Onko maatila kasvuyritys

Maatalouskoulun maatilaekonomian oppikirjasta (kirja on sellainen nippu papereita, joihin on printattu musteella sanoja ja sitä luetaan) muistamme, että jokaisen menestyvän maatilayrityksen pitää täyttää kolme ehtoa. Kolme pointtia, sanoisi presidenttimme. Maatilan pitää olla kannattava, vakavarainen ja kasvava.

Maatilan kannattavuutta on jauhettu kyllästymiseen saakka, joten se lienee selvää. Tai eihän se oikeastaan ole, koska kannattavuuteen liittyy sijoitetun pääoman korkovaatimus koneille, rakennuksille ja maalle, sekä viljelijän oman palkan arviointi. Ne tekevät kannattavuuden laskemisesta hankalaa ja spekulatiivista. Selkeämpää olisi puhua kannattavuuden sijaan hyvästä maksuvalmiustilanteesta; se pitää olla pätevällä maatilalla kunnossa.

Vakavaraisuus on helpoin määrittää. Maatilan omaisuutta pitää olla enemmän kuin on velkaa, ja mitä enemmän omaisuutta on suhteessa velkaan, sitä vakavaraisempi maatilayritys on. Sitä toki voi pohtia, että pitääkö maatilan omaisuus painottua peltomaahan, metsään, koneisiin, vai tuotantorakennuksiin. Varmimmin omaisuus lienee olla suojassa metsämaana. Suomalaiselle maatalousyrittäjälle vakavaraisuus on poikkeuksellisen tärkeä asia, koska meillä arvostetaan useinkin omistamista enemmän kuin tuloksen tekemistä.

Haastavinta on selvittää itselleen, onko meidän maatilamme kehittyvä kasvuyritys. Ainakaan kasvuyrityksenä oleminen ei tarkoita maatilalla sitä, että ostetaan ja vuokrataan hinnasta riippumatta kaikki mahdollinen pelto, mitä on saatavilla. Tärkeämpää on rutiinityön ohella oppia joka päivä jotakin uutta. Björn Wahlrosin uusimmassa kirjassa meitä maanviljelijöitä moititaan juuri tästä kyvyttömyydestä uusiutua. Saattaa siinä olla vähän perääkin.

Kasvuyrityksen tulee olla mukautuva. Tänään tehty budjetti on ensi viikolla vanhentunut, silti se pitää tehdä. Mitä nopeammin maatilayrityksen ympäristön tekijät muuttuvat, vielä sitäkinnopeammin pitää itse muuttua. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tehdyt pitkän aikavälin suunnitelmat pitää pilkkoa pienempiin osiin. Itselleen tulee selvittää, mitä pitää kunakin vuonna tehdä, jotta lyhyen aikavälin tavoite vaikkapa liikevaihdon osalta täyttyy.Ja jos ei täyty, niin mitä pitää muuttaa.

Telkkarissa pyörivä Jeremy Clarksonin sarjaohjelma maatilan pyörittämisestä osoittaa kipeän osuvasti, kuinka maatilallakin on mahdollista seurata markkinoita ja toimia aitona kasvuyrityksenä. Toki se Top Gear -miljonäärille on helpompaa kuin useimmille meistä muista, mutta perusasia on joka tapauksessa sama. Clarkson kysyy yhä uudestaan itseltään, meneekö viljeltävä kasvi kaupaksi hyvällä hinnalla? Ratkaiseeko se asiakkaan ongelman ja täyttää hänen tarpeensa niin, että siitä ollaan valmiita maksamaan? Tämän viljelijän ja asiakkaan kohtaamispisteen ongelma on siinä, että se ei pysy koskaan paikallaan. Clarkson ratkaisee asian sillä, että hän muuttaa tuotantoaan jatkuvasti asiakkaan tarpeen mukaiseksi. Joskin tuotanto useinkin sakkaa, kun kelit vaihtelee ja koneet hajoaa, mutta niinhän se meillä muillakin tuppaa menemään.

Kasvuyrityksen tulee löytää oikeat ihmiset tekemään kriittiset tehtävät. Pystyykö urakoitsija tekemään parempilaatuista säilörehua uusilla koneillaan kuin mitä itse tekisi omilla vanhemmilla laitteilla? Tai kannattaako palkata ammattilainen hoitamaan veroasiat ja viljelysuunnitelmat, jos ne eivät itselle oikein nappaa? Samaan aikaan toisaalla - aperehun reseptiikka on niin kriittinen asia lehmien lypsättämisessä, että sitä ei voi antaa kenellekään viljelijäperheen ulkopuoliselle.

Asetetut tavoitteet pitää osata muuttaa jokapäiväiseksi toiminnaksi. Jos ei osata, jää tavoitteiden asettaminen pelkäksi konsulttijargoniksi.

P.S. Kuvassa Anssi Leinon ajosilppuri hommissa Rautalähteen maitotilalla Mäntsälässä.