Miksi maanviljelijä tarvitsee neuvontaa?

Onko partureilla oma neuvontajärjestönsä, tai erityinen konsulttiyrityksensä? Entä taksiyrittäjillä tai kuorma-autoilijoilla? Puhumattakaan asianajotoimistoista tai lääkäriyrittäjistä? Tuskin on, ei ainakaankaan internetin syövereistä sellaisia löydy. Miksi ihmeessä maanviljelijöillä/ maatilayrityksillä sellaisia pitää olla, useampiakin. Muualla yritysmaailmassa oma tilitoimisto hoitaaasiakkaidensa konsultoinnin.

Oma lukunsa ovat asiantuntijayritykset, jotka kertovat auttavansa asiakkaitaan arjen haasteissa. Niiden työväline on asiantuntija, joka työskentelee maanviljelijän kumppanina ja apulaisena.Netistä katsottuna selkeästi merkittävin toimija on ProAgria, jolla on valtakunnallisesti noin 600 asiantuntijaa. Toiseksi suurin lienee olla Wikli group noin 50 asiantuntijallaan ja kolmantena aikuiskouluttaja Maatalouden Yrittäjäopiston Msoy Agri, jolla on kotisivujensa mukaan remmissä 6 asiantuntijaa. Näiden kaikkien vahvuus ja samalla heikkous on asiantuntija. Hän on parhaimmillaan todella pätevä kanssakulkija, jonka palvelusta viljelijä saa vastauksen askarruttavaan kysymykseen.

Pahimmillaan työnantaja on laittanut hänet ihan liian vaativiin töihin liian aikaisin. Kouluttaminen ja perehdyttäminen kun on niin kallista.

Nähdäkseni tärkeintä on aloittelevan asiantuntijan saama mahdollisuus kasvattaa osaamistaan ja kokemustaan vähitellen. Vuosien mittaan pitää saada erikoistua haluamaansa osa-alueeseen ja siten saavuttaa sellainen osaamisen taso, josta asiakas saa todellista hyötyä. Yleishenkilö jantusille ja seurustelu-upseereille ei enää nykymaailmassa ole käyttöä. Tai ainakaan niistä ei kukaan halua maksaa. Tässä suhteessa ProAgria on etulyöntiasemassa, koska isossa talossa on mahdollista erikoistua eri osa-alueille ja uudelle toimihenkilölle on mahdollista rakentaa usean vuoden mittainen polku varsinaiseen ammattilaisuuteen. Tai olisi, jos niin haluttaisiin toimia. Verokirjanpitoja kyllä oppii tekemään vuoden kokemuksella, mutta veroasiantuntijaksi vaaditaan ainakin kolmen vuoden työkokemus. Samoin maatilojen sukupolvenvaihdosten papereita, laskelmia ja lanketteja kyllä oppii äkkiä tekemään, mutta varsinaiseksi sukupolvenvaihdosasiantuntijaksi ei pätevöidytä alle neljän vuoden kokopäivätoimisella työkokemuksella ammattitaitoisen mentorin opastuksessa.

Asiantuntijoilla olisi paljon tarpeellista uuttakin tekemistä, josta maanviljelijät ovat valmiita maksamaan. Maataloudessa on tarvetta päteville maatalousjuristeille. Sellaisen valtakunnallisen asianajotoimiston esim. ProAgria voisi perustaa. Siellä juristit olisivat erikoistuneet juuri niihin kysymyksiin, mitä maatilan pyörittämisessä tulee vastaan. Nyt joudutaan satunnaisen tarpeen tullen kuuklailemaan netistä ties ketä lakiasiantuntijan nimikettä käyttävää tekoälyä. Maatalouden asianajotoimistossa voisi luottaa asiantuntemukseen tie-, raja- ja ojariitojen lisäksi kaikissa maatilayrittäjän elämää koskettavissa asioissa. Sinne voisivat siirtyä myös ne pätevät agronomit ja agrologit, jotka jo nyt tekevät oikeusoppineen vaativia töitä maatalouskoulutuksen pohjalta. Palkoista en sano mitään, vaikka en enää jäävi olekaan, tiedätte kyllä.

Lisäksi ”kentällä” on lisääntyvää tarvetta päteville maatalousosakeyhtiöiden tilintarkastajille. Siis sellaisille, jotka oikeasti ymmärtävät lainsäädösten lisäksi maatalousosakeyhtiöiden genetiikkaan liittyvän harmaan alueen erikoisosaamisen. Siihen työhön nytkin opiskelee useampikin tilintarkastaja, mutta vaikea siinäkään on saavuttaa riittävää pätevyyttä, jos on vain pari asiakasta vuodessa.Tilintarkastuspalveluita varten ProAgrialla tai Wikli Groupilla voisi olla valtakunnallisesti toimiva tilintarkastusyhteisö, jossa tilintarkastajat tekisivät vain maatalousosakeyhtiöitä työkseen.

Maatalouden tuotantopuolella on akuutti tarve Eettinen ruoka -palvelulle. Siinä asiantuntijat takaisivat omalla nimellään, että kyseisellä maatilalla harjoitetaan elinkeinoa eläimiä kunnioittavin menetelmin ja eettisesti kestävällä tavalla. Siis niin kuin tapahtuu jo nytkin lähes kaikilla maatiloilla. Nykyaikainen kuluttaja ei vaan voi olla asiasta varma ilman ulkopuolisen todistusta. Asiavarmennettaisiin riittävän usein tapahtuvilla tilakäynneillä, joista laaditut muistiot olisivat avoimesti nähtävillä Eettinen ruoka -sivustolla. Asiantuntija ei olisi tarkastaja eikä viranomainen, vaan yhdessä viljelijän kanssa linkki maatilan ja kuluttajan välillä. Ja jotta ei syntyisi taas lisää byrokratiaa ja maataloudelle turhiakuluja, tulisi palvelun aiheuttamat kustannukset kohdentaa jalostavalle teollisuudelle, joka laskuttaisi ne kaupalta, joka saisi ne takaisin kuluttajalta tuotteen hinnasta saatavalla ”reilun kaupan lisällä”.

P.S. En ole koskaan ymmärtänyt tuota neuvoja/neuvonta-sanaa. Siihenhän on rakennettu sisään ajatus siitä, että toinen tietää ja toinen ei tiedä ja toinen sitten kertoo sille toiselle, että miten hänen pitäisi toimia. Ei tämä elämä niin mene. Vaikka tein kymmeniä vuosia asiantuntijatyötä, en koskaan halunnut olla neuvoja. Asiakaskohtaamisessa oli aina paikalla kaksi asiantuntijaa, joista kummallakin oli oma osaamisalueensa, toinen hallitsi maatilansa ja toinen sen tarvittavan muun. Sama juttu on tuon huippuosaaja-sanan kanssa; maatilalla on vain yksi huippuosaaja, eikä hän ole se vieraileva palkollinen. Siksi neuvontajärjestö, tai Neuvo-avustus tuntuvat vierailta. Vaikka rakkaalla lapsella on monta nimeä, soisi tästä neuvonta-sanasta luovuttavan ainakin maatalous-skenessä.