top of page
Search

Sometus on maatilaekonomiaa

Writer: Jarmo Keskinen
Jarmo Keskinen
13 minutes ago
2 min read

Vaikka maatalouskeskustelu pyörii aina vaan siinä samassa, että talous on tiukalla eikä ole rahaa, ei ole maatalouskaan niin kuin oli ennen. Sosiaalinen media, sometus, on päässyt hiipimään myös maatalouteen ja maatalousekonomian ytimeen. Se on muuttanut jotakin peruuttamattomasti niin hyvässä kuin pahassakin.


Vaikka maataloussomettamista on tehty jo pitkään viimeisen kymmenen vuoden aikana, toi satakuntalainen maatalousyrittäjä Anne-Mari Tarkkio tähän genreen uuden vivahteen viitisen vuotta sitten. Hän onnistui omalla persoonallaan valloittamaan niin maanviljelijät kuin kaupunkilaiset kuluttajatkin kertoessaan maanviljelijän elämän arkisista iloista ja murheista. Tai siis pääasiassa murheista, mutta positiivisessa hengessä aseista riisuvassa muodossa. Tarkkion tavassa kertoa asioista on jotakin samaa kuin brittiläisen Jeremy Clarksonin tv-sarjassa. Molemmat henkilöt laittavat itsensä likoon ja kertovat käytännönläheisesti maatalousyrittämisen talouden perusteista ja jatkuvasta huolesta rahojen riittävyydestä. Tärkeä piirre on myös päähenkilöiden rohkeus nauraa itselleen, mikä erottaa heidät monesta muusta somettajasta.


Yksi asia on jäänyt Tarkkion muutoin erinomaisessa viestissä harmittamaan. Hän on useaan kertaan kertonut maatilojen sukupolvenvaihdoksista, joissa vanhemmat eivät halua siirtää maatilaa tyttärilleen. Siis niin, että enemmin myydään maatila vieraalle, kuin luovutettaisiin se omalle tyttärelle. 40 vuoden aikana tuli tehtyä yhteistyötä useiden tuhansien maatilojen kanssa eteläisessä Suomessa. Sukupolvenvaihdoksia tuli niistä käsiteltyä ainakin jollakin tapaa puolessa viljelijäkohtaamisissa. Koskaan ei tullut vastaan tilannetta, että vanhemmat eivät halunneet luovuttaa maatilaa tyttärelleen nimenomaan sukupuolen vuoksi. Sellaisia tapauksia, joissa sukupolvenvaihdoksessa suosittiin poikaa tyttären kustannuksella, oli sen sijaan hyvinkin usein.


Omalla tapaa some vaikutti maatilaekonomiaan vihtiläisenmaatalousyrittäjä Eerikki Viljasen Huoltovarmuuskeskus-tapauksessa. Hänhän toi julkisuuteen tiedon, että Huoltovarmuuskeskus olisi tuonut ulkomaista viljaa Suomeen varmuusvarastoihin. Ensinnä tieto kiistettiin perättömänä ja parin päivän somemylläkän jälkeen Huoltovarmuuskeskus ilmoitti, että kyllä viljaa oli Suomeen tuotu. Maahantuoja ei kuitenkaan ollut Huoltovarmuuskeskus itsessään, vaan yksi sen sopimustoimijoista oli tuonut ruista Tanskasta omiin varastoihinsa. Nyt vaaditaan perustellusti, että myös Huoltovarmuuskeskuksen sopimuskumppaneiden on pidättäydyttävä kotimaisessa viljassa jatkossa. Mielenkiintoista tässä somekeississä on, että kukaan ei halua sanoa ääneen, mikä yritys oli viljaa Suomeen tuonut. Nähdäkseni se on hyvinkin oleellinen tieto, jotta porsaanreiät voidaan tukkia. Huoltovarmuuskeskus ei nähdäkseni tehnyt virhettä, vaan tämä salaiseksi jäävä viljakauppias. Itsekään enmaahantuojaa tiedä, mutta somekommenttien perusteella se olisi ollut eräs tanskalainen Suomessa maatalouskauppaa tekevä yritys. Joka tapauksessa Viljaselle kiitos asian nostamisesta julkiseen keskusteluun ja someen. Vain suomalaisen viljan varmuusvarastointi auttaa hallitsemaan kotimaista viljamarkkinaa.


Maatalousekonomistisen somekeskustelun sai aikaan myös nurmijärveläinen maatalousyrittäjä Sam Borup. Hän julkaisi sosiaaliseen mediaan videoklipin, jossa kertoi murskaavansa peltoon tuleentuneen viljakasvuston, koska se oli taloudellisesti paras vaihtoehto. Tai ei paras, vaan vähiten tappiota tuottava. Että viljanviljelyn kannattavuus on vajonnut niin alas, että edes satoa ei enää kannata puida talteen. Maaviljelijöiden keskuudessa asia jakoi mielipiteitä vahvastikin, koska osa meistä laskeskeli, että kyllä sadonkorjuu olisi ollut taloudellisesti parempi vaihtoehto, jos ei muutoin, niin myymällä sato pystyyn. Joka tapauksessa viljelijällä oli hyvät laskelmat toiminnalleen, ja sikäli sadon murskaaminen peltoon oli perusteltu ja hänellä siihen täysi oikeus. Samaan ratkaisuun on päätynyt kuluvan syksynä moni muukin viljelijä heikkokuntoisimmilla lohkoilla. Parasta Borupintapauksessa oli maanviljelijöiden taloushuolien saattaminen kuluttajien tietoon. Some yhdistettynä viljelijän aktiivisuuteen näytti tässäkin voimansa. Jos viljanviljelyn kannattavuustietoja olisi tiedotettu virallisina lukuina virallisissa kanavissa, se tuskin olisi rivikuluttajaa kiinnostanut.


Sosiaalisesta mediasta on tullut osa jokapäiväistä elämää ja siten myös osa maanviljelijän arkea ja edelleen osa maatilaekonomiaa. Vaikka sometus vaikuttaa joskus kovin minäkeskeiseltä ja itsekkäältä touhulta, on se parhaimmillaan vaikuttamista yhteisiin huoliin. Hatun nosto niille, jotka sitä jaksavat tehdä meidän kaikkien puolesta.

 

 
 
 

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page