Aktiiviviljelijän työurasta menee suurin osa maksaessa spv-lainoja ja maatilan kehittämisen kannalta välttämättömiä rakennus- ja tuotannon kehittämislainoja. Niiden seurauksena maatilan velkamäärä on niin korkealla, että sitä suorastaan toivoo, että ei nyt kukaan tarjoaisi lisämaata ostettavaksi, koska lisälainaa ei enää uskalla ottaa.
Eläkeiän lähestyessä tilanne yleensä vakiintuu. Vaikka kaikkia lainoja ei onnistuisikaan maksamaan pois, asettuu lainamäärä maltilliselle tasolle. Samaan aikaan maatilan tuotannon ja tekniikan isommat investoinnit ovat jo tehty ja maksettu. Talous alkaa olla kerrankin kunnossa ja eläkerahasto kerättynä. Jos vielä maatilan seuraava sukupolvi osoittaa kiinnostusta tilanpidon jatkamiselle, alkaa lisämaasyyhy kutittaa. Nyt voisi olla oikea aika ostaa lisämaata, kunhan sitä joku vaan myisi.
Myynnissä olevan lisämaan löytämiseksi kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä alan kiinteistövälittäjiin, seurata heidän ilmoitteluaan ja jättää ostovarauksia nettiin. Myös alan asiantuntijoihin pankeissa, metsänhoitoyhdistyksissä ja neuvontaorganisaatioissa on hyvä pitää yllä yhteyksiä. Eikä mikään estä olemasta suoraan yhteydessä niihin viljelijöihin, joiden arvelee olevan myymässä maitaan lähivuosina. Joskin suora yhteydenotto on herkkä laji, jossa saattaa väärällä äänenpainolla pilata kaikki mahdollisuutensa.
Jos lisämaata ostaa eläkeikää lähestyvän viljelijän nimiin, ei siihen ole mitään estettä. Muutama talousasia kannattaa kuitenkin huomioida. Normaalisti maatilan, ja kaikkien muidenkin perheyritysten, sukupolvenvaihdoksella on verottajan puolesta erityishelpotuksia. PerLv:n 55 §:n huojennus merkitsee sitä, että spv-tilakaupasta ei juurikaan tarvitse maksaa lahjaveroa, koska lahjaveron määrä lasketaan omalla kaavallaan maatilan verotusarvon pohjalta. Poikkeuksena on kuitenkin sellaiset kiinteistöt, joita ei ole vielä omistettu kymmentä vuotta. Jos ne myydään muun maatilan mukana saattaa niistä tulla merkittäväkin veroseuraamus maksettavaksi. Joskaan myyntivoittoa niistä ei välttämättä synny, jos maa-alueet on ostettu käyvällä markkinahinnalla ja tilakaupassa ne myydään tuottoarvolla. Toki tähän tappiolla myymiseen saattaa liittyä verottajan tulkinta ns. yksityiskäyttöön otosta, mitä kannattaa sitäkin välttää.
Usein onkin viisasta jättää alle 10 vuotta omistetut osat maatilasta pois spv-kaupasta ja myydä, tai lahjoittaa ne vasta määräajan täytyttyä. Silloinkin pitää muistaa, että pelkkä metsämaa ei saa verohuojennuksia, vaan samalla tulee siirtyä riittävä määrä peltomaata.
Maatilan pinta-alan lisääminen on useimmiten hyvin perusteltua maatilaan kehittämiseksi, varsinkin, jos kaupan onnistuu tekemään rajalta ja järkevällä hinnalla. Ainoa selvä kärsijä on luopuva viljelijä itse. Kun lisämaan ostaa käyvällä markkinahinnalla ja viimeistään 10 vuoden kuluttua sen myy tuottoarvolla, on liiketoimi rajusti tappiollinen. Maatila kehittyy ja tilanpidonjatkaja saa ostajana hyödyn itselleen, mutta myyjä menettää helposti koko eläkekassansa, jos kysymyksessä on vähänkin isompi pinta-ala.
Siksi onkin lähtökohtaisesti viisasta ostaa lisämaa tulevan tilanpidonjatkajan nimiin, jos sukupolvenvaihdos on tulossa muutaman vuoden sisällä. Mikään ei estä vuokraamasta ostettua lisämaapeltoa vanhemmille, tai muodostamasta maatalousyhtymää vanhempien kanssa, jotta ostettua peltoa pystyy viljelemään. Myös tuotantovälineiden vuokraaminen vanhempien maatilalta on mahdollista, jos haluaa aloittaa viljelyn omiin nimiin omalla tilatunnuksella. Tällöin tulee varmistaa, että maataloushallinto ei tulkitse ostetun lisämaapellon viljelyä viljelijäuran aloittamiseksi, jolloin on vaarassa menettää aloittamisavustuksen. Lisämaakaupan rahoituksen kannalta pitää olla myös varovainen. Ostetun lisämaan antama tuotto ei välttämättä riitä lisämaalainan lyhennyksiin ja korkoihin. Jos mahdollista, kannattaa lainata osa kauppahinnasta vanhemmilta kirjallisella velkakirjalla. Pääsääntöisesti laina voi olla koroton, jos sen takaisinmaksuaika on alle 10 vuotta.