MTK:n selvityksen mukaan n. 5 % suomalaista maatiloista on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Se merkitsee 2.000 maatilaa ja varmaankin n. 4.000 ihmistä, joilla on jokapäiväinen huoli tulevasta. Huononakin hetkenä pitää muistaa, että aina löytyy ratkaisu päästä eteenpäin. Joskus se voi merkitä maatilasta luopumista. Sekin voi olla hyvä ratkaisu, koska ihmisten hyvinvointi on aina tärkeämpää, kuin yksikään maatila.
Vastaavasti samasta selvityksestä voi päätellä, että Suomessa on 38.000 maatilaa, joiden taloudellinen asema on normaali, tai jopa hyvä. Niin itsekin ajattelen asiakkaitteni tilanteen pohjalta. Mutta, että Suomessa olisi sellaisia maatiloja, jotka alkutuotantona harjoitetulla maatalouselinkeinolla tekisivät niin hyvää tulosta, että se olisi bisnestä ja liiketoimintaa. Se ei kyllä pidä paikkaansakenenkään kohdalla. Sorry vaan somessa pörhältävät ”nuoret kotkat”, jotka niin uskovat pystyvänsä toimimaan ;)
Jotta maatilayrityksen tuloksentekokyky olisi liiketoimintatasoa, tulisi viljelijän saada palkkaa toimitusjohtajan tapaan. Pörssiyhtiöissä se on n. 10 kertaa työntekijän palkka, mutta maatilan kohdalla se voisi vaatimattomasti olla 2 x maataloustyönjohtajan palkka. Käytännössä n. 100.000 € vuodessa. Lisäksi pitää saada sijoitetulle pääomalle riittävä tuotto. Suomen Yrittäjien mukaan se on kannattavassa liiketoiminnassa vähintään 8 %. Kun tyypillisen eteläsuomalaisen viljatilan käypä arvo on n. 1.500.000 €, tulisi pääoman tuottoa tulla minimissään 120.000 € vuodessa. Lisäksi oikea liiketoiminta vaatii korvauksen otetulle riskille, mikä lienee olla 3 % nykyisestä ko. maatilan lainapääomasta.
Jos sen keskimääräisen viljatilan liikevaihto on n. 100.000 € vuodessa, ja velkaa on 1,5 x liikevaihto, pitää otetun riskin korvausta saada siten n. 5.000 € vuosittain. Kokonaistuottoa tulisi saada 225.000 € vuosittain, jotta tehdään oikeaa bisnestä. Ei todellakaan onnistu! Jo pelkästään pääoman tuottovaatimus ylittää maatilan koko liikevaihdon.
Hyvästi G-sarjan Mersu, Ibizan loma, teatteriosake Pariisissa ja laskettelut Alpeilla. Jos niitä haluaa, pitää rahaa tulla jostakin muualta. Pitää siis tyytyä olemaan maanviljelijä. Se on mielestäni se paras ammatti. Sopiva yhdistelmä ammatinharjoittamista ja elämäntapaa.
Parhaimmillaan viljatilasta saa tuottoa 3 %, kun pellon hinnaksi huomioidaan se hinta, millä ne on todellisuudessa ostettu. Pääosa Suomen pelloista on ostettusukupolvenvaihdoksessa hintaan alle 2.000 €/ ha. Jos lasketaan pellon käyvällä hinnalla, käy siinä kuten edellisessä esimerkissä.Maitotiloilla päästään parhaimmillaan n. 6 % tuottoon, jos osaaminen lehmien lypsättämiseen on riittävän hyvä. Tuo maitotilan tuottotaso mahdollistaa järkevät investoinnit ja maatilan edelleen kehittämisen.
Entä se 5 % ja 2.000 maatilaa? Mistä tietää, että oman maatilan taloudellinen asema alkaa olla epätoivoinen?
Tyypillisesti laskuja on maksamatta eräpäivän jälkeen koko vuoden ajan, eikä koskaan olla kuivilla. Laskupinon korkeus tietokoneen vieressä on lohduton talouden tunnusluku. Selkeä mittari on myös lainojen lyhennysvapaus. Jos vuoden lyhennysvapauskaan ei korjaa sen vuoden maksuvalmiustilannetta, niin silloin ollaan vaikeuksissa. Samoin, jos maatilan velan määrä lisääntyy tasaisesti, vaikka ei tehtäisi lainkaan investointeja. Silloin ei myöskään jää rahaa yksityismenojen kattamiseen. Vuodessa tulisi jäädä omaan käyttöön minimissään 20.000 € ja lapsiperheessä vähintään 30.000 €. Myös siitä pitää huolestua, jos koneet ja rakennukset alkavat kulua loppuun, kun niihin ei ole pystytty pitkään aikaan ylläpitoinvestoimaan, eikä mistään saada lainaa. Kaiken tuon seurauksena lopulta terveys pettää, kun työmäärä ja henkinen taakka käyvät ylivoimaiseksi. Vuodesta toiseen jatkuva epätoivoinen rahanpuute on henkisesti raastavaa ja syö rotan lailla niin miestä kuin naistakin.
Aina löytyy ratkaisu maatilan taloudelliseen ahdinkoon, myös epätoivoisessa tilanteessa. Jos tilanne ei ole vielä liian paha, neuvottelu pankin kanssa yleensä helpottaa tilannetta. Vuotuisen lainanhoitomenon (lyhennys + korko) säätäminen järkevälle tasolleen auttaa useasti. Jos neuvottelu pankin kanssa aiheesta tuntuu nololta, voi palkata ulkopuolisen talousasiantuntijantekemään asiasta pohjaehdotuksen. Mutta jos mikään ei auta, kannattaa muistaa, että ei maatilasta luopuminen ole henkilökohtainen epäonnistuminen, eikä ihminen siitä sen huonommaksi muutu. Jos maatilasta päätetään luopua, kannattaa se tehdä mieluummin aiemmin, kuin liian myöhään. Silloin pystyy pitämään narut omissa käsissä ja myyntihintakin on useimmiten parempi. Oleellista on muistaa se, että kun on maatilastaan luopunut, palataan lähtöruutuun – sitten ollaan niin kuin kaikki muutkin palkansaajat. Ensin alkuun voi asua vuokralla ja käydä palkkatöissä. Muutaman vuoden kuluttua voi ostaa omakotitalon maaseudulta. Niitä kun saa nyt edullisesti. Elintaso ja elämänlaatu saattavat jopa parantua jatkuvaan velkastressiin verrattuna. Jos tilanne on niin huono, että edes maatilasta luopuminen ei kuittaa kaikkia velkoja pois, pitää hakeutua ns. yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Sen seurauksena pääsee velattomaksi 5 vuoden järjestelyohjelman jälkeen. Elinikäistä velkavankeutta ei kenellekään jää. Asioilla on taipumus lutviintua.