top of page
Search
  • Writer's pictureJarmo Keskinen

Vapaa talonpoika


Sanonta vapaasta suomalaisesta talonpojasta on vanha ja osin loppuun kulunutkin. Vitsinä jatketaan, että vapaa tekemään työtä tauotta ja pienellä tuloksella. Sanonnassa on kuitenkin paljon totta, ja se on ajankohtainen tänäänkin.


Suomalainen talonpoika oli suhteellisen vapaa vuoteen 1809 saakka, samalla tapaa kuin olivat kaikki Ruotsin kuningaskunnan talonpojat. Muualla Euroopassa maanviljelijöiden tilanne oli paljon huonompi, niin katolisessa Etelä-Euroopassa, kuin Itä-Euroopan ortodoksimaissa. Venäjällä vallitsi varsinainen maaorjuus, eikä tilanne lännessäkään ollut merkittävästi parempi. Maanomistus oli niissäkin harvojen käsissä, eikä viljelijä tyypillisesti omistanut maatilaansa.


Ruotsin kuningaskunnassa, ja samalla Suomi-nimisessä maakunnassa, talonpoikien tilanne parani merkittävästi 1600-luvun lopulla, kun Ruotsin kuningas Kaarle XI toteutti ns. Suuren reduktion. Hieman oikaisten, se merkitsi maalliselle ja hengelliselle rälssille lahjoitetun maan palauttamista kuninkaalle, joka luovutti sen pääosin talonpojille. Lopputuloksena oli tilanne, jossa maatalousmaasta valtio omisti 1/3-osan, aatelisto 1/3-osan ja talonpojat 1/3-osan. Suomessa tämä muistetaan parhaiten siitä, kun Pietari Brahe menetti maanomistuksensa.


Talonpoikainen vapaus kuitenkin päättyi vuonna 1809, kun Venäjä oli hyökännyt Ruotsiin, ja sodan hävittyään se joutui luovuttamaan Suomi-maakunnan Venäjän haltuun. Varsinaisesti Venäjä ei ymmärtääkseni ottanut täällä merkittäviä maa-alueita valtion omistukseen, mutta alisti koko maataloussektorin ja ruokahuollon omaan valtaansa. Karmeimmat tulokset nähtiin 1800-luvun loppupuolella suoranaisena nälänhätänä. Sinällään Venäjällä oli ovela hallintotapa, se kun antoi Suomelle näennäisen autonomian, mutta todellisuudessa kontrolloi suomalaisten tekemisiä tiukasti. Samat keinot näkyvät Venäjällä olevan Itä-Ukrainassa käytössään edelleenkin, kun se myöntää kulissiautonomioita valloittamilleen alueille.

Tärkein tapahtuma suomalaisen talonpojan vapaudelle oli kuitenkin Suomen itsenäistyminen, ja siinä yhteydessä ja sitä ennen tapahtunut torppareiden itsenäistyminen. Sen jälkeen on voitu todeta, että kaikki Suomen maatilat ovat olleet talonpoikaisia maatiloja. Toki Suomessakin on ollut kartanoita, mutta kyllä nekin alkavat olla nykyään ihan tavallisia maatiloja. Lähes kaikilla paikkakunnilla alkaa olla paikallista kartanoa suurempia maatiloja. Viimeisetkin kartanoihin liittyvät lakisääteiset tekijät ovat päättyneet Suomessa 1980-luvulla. Kartanoiden kulttuuriperinne, ja merkitys suomalaisen maatalouden kehittymiselle on totta, mikä sinällään on hyvin tärkeää ja kunnioitettavaa.


Monikin on sitä mieltä, että ns. Kekkosen aikana 1960-1980-luvuilla suomalaisen talonpoika eli parasta aikaansa - ainakin taloudellisesti. Niin varmasti olikin, jos asiaa katsotaan vain tuottajahintojen ja maatalouden kannattavuuden osalta. Muutoin Suomessa elettiin noina vuosikymmeninä hyvinkin ahdistavaa aikakautta, mikä näkyi myös maanviljelijän alitajunnassa. Pienen Suomen tuli olla hiljaa ja kuuliainen, että ei itäinen naapuri suuttuisi. Vaikka sitä ei sanottu ääneen, oli suomalaisten sydämissä jatkuva pelko.


Olin tänään jyräämässä poikani pellolla nurmisiemenkylvöksiä. Puolelta päivin sain ex-kollegalta viestin: Avaa tv1. Ja kohta sain alivaltiosihteerisisareltani samanhenkisen viestin. Piti oikein lopettaa työt ja ajaa kotiin katsomaan. USA:n ulkoministeri Antony Blinken piti puhetta Nato-Suomen Helsingin kaupungintalolla. Hän kertoi, että Suomi on omiensa joukossa, eikä koskaan enää yksin, eikä kaveria jätetä. Kyllä se oikein sielussa läikähti. Suomalainen talonpoika, ja sen renki, on taas vapaa lähtemään jyräämään peltojaan.

631 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page