Kovin synkkään sävyyn on taas tullut kommentoitua tätä maanviljelijän elämää kuluvana syksynä. Vaan onhan tässä paljon hyvääkin.
Puolustusvoimat taannoin mainosti työpaikkojaan hienolla sloganilla: ”Työtä jolla on tarkoitus”. Toki sitä on armeijan töissäkin, mutta vielä enemmän sitä löytyy maanviljelijän ammatissa. Elintarvikkeiden tuottaminen maailman 8 miljardille ihmiselle on merkityksellistä, jos jokin. Ja jos Suomen maatalous lopetettaisiin, pystyisimme kyllä ruokamme maailmalta ostamaan normaalioloissa, mutta kyllä se ostettu ruoka olisi pois jonkun muun 5 miljoonan ihmisen ruokapöydästä. Ruoka on kuitenkin rajallinen luonnonvara ja viime viikon uutisen mukaan n. 40 miljoonaa ihmistä on tänäänkin nälänhädän partaalla. Lisäksi harvassa ammatissa pystyy vaikuttamaan ilmastokehitykseen niin paljon, kuin on mahdollista maanviljelijän työssä.
Positiivista on myös se, että maanviljelijän ammatti on yhteiskunnassa erityisasemassa. Sitä halutaan tukea verovaroilla yli puoluerajojen. Vuosittainen apu on lähes 2 miljardia euroa Suomessakin. Toki tämä tuki on oikeasti tukea kuluttajille, kun halutaan pitää ruoka kaupassa alihintaisena, jotta äänestäjät olisivat tyytyväisiä. Tähän maataloustukeen liittyy myös paljon maataloudelle kielteisiä asioita, mutta niihin palataan toisaalla. Mutta sitä ei voi mitenkään kieltää, että olemme valtion erityissuojeluksessa; tuskin millekään muulle elinkeinonalalle tällaista asemaa on suotu?
Yksi erityisasema maanviljelijällä on eläketurvan kerryttämisessä. Palkansaajalla ja yel-yrittäjällä eläkemaksut kerätään henkilöltä/yrittäjältä itseltään, mutta suurin osa maanviljelijöistä saa eläkemaksun maksamiseen subventiota valtiolta. Kun yel-yrittäjä maksaa vuotuista eläkemaksua n. 25 % laskennallisesta työtulostaan, maksaa maanviljelijä vastaavasti n. 13 %. Jos viljelijän laskennallinen työtulo ylittää 43.000 euroa, poistuu valtion tuki, jolloin eläkemaksu on ylittävältä osaltaan hänelläkin 25 %. Se tässä ehkä lohduttaayrittäjiä, että tyypillistä eläkemaksua maksaneen eläkeläisen saama, niin myel-, kuin yel-vakuutetunkin, todellinen eläke on kovin pieni, n. 1.000 € kuukaudessa. Maanviljelijällä se koostuu yksistään myel-työeläkkeestä ja yrittäjällä yel-työeläkkeen ja Kela:n maksaman kansaneläkkeen yhteissummasta. Tämä kuvio koskee vain suhteellisen matalaa tulosta tekeviä maatiloja ja yrityksiä, joita kuitenkin on suurin osa elinkeinonharjoittajista. Jos vuotuista tulosta syntyy reilusti vaikkapa 100.000 € vuodessa, on eläkekuvio erilainen molemmissa eläkejärjestelmissä. Nämä luvut vähän oikoen, korjatkaa, jos meni vikaan.
Maanviljelijän ammatti on hyvä myös siksi, että jatkuvaa huolta tuotteen kaupaksi saamisesta ei tarvitse kantaa. Elintarviketeollisuus kyllä asiallisen tavaran aina ostaa. Siksi markkinointiin ei alkutuotanon harjoittajan tavallisesti tarvitse sijoittaa varoja. Moni viljelijä onkin kertonut ryhtyneensä viljelijäksi juurikin siksi, että ei halua kaupata mitään. Sen sijaan maanviljelijän työssä sää- ja tuotantoriskit ovat poikkeuksellisen suuria. Yhtä suurta sääriskiä ei taida olla muilla kuin laskettelukeskusyrittäjillä. Joskin sekin pitää myöntää, että Suomen EU-jäsenyyden myötä maanviljelijän tuotantoriski pieneni merkittävästi ns. EU-tukien myötä. Tyypillinen viljatila kun saa liikevaihdostaan lähes 40 % peltoalatukina.
Myös n. 20 päivän vuotuinen maatalouslomitus on maanviljelijöille myönnetty erityisetuus. Joskin siinäkin pitää muistaa, että se koskee vain hyvin pientä osaa maanviljelijöistä. Viljatila ei sitä saa, eikä edes kaikki karjatilatkaan. Hihasta vetäen alle 8 % Suomen maatiloista on oikeutettuja tuettuun maatalouslomitukseen.
Sivusta katsoen maanviljelijän työ on siitä mukavaa, että töitä tehdään vain kesäisin, mutta siitä saadaan koko vuoden palkka. No, pakko myöntää, ehkä se jollekin onnistuu, mutta nykyään enää tavattoman harvoin. Karjatiloilla työtä tehdään 24/7/12., eikä siinä paljoa lomailla (vrt. edellinen). Samoin jatkojalostavilla kasvinviljelytiloilla toiminta on ympärivuotista. Viljatiloilla peltotyöt ja muu maatilan pyörittäminen työllistää tyypillisesti 7-8 kuukautta vuodessa. Isommilla pinta-aloilla se on kokopäivätoimista tekemistä ja pienemmillä viljatiloilla jää väliin aikaa muuhunkin. Sen lisäksi lähes kaikilla viljatiloilla on kuitenkin muutakin yritystoimintaa, metsätaloutta tai palkkatuloa. Tilakoosta riippumatta viljanviljelystä on tullut osa-aikaviljelyä. Pelkästään viljanviljelystä eläviä maatiloja on todella harvassa, tulevaisuudessa ei ehkä lainkaan.
Kaikkein parasta maanviljelijän työssä on kuitenkin kevät. Illat alkavat olla valoisia yhä pidempään ja rauhaton olemisen sietämätön keveys hiipii rintaan. Pellot vaalentuvat, salaojien paikat tulevat näkyviin, muuttolinnut saapuvat ja kylvökone on rasvattuna. Perkinssi käymään, äes perään ja ensimmäistä kierrosta vetämään. Se on maanviljelijän elämää. Tästä tulee hyvä vuosi ja satopotentiaali on vielä 100 %.
PS. Kiitos blogivinkistä fb-kommentissa: H.N.-S., www.tilaisuus.fi