Viljatilojen osuustoiminnassa ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Keväällä 1976 lähdin maatalousvaihdokkaaksi Skotlantiin, joka on Iso-Britannian pohjoisin osa. Samat skotit nykyään kovasti haaveilevat itsenäisyydestä, jonka myötä olisivat hakeutumassa mukaan Pohjoismaiden yhteisöön. Suurin osa kesästä tuli vietettyä vilja-lammastilalla lähellä Invernessiä Skotlannin Ylämailla. Tutuksi tulivat niin kumiset kuumavesipullot sängyssä, kuin lampaanmahahaggis ruokana, ja lampaiden matotorjuntauittamiset lääkeliuoksessa.
Skottien viljatiloilla oli tuolloin kuitenkin iso huolenaihe – Pohjoismaat. Mallasohraa ostavat viskitislaamot kun uhkailivat siirtyvänsä ostamaan mallasohransa Pohjoismaista paikallisen ohratuotannon sijaan, koska mallasohran laatu koettiin kuivatusongelmien seurauksena heikoksi. Brittiläinen mallasohran viljankuivatus tuolloin oli suhteellisen alkeellista puhaltimien ja letkujen kanssa pulaamista konehallin lattialla olevissa vilja-aumoissa. Sen seurauksena mallasohran laatu oli hyvin vaihtelevaa ja välillä oli homeisiakin eriä joukossa. Se oli huonompi juttu viskin laadun kannalta.
Kilpailun kiristyessä paikallisen Black Islen alueen 12 viljatilaa eivät jääneet tuleen makaamaan, vaan päättivät laittaa viljankuivatuksensa kuntoon. Vuonna 1978 perustettiin osuuskunta, joka rakensi ensimmäisen yhteisen viljankuivaamon ja viljavaraston. Yhteiskuivurilla pystyttiin kuivaamaan n. 1.000 hehtaarin mallasohrat. Periaate oli sama kuin Suomessa oli maamiesseurojen kuivureilla sotien jälkeen, joskin mittakaava lienee ollut tuolloin toisenlainen.
Erinäisten vaiheiden jälkeen nykyisessä Highland Grain Ltd -osuuskunnassa on 90 jäsentilaa, jotka toimittavat osuuskunnalle vuosittain n. 10.000 hehtaarin viljat, mikä on n. 40.000 tonnia kuivaa mallasohraa. Ohran lisäksi otetaan vastaan muutakin viljaa tehtyjen sopimusten perusteella. Kaikki toiminta perustuu osuuskunnan kanssa tehtyihin pitkäaikaisiin viljelysopimuksiin.
Osuuskunnalla on toimitusjohtaja ja 8 vakituista työntekijää, jotka pyörittävät osuuskunnan toimintaa. Lisäksi sesonkityöntekijöitä palkataan tarpeen mukaan.
Hallintoa pyörittää ja isommista päätöksistä vastaa säännöllisesti kokoontuva viljelijöistä koostuva osuuskunnan johtokunta.
Osuuskunnan liikeidea on noutaa osakasmaatiloilta puitu kostea vilja, ja toimittaa se osuuskunnan kuivurille. Kuivatun viljan laatu määritetään omassa laboratoriossa ja tavara varastoidaan laatuluokittain odottamaan myyntiä. Viljelijä maksaa kuivatuksesta ja kuljetuksesta alku- ja loppukosteuden erotuksen perusteella.
Osuuskunta myy viljan harkintansa perusteella parhaimman hinnan maksavalle ostajalle. Pääosa viljasta myydään paikallisille viskitislaamoille, joilla useimmilla on oma mallastamo tislaamon yhteydessä. Tärkein yhteistyökumppani on ollut viime vuosina paikallinen Glenmorangie-tislaamo, www.glenmorangie.com
Kun vilja on myyty eteenpäin, tilitetään siitä saatu tulo kyseisen viljaerän tuottaneille maatiloille kustannusten vähentämisen jälkeen. Tarvittaessa kuivatus ja rahti voidaan maksaa vasta tässä vaiheessa.
Pidemmän aikavälin hyöty yksittäiselle viljelijälle osuuskunnassa mukana olemisesta, ja viljan markkinoinnista tällä tavalla, on ollut n. + 20 €/tn yleisen hintatason päälle. Mallasohran tyypillinen hintataso Britanniassa on n. 10-15 % korkeampi, kuin mitä se on meillä Suomessa.
Perinteisen viljankuivatuksen, varastoinnin ja kaupan lisäksi osuuskunta tarjoaa jäsenilleen kohtuuhintaisia kuljetuspalveluita ja maatilojen huolto- ja kunnostuspalveluita. Lisäksi toimitusjohtaja käy pörssissä viljan futuuri- ja johdannaiskauppaa, jolla pystytään välttämään viljanhinnan vaihteluista syntyvät riskit ja näin tasaamaan viljelijöille maksettavan viljan tilityshintaa.
Olisiko tästä mallia vuorostaan meille?
Kannattaa käydä vilkaisemassa: www.highlandgrain.co.uk