Vuonna 1689 syntynyt Erkki Juhonpoika ryhtyi nykyisen Tampereen kaupungin Nurmin kylässä sijaitsevan Nattari-nimisen maatilan talolliseksi vuonna 1722. Olen hänen 10. pojanpoikansa suoraan alenevassa polvessa. Viljeltävä maatila on vaihtunut 300 vuoden aikana muutamaan kertaan, mutta jokainen sukupolvi vuorollaan on ollut maanviljelijä. Joskus isommalla maatilalla ja välillä pienemmässä torpassa. Äitini sukulinjassa ensimmäinen tunnettu henkilö oli Taneli Juhonpoika, myöhemmin Santala, joka osti Santala-nimisen maatilan Ruoveden Muroleen kylästä vuonna 1829. Maanviljelijöitä hekin.
Sukupolvien välinen ketju on saanut uuden henkilökohtaisen merkityksen, kun 31.12.2021 oli viimeinen päivä omalla maanviljelijän urallani. Johan tässä 38 vuotta ehdittiin vaimon kanssa heilua. Vuosien mittaan ties kuinka monessa alustuksessa on tullut kevyesti heiteltyä, kuinka se maatila vain kerran ostetaan ja kerran myydään. Helppo nakki; kannattaa käyttää asiantuntijaa. Mutta kun se kohdalle sattuu, niin kyllä niin ostaminen kuin myyminenkin on iso juttu omassa elämässä. Täysin varman päälle niitä ei koskaan pysty tekemään, pitää olla valmis astumaan seuraava askel epävarmuuden tilaan.
Sukupolvenvaihdoksen ideahan on, että jokainen sukupolvi vuorollaan saa maatilan haltuunsa käypää arvoa matalammasta arvosta, lähinnä maatilan tuottoarvoa vastaavalla kauppahinnalla. Tämä ensin epäreilulta vaikuttava käytäntö on kuitenkin suhteellisen oikeudenmukainen, koska kunniakoodin mukaan maatila on aikanaan luovutettava seuraavalle sukupolvelle suhteellisesti yhtä edullisesti. Maatila on ikään kuin vain lainassa jokaisella sukupolvella vuorollaan.
Eihän tuo viljelijäksi, tai metsäomistajaksi ryhtyminen nykyisenä matalasuhdanteen aikana mikään kultakaivos ole. Monesti on tullut todisteltua, että enemmänkin on kyseessä elämäntapa, kuin liiketoiminta. Ei näillä hommilla kukaan ole rikastunut.Lannoitteet maksavat maltaita, samoin öljy ja sähkö. Viljan hinta vähän tilannetta paikkaa, mutta karjatiloilla ei auta sekään. On vaan jaksettava ryskätä, onhan viljelijän kvartaali se tunnettu neljännes vuosisata.
Toisaalta on sitä haastetta ollut edellisilläkin viljelijäpolvilla. 1700-luvulla lienee sukulaisilla ollut aika vaatimatonta kädestä suuhun -elämää Ylä-Satakunnassa (Pirkanmaalla) osana Ruotsin kuningaskuntaa. Vuodesta 1809 alkoi Venäjän miehitysaika, joka ei herkkua ollut sekään viljelijälle Venäjän valtionhallinnon sortotoimineen. 1900-luvun alussa vapaus- ja kansalaissota oli Muroleessa vähällä olla kohtalokas silloiselle viljelijä esi-isällenipunaisten vankina. Toiseen maailmansotaan lähtivät rintamalle molemmat isoisät, viljelytyöt jäivät naisten vastuulle. Omat haasteensa oli myös omilla vanhemmillani, kun Suomea rakennettiin 1960- ja1970-lukujen niukkuuden aikana, ja maatalouden rakennemuutos oli hurjimmillaan. Oman viljelijäpolveni kohtaloksi tuli maksaa lasku Suomen siirtymisestäläntisen arvoyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Äänestin Suomen EU-jäsenyyden puolesta, vaikka se viljelijän taloutta kirpaisikin. Samoin äänestäisin Nato-jäsenyyden puolesta, jos se olisi ajankohtaista.
Seuraavan sukupolven suuri tehtävä on viedä suomalainen maatalous johonkin sellaiseen, mitä ei vielä kukaan tunne. Tarvitaanko peltoa ja karjaa elintarvikkeiden tuotantoon, vai johonkin ihan muuhun? Muuta ohjetta ei osaa antaa kuin että ahkera pitää olla ja velkaa ei kannata ottaa kohtuuttomasti.
Maatilan sukupolvien ketjun suurin maatilaekonomistinen merkitys on kehitys. Jos maatila säilyy perheen omistuksessa, ja siirtyy aina seuraavalle polvelle edes vähän parempana kuin sen sai edelliseltä, niin väkisinkin se on 100 vuoden päästä erilainen. Ei ehkä korkoa korolle vaikutusta pysty tekemään, mutta kehitystä kuitenkin. Ja kyllä maatilalla ja metsällä on aina merkityksensä perheen elämän vakauttajana, vaikka viljelijä palkkatöissäkin kävisi. Jos ei muuta, niin saapahan omalla maallaan ajella mönkkärillä omaan tahtiin missä haluaa.
PS. Eläkkeellä on hyvä harrastaa kevyttä ulkoilua, että saa raikasta ilmaa. Vaikkapa tehdä halkoja moottorisalla ja kirveellä 20 asteen pakkasessa.
Commentaires