Maatilan kehittämisessä pidetään annettuna faktana ns. suuruuden ekonomiaa. Suuruuden ekonomian perusajatus on, että tuotantotoiminta on sitä kannattavampaa, mitä suuremmassa yksikössä toimintaa tehdään. Tämä kannattavuuden paraneminen johtuu alenevista tuotantokustannuksista yhtä tuotettua yksikköä kohden, kun mennään yhä suurempiin tuotantoyksiköihin. Tämän vuoksi maatilan laajentaminen olisi aina perusteltua, koska suurentamalla peltopinta-alaa ja tuotantoeläinten määrää, lisätään kannattavuutta. Ja kun kannattavuus paranee, tehdään entistä enemmän tulosta, jolla maksetaan tehtyjen investointien velat. Lopputuloksena viljelijä vaurastuu ja rahaa on entistä enemmän käytettävissä myös yksityistaloudessa.
Tuohon suuruuden ekonomiaan minäkin uskoin vielä opiskeluaikana, ja tuota opetin toimiessani maatilaekonomian opettaja maatalouskoulussa 1980-luvullla. Nyt en enää usko.
Henkilökohtaisesti laatimieni useiden tuhansien maatilojen talousselvitysten perusteella maatilan kannattavuus ja tuloksentekokyky paranee tiettyyn suuruusluokkaan saakka, jonka jälkeen maatilan laajentaminen ei enää paranna tulosta. Se saattaa jopa heikentyä, kun ylitetään saavutetut rajat. Suuruuden ekonomia ei siten toimi perusmaataloudessa.
Samaan tulokseen päädytään Luonnonvarakeskuksen kannattavuuskirjanpitotilojen talousvertailussa. Vertailujen mukaan maitotilan kannattavuus paranee n. 130 lehmän (keskilehmäluku) suuruusluokkaan saakka. Sen jälkeenkään kannattavuus ei varsinaisesti heikkene, mutta ei se enää paranekaan. Maitotilaa kannattaa siten laajentaa 2 robotin kokoluokkaan, jos peltopinta-ala sen sallii, ja muutoinkin investointien edellytykset ovat olemassa. Sitä suurempien navetoiden rakentamiselle pitää olla jokin muu peruste, kuin talouden parantaminen. Palataan siihen toisaalla.
Viljatiloilla ei ole selkeää peltopinta-alaa, jonka jälkeen kannattavuus ei enää parane.
Lähtökohtaisesti yhtenä maksimipinta-alana voidaan pitää sitä peltoalaa, mikä voidaan vielä hoitaa yhdellä koneketjulla. Se taas riippuu yksittäisen maatilan olosuhteista, esim. peltolohkojen sijainnista ja kokoluokasta.
Useimmat isoja pinta-aloja viljelevistä asiakkaistani pitävät ylärajana n. 100 peruslohkoa. Kun Etelä-Suomen maatilojen peruslohkojen pinta-ala on n. 3,20 ha, saadaan siitä järkevän viljelyn ylärajaksi reilu 300 ha. Toki sitä suuremmille viljatilojen pinta-aloille voi olla jokin muu peruste, kuin taloudellisen tuloksen hakeminen. Palataan siihenkin toisella kertaa.
Tärkeimmät syyt yhä suurenevien maatilojen junnaavaan talouskasvuun, johtuvat kustannustason suhteellisesta kasvusta.
Tyypillisesti 30 lehmän maitotilalla ovat juoksevat kustannukset n. 45 % liikevaihdosta.
Yhden robotin 65 lehmän maitotilalla vastaava kustannustaso on n. 60 % liikevaihdosta.
Kahden robotin maitotilalla se on n. 65%, ja neljän robotin/ 270 lehmän maitotilalla kustannustaso on tyypillisesti yli 75%.
Suurimmillaan ison maitotilan kustannukset ovat yli 80 % liikevaihdosta.
Viljatilalla sama kustannustaso toteutuu yleensä, kun siirrytään 50 hehtaarista 500 hehtaariin.
Yleisimmät syyt kustannustason suhteelliseen nousuun ovat: henkilöstömenot, ulkopuolisten palveluiden käyttäminen, pellon vuokramenot ja lainanhoitokustannukset. Esim. pienemmällä maatilalla viljelijä pystyy tekemään itse koneiden huollot ja remontit, mutta isommalla maatilalla remontteja on niin paljon, että on pakko käyttää ulkopuolista huoltoliikettä. Samoin maatilan laajentamiseksi pitää voittaa kilpailut vuokrapelloista, jotta pystyy kasvattamaan maatilaansa, jolloin joudutaan maksamaan paikkakunnan kovimmat peltovuokrat.
Toki isommasta maatilasta on hyötynsäkin, minkä vuoksi maatilan järkevä kasvattaminen on kuitenkin yleensä kohtuullisen perusteltua. Vaikka juoksevien kustannusten osalta suuruuden ekonomia ei toimikaan, toimii se loogisesti kiinteiden kustannusten kohdalla. Uudessa navetassa lehmäpaikan hinta laskee, mitä enemmän niitä rakennetaan kerralla. Sama juttu viljankuivaamossa. Ja onhan suuremmasta vuotuisesta liikevaihdosta helpompi ottaa rahoitus yllättävään astianpesukoneen uusimiseen, kuin pienemmästä.
Joskus opetettiin maatalouskoulussa, että maatilan tulojen määrällä ei ole merkitystä, vaan se ratkaisee, mitä jää alimmalle riville. Se ei pidä ihan paikkaansa. Jotta alimmalle riville saadaan jäämään riittävän paljon (=yksityismenojen tarve), pitää ylimmällä rivillä olla riittävän paljon. Maatilan kokoluokka pitääkin sovittaa viljelijäperheen tarpeeseen.
Комментарии