Haasteellinen vuosi on tuonut pintaan maatilojen taloudellisen tilanteen. Tulojen säilyessä jokseenkin entisellään, mutta menojen kasvaessa voimakkaasti, alkaa kassan pohja paistaa yhä useammalla maatilalla.
Kuinka yksittäinen viljelijä pystyy vastaamaan tuotantotalouden kiristymiseen, on riippuvainen kyseisen maatilan velan määrästä. Velkaisuus on normaalistikin vaikuttava tekijä maatilan pärjäämisessä, mutta matalien katetuottojen aikana se on kriittinen. Mitä pienempi on vuotuinen katetuotto/voitto, sitä matalampi on kyseisen maatilan velankantokyky.
Aiemmin esillä olleen materiaalin perusteella hyvin hoidettu vilja- tai maitotila kestää velkaa enimmillään 2 x liikevaihdon verran. Tämä sillä oletuksella, että ei ole maatalouden lisäksi muuta tuloa velan hoitamiseen. Sen sijaan suositeltava velan määrä on enintään 1,5 x liikevaihto, ja toki aina parempi, jos pysytellään liikevaihdon alapuolella. Tilastollisesti suomalaisista maatiloista on täysin velattomia n. 25 %, mutta käytännössä kaikilla kehittävillä aktiivitiloilla velkaa on jonkin verran - jos ei muuta niin rahoitusyhtiön koneluottoa. Silloin kun velkaa on yli 3 x liikevaihto ollaankin jo vakavamman paikan edessä. Saattaa olla perusteltua käyttää ulkopulista asiantuntijaa taloustilanteen selvittämiseen yhdessä rahoittajapankin kanssa. Suurimmillaan velan määrä on ollut n. 9-kertainen suhteessa vuotuiseen liikevaihtoon.
Velan määrän lisäksi kriittinen tekijä on vuotuinen velanhoitomeno suhteessa velanhoitokykyyn. Velanhoitomeno on vuodessa maksettava velkojen lyhennys ja siihen lisättävä velkojen korko yhteensä. Kokemuksen perusteella velanhoitomeno ei vilja- tai maitotiloilla saa koskaan nousta tasolle yli 20 % liikevaihdosta. Niinpä 200 hehtaarin viljatilan vuotuinen lyhennys + korko saa olla enintään 40.000 € vuodessa ja 65 lehmän maitotilan 70.000 € vuodessa. Tuokin taso on jo kriittinen, joten suositeltavaa on velanhoitomenon säätäminen tasolle enintään 15 % liikevaihdosta. Jos tunnusluvut ylittyvät, jokseenkin ainoa keino laskea nopeasti oman maatilan velanhoitomenoa, on neuvotella pankin kanssa velkojen takaisinmaksuaika nykyistä pidemmäksi, jolloin vuotuinen velkarasitus kevenee.
Pidemmässä tarkastelussa velan takaisinmaksuajan tulisi olla järkevä. Takaisinmaksuajan tulisi olla suhteessa velalla hankittuun investointiin. Navettalaina ei voi olla pidemmäksi ajaksi, kuin on navetan todennäköinen taloudellinen kestoikä, eikä sujupolvenvaihdoslainan kesto voi kestää koko maatilayrittäjyyden aikaa. Tyypillisesti navettalainojen takaisinmaksuaika on n. 12 vuotta ja spv-lainojen n. 10-15 vuotta.
Jos viljatilalla on maatalouden ulkopuolista palkkatuloa käytettävissä, nostaa se velankantokykyä. Käytännössä päivittäinen talous hoidetaan silloin niin, että palkkatulolla hoidetaan perheen yksityistalouden kulutusmenot, jolloin maatilan antama tulo voidaan käyttää kokonaan maatilan kehittämiseen ja velkojen lyhentämiseen. Jos palkkatuloa halutaan verrata maatilan liikevaihtoon, kannattaa bruttopalkka kertoa kahdella, ja lisätä saatu summa maatilan liikevaihdoksi. Niinpä 100 hehtaarin viljatilan ja 45.000 €:n palkkatulo vastaa n. 200 hehtaarin viljatilan liikevaihtoa ja tuloksentekokykyä. Joo, kyllä vain, monta muuttujaa tässä on, onko omaa peltoa ja millä kasveilla lasketaan jne., mutta pääsääntöisesti noin.
Kolmas tärkeä kriteeri maatilan velan ottamisessa on se, mihin tarkoitukseen velkaa otetaan. Jos velkaa tarvitaan kehittämisinvestointeihin, on velkamäärän lisääntyminen usein perusteltua hyvin harkitussa mittakaavassa. Velka on tällöin useinkin pääosin korkotukilainaa, joka on käytännössä korkosuojattua 1,00 %:n koron lainaa. Sen sijaan käyttötalousmenojen kattamiseen otettu ns. syömävelka on aina huolestuttavaa. Kuluvana syksynä siihenkin joutuu moni maatila turvautumaan. Nyt on luottamuksellinen pankkisuhde tarpeen.
Onneksi suurin osa maatiloista selviää kohtuudella tästäkin vuodesta, eikä turhaan paniikkiin ole aihetta. Ensi vuosi on sitten parempi :). Mutta ei tästä harmaudesta sitä paljon puhuttua riehakasta pikkujoulutunnelmaa pysty kaivamaan esiin.