Maatilan sukupolvenvaihdoksen tekee jokainen vain kaksi kertaa -kerran ostaa ja kerran myy. Suurimman osan viljelijätyöurastaan sukupolvenvaihdos tuntuu maanviljelijälle kaukaiselta asialta, eikä siihen juurikaan kiinnitä huomioita. Enemmänkin se on joko vanhojen ihmisten jorinoita, tai nuorison toivelistalla odottava tapahtuma. Vaan kun se alkaa olla ajankohtaista omalla kohdalla, niin kyllä suhtautuminen muuttuu ja naama vakavoituu.
Kun olen itse aloittanut viljelijänä vuonna 1983, oli maailma sukupolvenvaihdoksenkin osalta osittain hyvin erilainen, kuin se on nykyään. Tilakauppaan oli mahdollista saada sisarosuuslainoja,koska osa kauppahinnasta maksettiin sisaruksille, mikä nykyään kuulostaa aika oudolta. Vanhemmille maksettiin vain osa sovitusta kauppahinnasta. Samoin aloittamisavustus, ns. starttiraha tuli käyttöön vasta juuri tuona samana vuonna. Se jäi hyvin mieleen, koska pääsimme/ jouduimme vaimon kanssa jopa valtakunnan telkkariin pääuutislähetykseen haastateltavaksi, että miltä nyt tuntuu. Eipä se starttiraha kummoiseltakaan tuntunut, enemmänkin jännitti, että miten sitä osaa maatilan pyörittämisen hoitaa.
Maatilan sukupolvenvaihdoshan tehdään yleensä samalla perusperiaatteella nykyäänkin. Käytännön toimena sukupolvenvaihdos on matalahintainen kauppa, jossa luopuvat viljelijät myyvät maatilan lapselleen. Kauppahinta vastaa yleensä maatilan ns. tuottoarvoa. Tyypillisesti kauppahinnan määrittämisen lähtökohtana voi käyttää laskukaavaa: pelto ha + metsä ha x 2.000 €/ha. Niinpä maatilan, jossa on 50 ha omistettua peltoa ja 50 ha metsää, tilakauppahinta on keskimäärin n. 200.000 €. Siihen hintaan kuuluvat maatalousrakennukset, koneet ja eläimet, joskus myös asuinrakennus. Poikkeuksia toki on paljon, eikä keskiarvo välttämättä sovi omalle kohdalle.
Välillä kuulee kritiikkiä, miten voi olla mahdollista, että huomattavasti maksettua kauppahintaa arvokkaampi maatila myydään alihinnalla yhdelle lapselle. Oudoltahan se kieltämättä vaikuttaa lasten tasapuolisen kohtelun näkökulmasta, mutta näin lainsäätäjä on sen halunnut menevän. Toki lakiosan juridiikka huolehtii, että ei ihan kohtuuttomuuksia pääse tapahtumaan.
Maatilasta luovuttaessa vanhemmat joutuvat päättämään, että halutaanko tehdä sukupolvenvaihdos, vai tehdäänkö perinnönjako. Jos tehdään perinnönjako, otetaan maatilakin mukaan laskutoimitukseen omaisuutta jaettaessa lasten kesken. Jos taas tehdään sukupolvenvaihdos, luovutetaan maatila tilanpidonjatkajalle em. tuottoarvosta, jolloin tasapuolinen kohtelu ei yleensä toteudu.
Tämän sukupolvenvaihdoksenoikeudenmukaisuuden ydinasia on, että luovutuksen saajalla on moraalinen velvollisuus luovuttaa maatila taas aikanaan seuraavalle sukupolvelle yhtä edullisesti. Jatkaja ei siten saa itselleen maatilan käypää arvoa koskaan, vaan hän ainoastaan saa maatilan ”lainaksi” yhtenä lenkkinä sukupolvien ketjussa.
Jos maatilasta pitäisi maksaa sen käypää arvoa vastaava hinta, ei maatilakauppoja sukulaisten kesken tehtäisi käytännössä juuri lainkaan.
Comments