Yritystoiminnan perusajatus on tehdä voitollista tulosta, ja kerryttää saatavalla tuloksella omaa henkilökohtaista varallisuuttaan, joka taas helpottaa jokapäiväistä elämää.
Maatalouden harjoittaminen on tästä useinkin poikkeus, koska maatilan pyörittämisestä saatava tulos käytetään useimmiten kokonaisuudessaan maatilan kehittämiseen, ja yksityiskäyttöön otetaan vain minimaalinen osuus saadusta kokonaistuloksesta. Niinpä omaan käyttöön otettava osuus maatilan tuloksesta käytetään pelkästään välttämättömään: ruoan, vaatteiden, asunnon, auton ja harrastusten maksamiseen. Varsinaista yksityisomaisuuden kartuttamista ja voitto-osuuden siirtämistä sivuun tehdään maatiloilla hyvin harvoin, jos koskaan.
Yksityisomaisuuden kartuttaminen on kuitenkin hyvin suositeltavaa. Viimeistään sen arvon huomaa tehtäessä maatilan sukupolvenvaihdosta. Jos vanhempien kaikki omaisuus on kiinni maatilan tuotanto-omaisuudessa, on eläkeläisten asuminen, tai sisarusten lakiosat haastavia järjesteltäviä spv-tilanteessa. Vähintäänkin maatilan spv-kauppahinta, ja jatkajan velan määrä, tuppaa nousta ylös, jos vanhemmilla ei ole yksityisiä säästöjä, tai muuta omaisuutta.
Vastauksena kuulee usein, että noin kyllä teoriassa, mutta mistä sen yksityisomaisuuden nappaat, kun maatilan tuloksentekokyky on tunnetusti matala ja vuosittain laskeva. Niinhän se onkin, mutta valtaosalla Suomen maatiloista tehdään kuitenkin ns. normaali vuonna tyydyttävää tulosta. Ja niin kuin sanonta kuuluu, aina sitä vähän pystyy vähästäkin säästöön laittamaan.
Yksi suositeltava tapa kartuttaa viljelijän yksityisomaisuutta, on laittaa joka vuosi sivuun yksi prosentti maatilan liikevaihdosta. Käytännössä tämän voi tehdä vaikkapa vuoden vaihtuessa.Kun tiedetään, että viljatilan liikevaihto on n. 1.000 €/ha, niin 100 hehtaarin viljatilalla sivuun on perusteltua laittaa 1.000 € vuodessa. Saman voi toki tehdä pienemmissä erissä, vaikkapa 100 € kuukausittain.
Maitotilalla vastaava liikevaihto on n. 5.200 €/ha, jossa oletuksena on, että peltoa on saman verran, kuin on lehmien keskilehmäluku. Niinpä 65 lehmän maitotilalla tulisi sivuun laitettavaksi n. 3.000 € vuosittain, tai 250 € kuukausittain. Maatilan kokoluokan kasvaessa lienee olla armollista pienentää suhteellista osuutta vaikkapa 0.5 prosenttiin, koska tunnetusti maatilan kannattavuus ei enää juurikaan parane, vaikka liikevaihto kasvaisikin.
Vuosittain sivuun laitettavasta summasta riippuu, mihin se kannattaa sijoittaa. Pienemmillä summilla voi ostaa esim. rahastojen osuuksia, ja vähän suuremmilla suoraan pörssiyhtiöiden osakkeita. Pörssiosakkeiden ostaminen edellyttää oman arvo-osuustilin avaamista esim. pankissa, jossa omistetut osakkeet ”säilytetään”. Erinomainen vaihtoehto piensijoittajalle on osakesäästötilin avaaminen, koska silloin voin esim. sijoitusten osingot saada verovapaina siihen saakka, kunnes nostaa tililtä varoja itselleen.
Kaikissa sijoittamisen vaihtoehdoissa on oleellista muistaa korkoa korolle -efekti. Vasta se saa sijoitukset kasvamaan, koska vuotuista tuottoa ei siirretä muualle, vaan se jätetään lisäyksenä pääomaan. Näin pääoma kasvaa kuin itsekseen. Ehkä tutuin esimerkki tästä on Osuuskunta Metsäliiton osuudet, joille maksettava varsin hyvä korko jää kasvattamaan seuraavan vuoden pääomaa.
Jos maatila jättää joka vuosi säästöön 1.000 € ja sijoittaa sen niin, että vuotuinen korko on 5.00 %, ja korkotuotto jätetään kasvattamaan pääomaa, eikä pääomatulolajin veroa tarvitse maksaa vuosittain, kertyy pääomaa mukavasti. Yhden sukupolven jälkeen on pääoma kasvanut n. 100.000 €:n suuruusluokkaan. Toki siitä pitää maksaa vero siinä vaiheessa, kun pääoman ottaa omaan käyttöönsä.
Jos pääoman lahjoittaa lapsilleen, ei veroa tarvitse maksaa lainkaan. Mitä nyt lapsi joutuu maksamaan n. 10 % lahjaveroa. Jos lapsi sijoittaa saamansa 100.000 € edellä kuvatulla tavalla, on siitä kertynyt summa 30 vuoden kuluttua niin suuri, että ei enää uskalla laskeakaan.