Suunnitelmallisen viljanviljelyn ja pitkäjänteisen viljatilan pyörittämisen yhtenä lähtökohtana pidetään sopimusviljelyä. Sitä on toki montaa erilaista, mutta pääsääntöisesti ajatuksena on tehdä sitova sopimus, jonka perusteella toimitetaan tulevan kesän viljasato sovittuun hintaan tavaran ostajalle. Näin saadaan jatkuvuutta viljatilan talouteen, kun pystytään ennakoimaan ainakin osittain tuleva viljanmyyntitulo. Toki tuleva satotaso ja myytävän sadon määrä jää edelleen onnen varaan. Niin kuin Anttilan Raunolla oli tapana sanoa: ”Kortti tuo, ja kortti vie, mutta maanviljely on onnenkauppaa”. RIP.
Vakavasti todettuna, sopimuksiin perustuvaa viljanviljelyä suosittelevat myös viljelijöiden omat järjestöt, ja luonnollisesti viljakaupan eri toimijat. Eikä siinä mitään outoa ole, varsinkin siinä muodossa, että viljelysopimuksilla kiinnitetään vain osa tulevasta viljasadosta, on vahvat perusteet. Samoin hyvin suurta viljapinta-alaa viljelevillä maatiloilla hinnan kiinnittävä sopimusviljely on ymmärrettävä, koska se on edes jonkinlainen ”vakuutus” mahdollisille isoille heilahteluille viljamarkkinoilla.
Samaan on mahdollista päästä pöydän toisella puolella viljan käyttäjänä viljan futuurikaupalla, mitä voi suositella ainakin isoille karjatiloille.
Myös sellaisia viljelysopimuksia, joilla sovitaan viljan toimittamisista, mutta jätetään tulevan kauden viljan hinta markkinoiden päätettäväksi, on sitä perustellumpi, mitä suuremmat tonnimäärät ovat kyseessä. Erityisen tärkeitä ne ovat niille viljelijälähtöisille viljakaupan toimijoille, esim. osuuskunta ViljaTavastia, jotka uusina toimijoina pyrkivät ottamaan oman siivunsa viljamarkkinoista.
Mutta ei sopimusviljely ole mitenkään yksiselitteisen selvää, eikä sillä ole aina pelkästään positiivinen vaikutus viljan hinnan muodostumiseen. Jos esim. edellisenä talvena tehtäviä kevätviljojen viljelysopimuksia on mahdollista laatia kiinteähintaisina vähintään 200 €/tn -hintatasolla, kannattaa sopimus lyödä kiinni pikimmiten. Se on sellainen hintataso, jolla viljely on varmasti kannattavaa. Haasteena on kuitenkin se, että tuolla hinnalla ei sopimuksia juurikaan ole mahdollista tehdä. Sen sijaan sopimuksia tarjotaan useinkin niin matalalla hinnalla, jolla viljely ei enää ole kannattavaa.
Onko siten mitään järkeä sitoa viljan hinta viljelysopimuksilla tasoon, jolla se on varmasti kannattamatonta?
Kokemuksen perusteella on tavanomaista, että edellisenä talvena tarjottu sopimushinta on se korkein mahdollinen hinta, millä sopimuksia sinä vuonna tullaan tekemään. Viljan ostaja ikään kuin palkitsee varhaiset sopimuksen tekijät sillä, että myöhemmin tuleville maksetaan vähemmän. Tämäkin toki sopii markkinatalouden perusteisiin, mutta pahimmillaan mekanismi saa aikaan viljan hinnan jatkuvan alihinnoittelun. Kun sopimukset tehdään kannattamattomalla hinnalla ja se on kauden korkein hinta, varmistetaan viljan jatkuva alihinnoittelu.
Markkinatalouden innokkaimmille puolustajille (johon ryhmään itsekin kuulun) pitää todeta, että markkinataloudessakin myytävä tuote hinnoitellaan niin, että juoksevien kulujen, kiinteiden kulujen, riskin korvauksen ja kohtuullisen voitto-osuuden jälkeen saadaan laskettua hinta myytävälle tuotteelle. Tällöin ns. reilun kaupan liiketoiminnassa kaikki osapuolet voittavat. Suomen viljamarkkinoilla tämä ei ole toiminut enää pitkään aikaan.