Näppärä vastaus otsikon kysymykseen on tietty se euromäärä, minkä vuokranantaja ja vuokralainen hyväksyvät, se millä kauppa syntyy. Mutta millä perusteilla siihen tulisi päästä? Seuraavassa ei tarkastella niitä poikkeustapauksia, joissa etsitään erityisiä hienohietapeltoja etelärinteessä kastelumahdollisuuksilla puutarhakasvien viljelyyn, ne kun ovat oma maailmansa. Eikä myöskään niitä tilanteita, joissa tietoisesti ollaan valmiita maksamaan selvää ylivuokraa, jotta päästään tutuiksi pellon omistajan kanssa, ja sen avulla ostamaan myöhemmin pellot edullisesti ”pöydän alta”.
Jos maatalous alkutuotantona olisi ns. normaalia liiketoimintaa, pellon vuokrahinta määräytyisi sen tuottoarvon pohjalta. Näin ei kuitenkaan ole tilanne, vaan peltojen vuokrat vaihtelevat hyvin suuresti eri osissa maata, riippumatta niiden tuottokyvystä. Esim. maitotilan peltojen tuottokyky ja -arvo on jokseenkin sama Kymenlaaksossa ja Ahvenanmaalla, mutta silti vuokrataso lienee olla lännessä n. kolminkertainen itään verrattuna. Samoin Uudenmaan savikoilla pellot ovat kärsineet pahasta kuivuudesta jo neljänä vuonna peräkäin, mutta peltojen vuokratasoon sillä ei ole ollut mitään merkitystä.
Asiakastyössä tuli aika ajoin vastaan tilanne, jossa vuokrasopimusta laadittaessa sekä vuokranantaja, että vuokralainen olivat pitkäaikaisia asiakkaitani. Jossakin vaiheessa neuvottelua kysyttiin, että mikä on ulkopuolisen puolueeton näkemys sopivasta pellon vuokratasosta; hankalampi paikka. Jos vuokrataso halutaan määrittää sen tuottoarvon mukaan, tulee tietää viljeltävä kasvi ja pellon tuottokyky normaaleissa olosuhteissa. Tyypillisesti noilla oletusarvoilla saadaan pellon Kate A:ksi n. 500 €/ha. Pitäisin oikeudenmukaisena antaa siitä pellon omistajalle toisen puolen korvaukseksi omistuksesta ja toisen puolen vuokralaiselle korvaukseksi tehdystä viljelytyöstä. Näin laskien oikeudenmukainen pellon vuokrataso olisi 250 euroa hehtaarilta.
No, eipä tuolla tarjouksella ainakaan Etelä-Suomen vapailta markkinoilta tahdo vuokrapeltoa saada. Joskin maataloushallinnon vuokratilastojen mukaan keskimääräiset vuokrat samalla tasolla liikkuvatkin. Ristiriita johtunee siitä, että hallinnon tilastoissa ovatmukana kaikki vuokrasopimukset, mutta julkinen keskustelu, joka muokkaa mielikuvia, käydään niistä parhaista ja korkeimmista tapauksista. Saattaa joku pellon omistaja loukkaantuakin, jos 250 euroa tarjoaa; mitä vikaa on meidän pelloissamme, kun tuollaista vuokraa tarjoat.
Missään tapauksessa vuokran tasoa ei pitäisi määrittää niistä maksettavan peltoalatuen suuruiseksi. Silloin mennään selvään ylihinnoitteluun, koska vuokraviljelijä joutuu viljelemään ikään kuin ilman peltoalatukia, mikä ei ole kannattavaa. Kyllä vuokraviljelijän on saatava osa peltoalatuista viljelykustannuksiaan korvaamaan.
Lievää itsepetoksen makua on myös siinä logiikassa, että koska viljelykoneet on tullut hankittua vähän isommat, niin vuokraa voisi maksaa enemmänkin, koska viljely on siten edullisempaa lisähehtaareilla, ilman konekustannusta. Ajatuskulku olisi toimiva, jos koneet eivät kuluisi lisäpeltoja viljeltäessä.
Oleellista on muistaa ja huomioida, mihin tarkoitukseen peltoa ollaan vuokraamassa.
Jos kaksi naapuria on tekemässä tarjousta kolmannen pelloista, saattaa olla hyvinkin perusteltua, että tarjoukset ovat eritasoisia. Jos viljatila on hankkimassa lisäpeltoa rehuviljan viljelyyn, lienee Kate A olla n. 400 €/ha, jolloin käypä vuokra olisi 200 €/ha. Jos taas toinen naapuri on juuri rakentanut navetan laajennuksen ja tarvitsee lisäpeltoa lypsylehmien rehuntuotantoon, saattaa pellon Kate A olla 750 €/ha, ja käypä vuokran taso 375 €/ha. Mutta jos maitotilalla on jo riittävästi peltoa kotoisen rehustuksen hoitamiseen ja lisäpelto tulisi myyntiviljan viljelyyn, olisi senkin käypä vuokratarjous vain em. 200 €/ha.
Ainoa peruste selvän ylivuokran maksamiselle on nähdäkseni se, että vuokraviljelijä saa isomman pinta-alan viljelemisestä ja ison maatilan imagosta niin suuren nautinnon, että se korvaa taloudellisen tappion, kunhan viljelijällä siihen on oikeasti varaa. Ylivuokra ollaan silloin valmiita maksamaan viljelijän yksityistalouden kulutusmenoina.
Pellon omistajan näkökulmasta kannattaa myös selvittää, mitä vuokralainen pellolla tekisi. Onko viljelykierrossa apilaa, nurmikasveja, levitetäänkö karjanlantaa, tai maanparannuskalkkia? Kenen tehtävänä on pellonreunojen vesakon raivaaminen, peltoteiden soritukset, hukkakauran torjunta ja rumpuputkista huolehtiminen? Äkkiseltään niillä ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä, mutta ajan mittaan ne vaikuttavat pellon arvon säilymiseen, mikä puolestaan on käypäistä valuuttaa seuraavaa tarjouskierrosta tehtäessä.
Kokonaisuutta tarkastellessa vuokrapeltojen osuuden lisääntyminen olisi Suomen maatalouden kannalta edullista. Se vähentäisi lisämaata tarvitsevien velkaantumista ja estäisi osaltaan maatilojen tuloverotuksen kieroontumista lisämaakauppojen myötä. Mutta vuokratason pitää olla molemmille osapuolille oikeudenmukainen ja vuokra-aikojen riittävän pitkiä, mielellään 10 vuotta. Se on ajanmittaan myös pellon omistajan etu.