Maatilaekonomian luennoilla olemme oppineet, että maatilalla on kahdenlaisia kustannuksia, muuttuvia ja kiinteitä. Joskus muuttuvat kustannukset saattavat olla lähes samanlaisia kuin kiinteätkin, jolloin ne saattavat yllättää levollisesti oraitaan tarkastelevan maanviljelijän.
Muuttuva kustannus on sellainen juokseva menoerä, joka vaihtelee vuosittain, vaikkapa ostorehukustannus. Kiinteä taas on sellainen, joka on periaatteessa samanlainen vuodesta toiseen, esimerkiksi vakuutusmeno. Muutamat maatilan menoerät ovat sellaisia, että ne eivät ole oikein kumpiakaan, tai ne ovat sekä että.
Piiriojien perkaus jää usein huomioimatta laadittaessa maatilan budjettia, tai muuta pidemmän aikavälin kustannusvertailua. Sen kustannus vaihtelee vuosittain, joten se on muuttuva kustannus, mutta pakollisena menona sillä on myös kiinteän kustannuksen piirteitä. Nyrkkisääntönä voitaneen todeta, että kaikki piiriojat tulisi perata ainakin kerran sukupolvenvaihdosvälissä, mielellään kaksikin kertaa. Ainakin hiesumailla tahtoo ojien penkat ”sulaa” keväisin vuodesta toiseen. Samoin nykyisillä isoilla koneilla on äkeen reuna ajettava ojan päällä, jolloin maata siirtyy ojiin. Tutulla esimerkillä, sadan peltohehtaarin viljatilalla, piiriojien pituus on vähintäänkin 25 kilometriä. Jos työn jakaa tasan jokaiselle vuodelle, tulee kaivutyötä tehdä kilometrin verran vuodessa. Kun urakkaan yhdistetään ojamaiden levitys, mahdollinen ajo, rajapyykkien kunnostus ja kivien keräys, muodostuu työn vuosikustannukseksi helposti 2.000 euroa vuodessa. Se on kaksi prosenttia maatilan vuotuisesta liikevaihdosta. Jos työn tekee omalla kaivinkoneella, pysyvät kustannukset ainakin periaatteessa pienempinä.
Toinen vastaavanlainen menoerä on olemassa olevien vanhojen tuotantorakennusten ylläpitokunnostus, lähinnä ulkomaalaus. Maalitehtaat suosittelevat ulkomaalausta 10 vuoden välein, mutta ainakin kerran sukupolvenvaihdosvälissä sekin työ pitää hoitaa. Varsinaisen maalaustyön lisäksi rakennus pitää ensin pestä, ja useinkin kunnostaa ovet ja ikkunat. Varsinkin meillä luottorengeillä tahtoo ovenpielet useinkin hypätä traktorin eteen, jolloin korjattavaa syntyy ihan itsessään. Keskikokoisen konehallin maalaamiseen kuluu helposti 120 litraa Tranemo-punamultamaalia ja 100 litraa Panssari-peltikattomaalia. Kun mukaan lasketaan ikkunat ja ovet, sekä urakoitsijan kustannukset, on kokonaismeno jokseenkin 10.000 euroa per rakennus. Jos maatilalla on kuusi kappaletta tuotantorakennuksia, saadaan kokonaiskustannukseksi 60.000 euroa sukupolvea kohden, mikä on 2.400 euroa vuotta kohden. Mutta jos maalaukset tehdään suositusten mukaan kahteen kertaan ja rakennuksia onkin 12 kappaletta, on kustannus jo 240.000 euroa isännyysajalle, lähes 10.000 euroa keskiarvovuonna. Tätäkin kustannusta pystyy pienentämään omalla työllä, mutta kyllä korkeilla katoilla kiipeily kannattaa jättää ammattilaiselle.
Kolmas vastaavanlainen menoerä on pelto- ja metsäteiden, sekä talouspihojen sorastukset. Taloutta suunnitellessa voidaan ajatella, että nehän ovat kaikki hyvässä kunnossa, eikä niihin tarvitse rahaa budjetoida. Helposti siinä kuitenkin pettää itseään; tähän sopii sananlasku: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tasaisen vauhdin taulukolla keskikokoisella viljatilalla on hyvä ajattaa murskesoraa yksi kasettikuorma vuotta kohden. Silloin tulee tiet ja pihat sorastettua 10 vuoden välein. Kustannus 32 mm:n murskesoralle lienee olla n. 600 euroa/kuorma. Uusien teiden ja talouspihojen rakentaminen on eri juttu. Niihin rahaa kuluu enemmänkin, mutta ne ovat selkeitä investointikustannuksia, eivät piilokustannuksia.
Jo näistä esimerkeistä muodostuu yhteensä 5.000 euron maatilakohtaiset vuotuiset kustannukset. Useinkin ne unohtuvat taloutta suunniteltaessa, vaikka ovat kustannusvaikutukseltaan 5 % maatilan liikevaihdosta ja 10 % kokonaiskuluista. Siksi onkin suositeltavaa ainakin maatilan pidemmän aikavälin taloussuunnitelmissa käyttää yhdessä versiossa menoina ns.prosentuaalista ronttisummaa. Keskikokoisella vilja-, tai maitotilalla se on n. 60 % liikevaihdosta. Silloin on vaikeampi pettää itseään ylioptimistisella kustannusrakenteella.