Lukion maantiedon tunnilla 1970-luvulla kerrottiin, että maailman parhaat pellot sijaitsivat Neuvostoliitossa mustan mulla alueella. Mitäpä sitä epäilemään, olihan Neuvostoliitossa vähän kaikki muukin maailman parasta: koneet, tiedemiehet, koulutus, elintaso ja maailman rauhaa rakastavin yhteiskunta. Mutta että miksi musta multa oli maailman parasta, ja oliko se jotenkin erilaista kuin suomalainen multamaa?
Aihe on sikäli ajankohtainen, että regeneratiivinen eli uudistava maanviljely on nyt kovin esillä julkisuudessa. Yksi osa uudistavaa viljelyä on hiiliviljely, jonka tarkoitus on sitoa hiiltä pitkäaikaisesti maahan. Parhaimmillaan saadaan syntymään erittäin humuspitoista maa-ainesta, mustaa multaa.
Seuraavan kerran musta multa alkoi kiusata maatalousopintojen myötä. Silloin jo selvisi, että kyseessä oli poikkeuksellisen syvä eloperäisen maan kerrostuma, joka sijaitsi Neuvostoliitossa ja oli vieläkin maailman parasta peltomaata. Vehnä lainehti tuulessa taivaanrantaan saakka ja puimurit ajoivat rinnakkain rivissä punaliput hulmuten. Mustan mullan alue oli Neuvostoliiton ruoka-aitta, josta ruokittiin oman maan kansalaisten lisäksi puoli Eurooppaa ja Afrikkaa. Joskin vieläkin jäi kiusaamaan, mitä se musta multa oikeasti oli ja mikä teki siitä niin ylivoimaisen.
Onneksi WSOY julkaisi viime vuonna Elina Grundströmin kirjan Ukrainan musta multa. Siinä kerrotaan tarkasti, mistä kaikessa hypetyksessä on kysymys. Kirjassa brittiläinen agronomi Simon Boughton selvittää mustan mullan olemuksen. Mustan mullanperusta on tuulen kuljettama lössi. Lössi taas on hienojakoista pölymäistä kiviainesta. Ajan mittaan lössi on sekoittunut lahoaviin kasveihin ja siten muuttunut mustaksi mullaksi. Sen raekoko on 0.006–0.02 millimetriä. Mustan mullan alueen mullassa on tyypillisesti poikkeuksellisen paljon eloperäistä humusta, 5–6 %.Märkänä se näyttää mustalta, mutta kuivana se on enemmänkin ruskeaa. Musta multa on usein hyvin paksu kerros pintamaata, useiden metrien paksuudelta. Mutta onko se suomalaisittain multamaata, vai onko se enemmänkin erittäin runsasmultaista hikevää hienohietaa?
Kiitos Grundström ja Boughton, vihdoinkin arvoitus selvisi. Ukrainan musta multa ei ole kovinkaan erilaista kuin suomalainenkaan musta multa, poikkeuksena multakerroksen paksuus. Meillähän multakerros on tyypillisesti lähinnä muokkauskerros, jonka jälkeen alkaa turvemaa. Kun eloperäinen aines on maatunut loppuun saakka, muuttuu se mustaksi mullaksi. Se ei silloin enää luovuta kovinkaan paljoa ravinteita, mutta vaikuttaa edelleen maan rakenteeseen ja vedenpidätyskykyyn. Sellaista maalajia jokainen maanviljelijä haluaisi pelloilleen, parhaimmillaan kuin kukkamultaa.
Eikä Neuvostoliiton peltomaa ollut sen parempaa, kuin on muuallakin maailmassa. Myös Kazakstanissa, Kiinassa,Argentiinassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa on vastaavan tyyppisiä multamaa-alueita. Ei ehkä täsmälleen samaa maalajia, mutta kokonaisuutena luonnonolosuhteiltaan yhtä tuottoisia.
Samainen kirja avaa mielenkiintoisesti globaalin agribisneksentaustoja ja vastaa kysymykseen, kuinka paljon peltoa maatilalla pitäisi olla. Tai oikeastaan siihen, kuinka paljon peltoa on silloin, kun sitä on liikaa. Neuvostoliiton hajottua useatkin agriyhtiöt, mm. Trigon Agri ja Black Earth Farming, alkoivat haalia peltomaata nykyisen Ukrainan ja Venäjän alueelta. Suurimmillaan maatilalla saattoi olla peltomaata viljelyssä 100.000 hehtaaria, ja samalla yhtiöllä useita maatiloja samaan aikaan.
Suuruuden ekonomia ei kuitenkaan toiminut mustan mullan alueella, sen paremmin kuin täällä Pohjolan perukoillakaan.Kuivuus osoittautui ongelmaksi ja se, että suurilla pinta-aloilla ei pystytty reagoimaan vaihteleviin olosuhteisiin eri puolilla neliökilometrien peltoaloja. Myös logistiset haasteet, politiikka ja korruptio osoittautuivat ongelmaksi. Äärilleen viety maatalouskapitalismi osoittautui varsin samanlaiseksi kuin sosialistinen neuvostomaatalous. Peltomaahan sijoittaneet yhtiöt romahtivat ja jäljelle jäi vain olosuhteisiin sopeutuneita järkevän kokoisia maatiloja.