Meille maahan kiinni kasvaneille on itsestään selvää, että peltoa ja kotieläimiä tarvitaan maataloustuotteiden, ja edelleen elintarvikkeiden tuottamiseen. Maanviljely on minullekin vaimon ja lasten, sekä terveyden jälkeen elämän kolmanneksi tärkein asia. Tai no, metsänhoito on kyllä yhtä tärkeä, ja sielultani olen metsämies. Mutta tarvitaanko maanviljelyä enää seuraavan sukupolven aikana? Ja jos ei tarvita, niin kuin pahasti alkaa näyttää, niin mitä tehdään nykyisille pelloille? Sama koskee kotieläimiä, joiden kohdalla kotieläintuotteiden kysyntä laskee eläinten määrää markkinaehtoisesti.
Jo nyt on maailmalla annettu ensimmäiset myyntiluvat keinolihasta tehdyille kananugeteille, ja suomalainenkin tiedeyhteisö on jokseenkin yksimielinen, että keinotekoinen elintarvike tulee Suomessa myyntiin ja on hinnaltaan kilpailukykyinen seuraavan viiden vuoden kuluessa.
VTT:n laboratoriossa Otaniemessä (vrt. Hesari 3.1.2021) pystytään valmistamaan keinotekoista kananmunan valkuaista jo siinä laajuudessa, että sitä voidaan käyttää koeleivontaan. Tekniikka perustuu geneettisesti muokatun homesienen ja siihen yhdistetyn kanan perimästä eristetyn geenin yhdistämiseen. Yhdistelmää kasvatetaan ns. bioreaktorissa (suljettu sammio) johon lisätään sokeria kasvuenergiaksi. Lopputuloksena bioreaktorista saadaan homemassaa, josta erotetaan kananmunan valkuaista.
Yksityisellä tutkimuspuolella Solas Foods -niminen yritys onnistuu kasvattamaan omissa bioreaktoreissaan mikrobeista proteiinimassaa. Tähän tekniikkaan ei tarvita edes geenimuuntelua, vaan tulos saadaan ns. luonnon omilla menetelmillä. Toki yksi luonnonmenetelmistä on ammoniakin valmistaminen ilman vedystä, mikä ei kyllä ihan luomulta kuulosta.
Myös keinotekoista lihaa (viljelty liha) pystytään tuottamaan jo siinä laajuudessa, että sillä on kaupallinen merkitys, esim. em. kananugettien muodossa.
Maatalouden ja maatilaekonomian näkökulmasta kenotekoiset elintarvikkeet ovat elämän ja kuoleman kysymys. Jos peltoja ja kotieläimiä ei enää tarvita ruoantuotantoon, niin tarvitaanko maataloutta ylipäätänsä lainkaan?
Tai no, haluan uskoa, että kaikkein laadukkain gourmet-ruoka olisi jatkossakin perinteiseen fotosynteesiin ja pötsiin perustuvan maatalouden lopputulos. Mutta jos siihen tarvitaan vain 1 promille nykyisestä peltopinta-alasta, ja sekin maailman parhailla viljelyalueilla, niin mihin tarvitaan Suomen peltoja? Ehkä se on niin kuin tuntemattomaksi jäänyt brittiläinen maatalousasiantuntija sanoi telkkarissa joskus vuoden 1995 paikkeilla: ”Suomen maataloudessa kannatta erikoistua puiden kasvattamiseen”.
Käytännössä peltopinta-alan tarpeen pieneneminen alkaisi näkyä ensimmäisenä pellon markkinahinnan laskuna, mikä sinänsä otetaan ilolla vastaan. Joskin se puolestaan toisi vakavat vaikeudet maatilojen lainojen hoitoon, kun pellon vakuusarvo laskisi merkittävästi. Siitä taas seuraisi yksittäisten maatilojen riskireittausten muuttuminen, josta taas seuraisi maatalouslainojen korkotason nousu. Samaan aikaan, kun lainojen korot nousisivat ja lainojen takaisinmaksuaikoja lyhennettäisiin, laskisivat myös maataloustuotteiden hinnat, kun keinotekoiset elintarvikkeet laskisivat hintatasoa. Ja tuskin EU olisi enää valmis tukemaan maataloutta nykyisellä tavalla, jos kuluttajat olisivat tyytyväisiä keinoruokaan.
Onneksi herätyskello soi.