Yksi kestokommentti suomalaisessa maatalouskeskustelussa on, että miksi maataloutta pitää tukea verovaroista 2 miljardilla eurolla (mukana myös EU:n osuus) jokainen vuosi? Että eikö olisi helpompaa istuttaa pellot metsälle ja ostaa tuolla rahalla elintarvikkeet ulkomailta. Ilmastomuutoskin siitä kiittäisi, kun pahispelloista tulisi hyvismetsän hiilinieluja. Summastahanriittäisi ruokarahaa jokseenkin 14.000 euroa vuodessa jokaista suomalaista kohden. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun halutaan monimutkaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus. Ja kun ei perehdytä aiheeseen kunnolla, niin on helppo pitää kiinni omista asenteistaan.
14.000 euroa henkeä kohden vuodessa ja 1.100 euroa kuukaudessa varmasti riittäisi nykyisellään ruokakaupan laskuun. Elintarvikkeiden hinnat, kun ovat muuallakin Euroopassa mittakaavaltaan samaa tasoa kuin meilläkin. Mutta niin kuin Venäjän hyökkäyssota on osoittanut, hinnat saattavat nousta hämmästyttävän nopeasti, jos elintarvikkeista alkaa olla pulaa. Vaikka ruoan hinta suhteellisesti kaksinkertaistuisi, riittäisi 1.100 euroa silloinkin peruselintarvikkeiden hankintaan. Mutta entä sitten, jos hinta nousisi 10-kertaiseksi yhden vuoden aikana? Tai kun ruokaa ei saisi enää millään rahalla ostaa? Vaikea sitä rahaa on syödä.
Jos pellot metsitettäisiin, ja 20 vuoden kuluttua päätettäisiin ottaa ne uudelleen käyttöön, olisi se suhteellisen helppoa. Metsät kun olisivat valmiiksi salaojitettuja ja kivettömiä, jolloin ensiharvennusikäinen puusto vaan energiapuuksi ja jyrsimet töihin. Mutta menisi siinä muutama vuosi ennen kuin 2 miljoonaa hehtaaria olisi taas viljelykunnossa. Ja olisiko enää viljelijöitä valmiina palaamaan isiensä pitkille pelloille sen jälkeen, kun konkurssiaalto olisi niittänyt maatilat 20 vuotta aiemmin. Ja olisiko enää riittävä konekanta töihin, tuskin?
Peltojen metsittämiseen liittyy myös esteettinen ja ympäristön viihtyvyystekijä. Kun kaikki peltoaukeat olisivat metsällä, olisi maisema kohtuullisen tylsä. Vaikka olemmekin ns. metsäläiskansa, niin kyllä silmä ja mieli peltoaukealla lepää. Kesämökille ajaminen olisi aika tylsää, kun kehäkolmosen jälkeen ei olisi muuta maisemaa kuin metsä.
Ostoelintarvikkeissa on myös eettinen näkökulma. Kun 5 miljoonalle suomalaiselle ostettaisiin ruoka maailmanmarkkinoilta, on se varmasti mahdollista. Olemmehan pohjoisen pallonpuoliskon hyväosainen ja rikas kansakunta. Ehkä emme saisi ihan sitä parasta laatua, kun se olisi varattu tuottajavaltioiden omille kansalaisille, mutta ihan hyvälaatuista kuitenkin. Ja onhan se parempi, että 2 miljardia maataloustukea jää Suomeen, kuin että se lähtisi ruokalaskuna vieraille maille.
Ruoan määrä maailmalla on kuitenkin rajallinen ja suhteellisen vakio vuodesta toiseen. Jos suomalaiset ostaisivat maailmalta siitä 5 miljoonan hyvään ruokaan tottuneen kansalaisen eväät, olisi se poissa joltakin muulta. Todennäköisesti eteläisen pallonpuoliskon asukkailta. Delmontemies kun tunnetusti myy eniten tarjoavalle ostajalle. Kuinka suomalainen kuluttaja kestäisi sen, että aamiaispöydässä hän söisi afrikkalaisten lasten ruoat. Toki niin tapahtuu jo osin nytkin, kun etelästä rahdataan soijaa pohjoiseen eläinten rehuksi ja tofun raaka-aineeksi.
Suomalaisen maatalouden merkitys ja olemassa olevan maataloustuotannon tukeminen liittyy vahvimmin huoltovarmuuteen ja sen kautta kansakunnan itsemääräämisoikeuden säilymiseen. Vaikka valtion varmuusvarastot eivät nykyisellään kovin pitkälle riitä, on ainakin leipäviljaa maatilojen varastoissa suhteellisen paljon.
Aika itsekkäästikin ajattelin viljelijänä ollessani, että kannattaa pitää aina yksi siilo ylivuotista leipäviljaa varastossa ja vanha karjatila-ajoilta jäänyt kotitarvemylly kunnossa. Sitten pahana päivänä sillä ruokkisi oman perheen, sukulaiset ja naapurit pari vuotta. Onneksi ei koskaan tarvinnut.
P.S. Kuvassa Hammarslott-maatilan uusi viljankuivaamo ja hakelämpökeskus Mäntsälässä.