Talouskurjuus ei jakaudu tasaisesti

Maatilojen taloudellinen tilanne on esillä valtakunnanmediassakin kyllästymiseen asti lähes päivittäin. Toimitus on kaivanut esiin maanviljelijän, joka kertoo, että toivoa ei ole. Seuraavaksi järjestöpäällikkö lyö nyrkkiä pöytään, että nyt saa riittää ja kolmantena haastatellaan poliitikkoa, joka kertoo, että kyllä tässä huoltovarmuus on vaarassa. Sama toistuu viikosta toiseen. Valitettavasti näin toimittaessa maatilaekonomia niputetaan samaan lokeroon kaikkien maatilojen osalta ja syntyy vaikutelma, että ovatkohan vähän yksinkertaisia nuo maanviljelijät.

Kaikkien maatilojen taloudellinen asema ei todellakaan ole kaikilla samanlainen. Niin kuin ennenkin on todettu, suhteellisesti parhaiten pärjäävät maitotilat ja heikoiten viljatilat. Sika- ja nautatilat ovat siinä välimaastossa. Maitotilojen hyvä tilanne perustuu maidon tuottajahinnan edelleenkin varsin korkeaan tasoon. Nautatilojen tilanne on korjaantunut naudanlihan hinnan vihdoinkin noustua edes hieman. Viljatilojen suurin akuutti ongelma on tärkeimpien tuotantopanosten hinnan nousu kymmeniä prosentteja kuluneen vuoden aikana, mutta perusongelma toiminnan kannattamattomuudesta on jatkunut jo pitkään.

Tuotantosuunnan lisäksi yksittäisen maatilan toiminnan kannattavuuteen vaikuttavat maatilan sisäiset valinnat. Tärkein valinta on velan määrä. Jos viljelijä on käytännössä velaton, on vuotuinen velanhoitomeno 0 % liikevaihdosta. Keskimäärin lainojen lyhentämiseen ja korkojen maksuun tarvitaan noin 12 % liikevaihdosta, mikä joudutaan maksamaan pankille ja konerahoitusyhtiölle vuosittain. Jos taas velan määrä on yli 2-kertainen maatilan liikevaihtoon verrattuna, niin kuin se useinkin on vaikkapa navetan rakentamisen jälkeen, tai viljatilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, joudutaan velanhoitoon käyttämään yli 20 % liikevaihdosta.

Tuotannon pyörittämisessä voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa merkittävästi pärjäämiseensä. Jos maitotilalla rehustus perustuu lähes pelkästään omaan säilörehuun ja ostorehuina ovat vain kivennäiset ja vitamiinit, pitää se kustannukset kurissa. Jos vielä peltojen lannoitus perustuu suurelta osin karjanlannan käyttöön, jolloin ostetaan lähinnä vain lisätyppeä, pysyy maatilan kulurakenne ja kustannusten kokonaistaso maltillisena. Se yhdistettynä yli 0,50 €/l maidon tuottajahintaan antaa hyvän tuloksen. Joskin maitotilan kohdalla pitää tulos mitata myös työtunneille jaettuna, mikä ei välttämättä ole erityisen korkea korkeasuhdanteessakaan. Ainoastaan polttoaineiden hinta kirvelee myös maitotilalla.

Viljatiloilla on keskimääräinen kate puolittunut vuoden takaisesta, jos sekä tuotantopanokset on ostettu ja viljat myydään tämä kevään hinnoilla. Jos ei ole, niin sitten tilanne saattaa olla hyvinkin erilainen. Kahden vuoden takaiseen verrattuna kevätvehnän hinta on muuttunut keskimäärin -21 %, ohran hinta -15 %, kauran -24 % ja rukiin hinta on pysynyt entisellä tasollaan.Viljatiloille merkityksellisten erilaisten viherkesantojen ja maanparannuskasvien saama peltoalatuki on pysynyt entisellään, tai jopa vähän kasvanut. Samaan aikaan lannoitteiden hinta on muuttunut +32 %, polttoöljyn + 70 % ja koneiden korjausmeno + 5 %. Päinvastaiseen suuntaan ovat muuttuneet rehut -11 % ja sähköenergia -8 %. Lyhyellä laskennolla voisi tulkita, että viljatilalla kannattaa viljellä kesällä 2026 painotetusti: ruista, hernettä ja kesantokasveja. Niissä tulotaso on entisenlainen ja kustannustaso mahdollisimman matala.

Viikolla 19 ovat tämän kesän viljelypäätökset luonnollisesti jo tehty ja niillä korteilla pelataan, mitä on jaettu. Ainakin periaatteessa parhaat tulokset tehdään kustannuksia karsimalla. Toki joku voi ajatella tilanteen niinkin, että kun kaikki muut ajavat tehokkuutta alas, niin minäpä teen päinvastoin ja laitan lannoitetta maksimimäärät. Syksyllä on sitten mitä myyrä ja hinnat korkealla, kun nuukajussinaapureilla on siilot puolityhjinä.