Vanha loppuun kulunut vitsi, että maatilan fiksummat lapset lähtevät opiskelemaan ja siitä palkkatöihin, ja kaikkein tyhmin jää kotitilaa pitämään, tuntuu elävän sitkeästi vielä 2020-luvulla.Ahdistavaa sitä on uskoa, mutta niin se tuntuu menevät. Ihan vaan läpällä heitin, eikö täällä huumoria ymmärretä.
Janne Saarikivi kirjoittaa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä(2/2023, s. 50), että maanviljelijät eivät käytä työssään suomen kieltä samalla tapaa, kuin muut suomalaiset. ”Suomessa on vain noin 60.000 maataloustuottajaa ja alle 400.000 teollista työpaikkaa. Opettajia, virkamiehiä, suunnittelijoita, konsultteja ja markkinoijia on enemmän. He käyttävät kuokan ja sorvin sijaan työvälineenään kieltä..). Teollisuusväestöstä en tiedä, mutta maanviljelijöiden osalta väite on kerrassaan naurettava, jos ei perin itkettävä. Saarikivi on sentään professorismies ja toiminut tutkijana ja opettajana Helsingin Yliopistossa lähes 30 vuotta. Täytyy uskoa, että lausumassa on kyseessä vain tietämättömyys, eikä niinkään asenteellisuus. Vai olisiko sarkastista huumoria?
Alitajuinenkin oletus, että maanviljelijät käyttäisivät työssään kuokkaa (tarkoittanee maatalouskoneita), ja muita fyysisiä työvälineitä, eikä heidän siksi tarvitse käyttää työssään suomen kieltä tekstinä ja puheena, olisi ollut todellista ehkä 1960-luvulla. Silloinhan riitti, että viljelijänä teki työnsä hyvin ja ahkerasti. Suomen kieltä tarvittiin vain kotona lapsia komennettaessa ja naapurin kanssa jutellessa. Metsätöitäkin tehtiin yksikseen, eikä lauantain lavatansseissakaan isommin tullut höpöteltyä. Tosin supliikkimiehillä kävi parempi flaksi.
Nykypäivän viljelijän työ on todellisuudessa jatkuvaa kielen tuottamista. Puhutaan puhelimessa, tuotetaan tekstiä verottajaa ja hallintoa varten, ja ennen kaikkea ollaan sosiaalisen median välityksellä yhteydessä muihin kanssaihmisiin. Juurikin sometus ja muut tekniset innovaatiot ovat muuttaneet maanviljelijän arjen. Olemme ihan samalla tavalla mukana tiedon ja kanssakäymisen valtavirrassa, kuin kaikki muutkin suomalaiset. Murahtelevia peräkammarin poikia ei ole enää olemassa, koska kone- ja metsämiehet ovat valtakunnan suosituimpia tubettajia.
Hieman samoilla linjoilla mennään suositussa Stadi vs. Lande -televisiovisailussa. Toki tyylilaji on humoristinen, mutta ei voi mitenkään olla aistimatta, että maalaisia pidetään lähtökohtaisesti vähän yksinkertaisina. Hyvät juontajat pitävät tunnelman keveänä, mutta eipä ole ohjelmassa tapana kertoa vitsiä, jossa maalainen olisi se fiksu toimija. Sosiologit osaavat varmaan kertoa tuolle tieteellisen terminkin, kun asiat käännetään näennäisesti nurinniskoin, mutta taustalla säilyy se alkuperäinen lähtökohta.
Maanviljelijän sielu lepää, kun oraspelto alkaa vihertää, vilja tuleentuu puintikuntoon, iltatarkastuksella naudat märehtivät tyytyväisenä, eikä tänään hajonnut yksikään työkone. Sitä se on maanviljelijän työ. Ja siinä tarvitsemme ja käytämme suomen kieltä ihan samalla tavalla, kuin muutkin suomalaiset. Ahdasmielinen jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin ei ole enää tätä päivää. Vaikka olen koko elämäni asunut maalaiskylässä avaran taivaan alla, niin on kyllä tosi mukava mennä välillä käymään kaupungissa. Ja Helsinki on meidän kaikkien pääkaupunki, myös maalaisten. Ja myönnän, että valtakunnan tärkeimmät kehitysaskeleet otetaan kaupunkiyhteisöissä, vaikka digitaalisuus onkin meidät kaikki yhdistänyt.