Keski-Euroopan viljelijät ovat osoittaneet mieltään traktorimarsseilla, tukkimalla maanteitä ja levittämällä lantaa hallintorakennusten pihoille. Suomessakin on somessa vaadittu viljelijöiden
mielenosoituksia keskieurooppalaiseen malliin. Olisiko siinä mitään järkeä, ja mitä sillä saavutettaisiin?
Suomalaiseen mielenlaatuun ei oikein sovi mielenosoitukset ja rettelöinnit. Onko se seurausta pohjoismaisesta tyyneydestä, vai tsaarin miehityksen aikaisesta herranpelosta? Itsekin olen suhtautunut nihkeästi Kiakkovieraiden taannoiseen rettelöintiin itsenäisyyspäivien aikoihin, Elokapinoiden liikenteen häirintään ja meneillään oleviin poliittisiin lakkoihin. Sama juttu viljelijämellakoiden kanssa.
Keski-Euroopassa viljelijät ovat tyytymättömiä ja turhautuneita EU:n hallinnolliseen byrokratiaan, viherryttämisen kustannuksiin maataloudelle, maatalouden heikkoon taloudelliseen kannattavuuteen ja Euroopan ulkopuolelta tulevaan maataloustuotteiden epäreiluun kilpailuun. Epäreiluus konkretisoituu muualla tuotettujen maataloustuotteiden löysempiin laatuvaatimuksiin ja polkuhinnoitteluun. Samat aihepiirit rassaavat suomalaistakin viljelijää. Sinällään mielenkiintoista, että yleensä ajatellaan noiden asioiden olevan Keski- ja Etelä-Euroopassa paljon meitä paremmalla mallilla, mutta ei ehkä sittenkään.
Maataloustuotannon kannattavuus on ikuisuusongelma, johon kukaan ei oikein osaa antaa toimivaa vastausta. Kaupan pitäisi tinkiä katteistaan viljelijöiden eduksi, mutta eipä siihen ole keinoja löydetty, tuskin löydetäänkään. Tulevaisuudessa ruokakaupan kilpailu varmaankin lisääntyy, mutta harvoin se halpuuttaminen viljelijän siivua kasvattaa. Hallinto tarjoaa ratkaisuksi maatilojen tilakoon kasvattamista, mutta yhtä heikkoa on kannattavuus isoillakin tiloilla. Tässä asiassa ei pidot parane, vaikka vieraat vähenevät.
Ilmasto on kylmä, kesä lyhyt, maalajit ravinneköyhiä ja peltolohkojen koko pieni ja niitä harvakseltaan metsien keskellä. Toki laajentaminen 2 robotin kokoluokkaan saakka on maitotiloilla perusteltua, mutta eipä juurikaan sitä suuremmaksi. Viljatilat ovat osa-aikaisia kokoluokasta riippumatta. Digitalisaatiota ja hiiliviljelyä on muodikasta tarjota joka paikkaan ratkaisuksi. Lopuksi jää aina jäljelle maataloustukien lisääminen, vaikka viljelijät niitä inhoavatkin. Joskin kuluttajien maksamiin maataloustukiin suomalainen maatalous perustuu jo nykyiselläänkin, joten olisiko muutos kovinkaan suuri?
Maataloushallinnon byrokratian karsiminen on myös aina yhtä helppo ja suosittu aihe. Ja joka kerta, kun uusi karsittu järjestelmä on otettu käyttöön, on se ollut käytännössä entistä vaikeampi. Ydinsyy lienee olla itse aiheutettu. Koska Suomessa maksetaan maatalouden tukia enemmän kuin useimmissa muissa EU-maissa, on sitä varten tarvinnut kehittää järjestelmä, joka kelpaa muille EU-valtioille. Järjestelmän pitää olla monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava, jotta se tuntuu perustellulta.
Realistisin mielenosoitusten vaatimusten kohde on EU:n ulkopuolelta tulevan kilpailun reiluuttaminen. Samat kriteerit, kuin mitä on Euroopan omalle tuotannolle, pitäisi vaatia myös tuontimaataloustuotteilta. Globaali rajoittamaton vapaa kilpailu ei ole perusteltua elintarvikkeiden kohdalla, sen ovat muutamat viime vuodet osoittaneet. Kotivara on tarpeen myös kansallisessa ja eurooppalaisessa kokoluokassa. Ja ihan ensimmäiseksi tulisi reiluuttaa kotikenttä. Suomessa ja Italiassa ei voi olla maatiloilla eri säännöt käytössä.