top of page
Search

Uskaltaako viljan hinnat sitoa sopimuksella

Writer's picture: Jarmo KeskinenJarmo Keskinen

Viljojen hintojen vaihtelusta on useimmilla meistä karvaita kokemuksia kuluneen neljän vuoden ajalta. Joillakin harvemmilla saattaa olla myönteistäkin sanottavaa. Tunneskaala riippuu myös siitä, onko ollut liikkeellä myyjänä vai ostajana. Joka tapauksessa lievä ahdistus hiipii taas pintaan, kun pitää päättää ensi kesän sadon markkinoinnista. Syödäkö kakku sitomalla hinnat nykytasoon, vai säästää se odottamaan ensi syksyn parempia hintoja? Teoriassa sopimusviljely tasaa riskejä, mutta lähikokemuksen perusteella se saattaa jopa lisätä niitä.


Suunnitelmallisen viljanviljelyn ja pitkäjänteisen viljatilan pyörittämisen yhtenä lähtökohtana pidetään sopimusviljelyä - kiltti oppilas toimii niin. Sopimuksia on toki montaa erilaista, mutta pääsääntöisesti ajatuksena on tehdä sitova sopimus, jonka perusteella toimitetaan tulevan kesän viljasato sovittuun hintaan tavaran ostajalle. Näin saadaan jatkuvuutta viljatilan talouteen, kun pystytään ennakoimaan ainakin osittain tuleva viljanmyyntitulo. Toki tuleva satotaso ja myytävän sadon määrä jää edelleen suurelta osin onnen varaan.


Nykyisillä sopimushinnoilla en kuitenkaan lähtisi tekemään sopimuksia koko sadosta. Mutta sille muodolle, että viljelysopimuksilla kiinnitetään vain osa tulevasta viljasadosta, on vahvat perusteet. Samoin hyvin suurta viljapinta-alaa viljelevillä maatiloilla, joilla tulot tulevat ainoastaan viljan myyntituloina ja peltoalatukina, hinnan kiinnittävä sopimusviljely on ymmärrettävä, koska se on edes jonkinlainen ”vakuutus” sille, että pakolliset juoksevat menot saadaan katettua tukien ja sopimusviljan myyntitulolla. Jos viljatilalla on muitakin tulolähteitä, niin kuin käytännössä lähes aina onkin, pystytään ottamaan suurempia riskejä myös sopimusten kanssa.                                                                                                                  

Sellaiset viljelysopimukset, joilla sovitaan viljan toimittamisista, mutta jätetään tulevan kauden viljan hinta markkinoiden päätettäväksi, on sitä perustellumpi, mitä suuremmat tonnimäärät ovat kyseessä. Sellaisiakin vuosia kun on nähty joskus historiassa, että viljasta on ollut niin merkittävä ylituotanto, että sitä ei ole oikein saanut myytyä mihinkään. Tärkeitä ne ovat myös viljakaupan toimijoille kokonaisuutena, kun ne pyrkivät suunnittelemaan toimintaansa pitkäjänteisesti.  

Viljan hinnan sitovan sopimusviljelyn järkevyys yksittäiselle viljelijälle ei ole mitenkään yksiselitteisen selvää, eikä niillä ole aina pelkästään positiivinen vaikutus viljan hinnan yleiseen muodostumiseen. Jos ensi talvena tehtäviä kevätviljojen viljelysopimuksia on mahdollista laatia kiinteähintaisina vähintään 250 €/tn -hintatasolla, kannattaa sopimus lyödä kiinni pikimmiten. Se on sellainen hintataso, jolla viljely on nykyiselläkustannustasolla varmasti kannattavaa. Ymmärtääkseni tuolla hinnalla ei sopimuksia ole mahdollista tehdä. Jos vuoden 2025 viljelysopimuksia tarjotaan nykyisellä hintatasolla, jossa leipävehnä on 185–200 €/tn, ruis 190–200 €/tn ja rehuohra 160–180 €/tn ei viljely ole enää kannattavaa huomioiden viljelyn kustannukset. Muuttuvat kustannukset toki näilläkin hinnoilla katetaan, mutta se ei riitä ylläpitoinvestointien tekemiseen.


Onko mitään järkeä sitoa viljan hinta viljelysopimuksilla tasoon, jolla se on varmasti kannattamatonta? Silloin kannattaa jättää kiinteähintainen sopimus tekemättä ja katsoa kortit loppuunsaakka. Maailma saattaa näyttää syksyllä 2025 aika tavalla erilaiselta kuin nyt.


50 vuoden kokemuksen perusteella on tyypillistä, että edellisenä talvena tarjottu sopimushinta on se korkein mahdollinen hinta, millä sopimuksia seuraavan vuoden viljasta tullaan tekemään. Viljan ostaja ikään kuin palkitsee varhaiset sopimuksen tekijät sillä, että myöhemmin tuleville maksetaan vähemmän. Tämäkin toki sopii markkinatalouden perusteisiin, mutta pahimmillaan mekanismi saa aikaan viljan hinnan jatkuvan alihinnoittelun. Kun sopimukset tehdään kannattamattomalla hinnalla ja se on kauden korkein hinta, varmistetaan viljanviljelyn jatkuva miinusmerkkisyys.


Markkinataloudessa myytävä tuote hinnoitellaan niin, että juoksevien kulujen, kiinteiden kulujen, rahoituskulujen, tuotantoriskin korvaamisen ja kohtuullisen voitto-osuuden jälkeen saadaan laskettua hinta myytävälle tuotteelle. Tällöin liiketoiminnassa kaikki osapuolet voittavat. Viljamarkkinoilla tästä voidaan lähinnä haaveilla.                                                                                    

 

742 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentários


Post: Blog2_Post
bottom of page