Maailmanmeno on äitynyt perin kummalliseksi. Monessakin yhteydessä Suomen maatalouteen kaivataan sosialismia. Käytännössä se toteutettaisiin niin, että valtio päättäisi elintarvikkeiden hinnat kaupassa ja samaan aikaan valtio päättäisi maataloustuotteista viljelijälle maksettavan hinnan. Kiinassahan näin jo toimitaan.
Pisimmällä valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan on sähköyhtiöiden kohdalla. Valtio on antanut sähköenergian siirtohinnoille ylärajan, jolla kohtuullistetaan siirrosta laskutettavaa hintaa. Seuraavaksi otettaneen ns. windfall-vero käyttöön, jolla kohtuuttomat sähköyhtiöiden voitot palautetaan välillisesti asiakkaille. Sinällään on surullista, että sähköyhtiöiden itsesäätely ei toimi, eivätkä ne näe omaa pitkän aikavälin etuaan. Kun ymmärrys ei riitä, eivätkä markkinat toimi oikein, pitää valtion puuttua peliin.
Maatalouden kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Kaikki ovat samaa mieltä, että maanviljelijöiden taloudellinen tilanne on kohtuuttoman heikko, mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä maatilojen taloudellisen tilanteen korjaamiseksi. Kaupan voittoja tulisi hillitä ja kuluttajan maksamasta hinnasta pitäisi nykyistä enemmän päätyä viljelijän tilille. Mutta miten tuohon päästäisiin? Niinkö, että valtio päättää elintarvikekaupan voitto-osuudet ja samoin maanviljelijöille maksettavat tuottajahinnat? Tätähän on jo useammaltakin taholta vaadittu. Lisäksi pitäisi valtion päättää tuotantotarvikkeiden hinnat, jotta ne olisivat kohtuullisen edulliset. Lopputuloksena saataisiin maatilojen talous varmalle pohjalle, ja ruokakauppojen tulokset nykyistä matalammiksi. Kuulostaa hienolta, mutta järjestely tuskin kelpaa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Jos se ei olisi sosialismia, ei se ainakaan olisi enää markkinataloutta.
Niin kuin ennenkin on todettu, elintarvikkeiden hinnat suomalaisissa kaupoissa eivät voi olla erilaisella tasolla muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna. Jos ne olisivat korkeampia, rynnistäisivät ulkomaiset toimijat Suomeen. Jos ne olisivat merkittävästi matalampia, siirtyisivät kauppiaat myymään jotakin muuta kuin ruokaa, jolloin ruoan markkinat supistuisivat entisestään. Elintarvikkeiden hinta on siten annettu määre, siihen pitää elintarviketeollisuuden ja maatalouden sopeutua.
Ketjun toisessa päässä maatilojen tuotantovälineistä ja -tarvikkeista maksama hinta on myös markkinoiden määrittämä, eikä siihen isosti pystytä vaikuttamaan. Jos tässäkin tavaran hinta laskee merkittävästi, siirtyvät maatalouskauppiaat myymään jotakin muuta, eikä kilpailijoita löydy edes netistä.
Jäljelle jää kaksi kosketuspintaa, viljelijän elintarviketeollisuudelta saama tuottajahinta, ja elintarviketeollisuuden vähittäiskaupalta saama hinta. Jotta viljelijän saama hinta tuotteistaan voisi olla korkealla tasolla pysyvästi, tulisi teollisuuden ja vähittäiskaupan tinkiä nykyisistä katteistaan ja liikevoittoprosenteistaan. Onko se todennäköistä? Jos olemme rehellisiä itsellemme rehellisiä, ei varmasti. Teollisuus ja kauppa ovat olemassa, jotta ne tekisivät voittoa. Se on myös osuustoiminnallisten yritysten tavoite.
Niillä korteilla pelataan, mitä on jaettu. Ainoa keino helpottaa maanviljelijän taloudellista asemaa, on maksaa tukiaisia nykyistä enemmän. Tiedän, jokainen viljelijä vihaa tukiaisia. Valitettavasti se on ainoa vaihtoehto.