Suomessa toteutetaan vuosittain n. 200 enemmän tai vähemmän virallista maatilan sukupolvenvaihdosta. Epävirallisia tehtäneen saman verran. Tällä tahdilla maatilojen lukumäärä laskee ¼-osaan nykyisestä seuraavan sukupolven aikana.
Maatilan sukupolvenvaihdos on niin luopujalle kuin aloittavalle viljelijälle elämän suurin ammatillinen tapahtuma. Se on niitä asioita, joissa ei pidä antaa sattumalle sijaa. Hyvin toteutetussa sukupolvenvaihdoksessa pitää viljelijäperheen, sisarukset huomioiden, sisäinen sopu ja luottamus säilyä, ja tilanpidonjatkajalle pitää varmistaa hyvät edellytykset pärjätä maanviljelijän ammatissa. Jos vielä löydetään keinot maatilan luopujien asumisjärjestelyiksi ja eläkeläisten talouden turvaamiseksi, niin silloin voidaan sukupolvenvaihdos toteuttaaluottavaisin mielin.
Jos ratkaisuja ei em. asioihin löydetä, pitää olla myös valmius luopua sukupolvenvaihdoksesta. Niin voi olla tilanne esimerkiksi silloin, kun maatila on ylivelkaantunut pahasti jo edellisen sukupolven aikana. Se, että lasten tulisi vastentahtoisesti pelastaa vanhempansa velkavankeudesta ei ole kenellekään mielekäs ratkaisu.
Parhaat edellytykset sukupolvenvaihdokselle ovat silloin, kun maatila on lähtötilanteessa velaton. Silloin jatkajalle syntyy uutta velkaa ainoastaan sen verran, mitä vanhemmille maksetaan kauppahintaa, useimmiten eläkeasunnon hinnan verran. Jos asunto on rivitaloasunto kirkolta, pitäisi sen suuruisen velan pystyä maksamaan pois maksimissaan 10 vuoden aikana maatilan antamalla tuotolla. Jos sukupolvenvaihdosvelkoja joutuu lyhentämään sitä kauemmin, rasittaa se maatilan kehittämistä liikaa.
Aika usein ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa ns. vanhoja velkoja on jonkin verranjäljellä ja ne ajatellaan siirtyvän tilanpidonjatkajan vastuulle osana sovittua kauppahintaa. Tämä ei ole huolestuttava lähtökohta, jos vanhemmat pystyvät hoitamaan asumisensa sillä tavalla, että uutta velkaa ei uudelle viljelijälle synny paljoakaan kotitilan ostamisesta, ja kokonaisvelkamäärä pysyy maltillisena. Varsin usein maanviljelijän työuran aikana ensimmäinen viidestä kymmeneen vuotta käytetään spv-velan maksamiseen, seuraava 10-15 vuotta maatilan kehittämiseen ja viimeinen viisi vuotta eläkerahaston ja eläketurvan säästämiseen.
Maatilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, mielellään ainakin kolme vuotta ennen aiottua luopumista. Alkupalaverin vetäjäksi suosittelisin lämpimästi ulkopuolista asiantuntijaa. Tilakauppaan liittyy niin monta erityispiirrettä, että niiden hoitaminen omatoimisesti sisältää ison riskin. Jos lapset on tullut hankittua hyvällä tuurilla sopivassa iässä, on jatkaja n. 30-vuotias, kun luopujat ovat 65-vuotiaita. Se on hyvä ikä niin luopujille kuin jatkajillekin. Jos sukupolvien välinen ikäero on pienempi, on usein järkevää toteuttaa väliaikainen yhteisomistus muutaman vuoden ajalle.
Jotta tilanpidonjatkajan talous ja pärjääminen on turvattu, pitää spv-tilakauppa hinnoitella oikein. Tyypillinen ns. sukupolvenvaihdoshinta vastaa maatilan tuottoarvoa. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että spv-hinta on viljatilalla n. 2.000 €/ha, mikä pitää sisällään kaikki omistetut pelto- ja metsähehtaarit, tuotantorakennukset ja maatalouskoneet. Asuinrakennuksen osalta ratkaisuja on erilaisia, mutta varsin usein tuohon hinnoitteluun sisältyy myös asuinrakennus. Siten maatilalla, jossa on omaa peltoa 75 ha ja metsämaata 50 ha, on tyypillinen sukupolvenvaihdoshinta 250.000 €. Vaikka kauppahinta tuntuu hyvin matalalta ainakin eteläisessä Suomessa, on se maksimihinta minkä pystyy maksamaan maatilan antamalla tuotolla järkevässä n. 10 vuoden takaisinmaksuajassa. Maitotilan kohdalla kauppahinnan määrittely on perusteltua olla samankaltainen, jos tuotantorakennukset ovat suhteellisen iäkkäitä. Jos navetta on alle 15 vuotta vanha, on aiheellista hinnoitella myös tuotantorakennukselle oma hintansa. Toisaalta karjatilan asuinrakennukselle ei yleensä voi erillistä hintaa määrittää, koska tuotantopihassa sillä ei todellista omaa erillistä arvoa juurikaan ole.
Perheen sisäisen sovun kannalta sukupolvenvaihdoksen lähtötilanne ja tavoitteet pitää kertoa avoimesti kaikkien sisarusten kuullen. Vaikka varsinainen spv-kauppa onkin ainoastaan vanhempien ja tilanpidonjatkajan välinen liiketoimi, eikä minkäänlaisia sisarosuuslainoja enää tunneta, pitää kuitenkin lakiosa puhua ajoissa selväksi ja kertoa vanhempien tahto sen osalta. Tätä asiaa olenkin käsitellyt aiemmissa blogeissani. Vaikka maatilan sukupolvenvaihdos sujuisi kuinka hyvin tahansa, mutta se aiheuttaa sisarusten elinikäisen kaunan, on sukupolvenvaihdos mennyt pahasti pieleen.
Kahden sukupolven yhteisasuminen on luonnollisesti hyvin edullinen asumisjärjestely, mutta ei ehkä kuitenkaan ole enää tätä päivää. Jos maatilan alueella on kaksi erillistä asuinrakennusta, on kahden sukupolven kesken tilanne jo parempi, mutta ei ehkä ideaalinen sekään. Henkilösuhteet ja -kemia ovat luonnollisesti ratkaisevaa samalla mäellä asumisessa, eikä siinä voi ulkopuolinen lähteä ketään neuvomaan.