Julkinen maatalouskeskustelu sortuu helposti yleistykseen, että maatiloilla menee jollakin tietyllä tavalla, yleensä että menee todella huonosti. No, niinhän se ei tieteenkään ole tilanne. Suomessa on yli 40.000 maatilaa ja jokaisella niistä menee eri tavalla kuin kenelläkään muulla. Jos taas sosiaalista mediaa seuraa, niin tuntuu että kaikilla muilla menee tosi hyvin, sen kun koneita vaihtavat uuteen ja lisämaita haalivat itselleen, mutta minulla ihan surkeasti.
Oman maatilan kehityspolun selventämiseksi tarjotaan strategian laatimista. Sitä konsulttijargonia: arvot, visio ja strategiset päämäärät. Ja ensin nelikenttäanalyysi, jossa vahvuuksiin painotetaan toimintaa ja heikkouksia pyritään korjaamaan. Tekijöiksi pitäisi palkata tiimi, jossa on edustettuna tuotanto-, talous- ja johtamisasiantuntijat. Lopputuloksena saadaan satasivua itsestään selvää tekstiä ja hienoja grafiikoita kirjoituspöydän laatikkoon. Plus muutaman tonnin lasku. Toivottavasti ei näin.
Strategiatyö pitää tapahtua aina ensisijaisesti maanviljelijän korvien välissä. Siinä lypsykonetta, tai viljanlajittelijaa vahtiessa. Lajittelija on muuten erinomainen ajatushautomo, jos se vaatii paikalla olemista. Siinä ehtii miettiä monenmoista. Samoin äestäessä, tai puuntaimia istuttaessa, kun saa olla pitkään kahden ajatustensa kanssa.
Ulkopuolisen kanssa strategiatyö aloitetaan noista isoista asioista, visio yms. ja tullaan vähitellen pienempiin strategian toteuttamisen keinoihin. Näin siksi, että konsultti pystyy hahmottamaan tilanteen ja näin tutustuu asiakasmaatilan tilanteeseen. Itsekseen miettiessä kannattaa aloittaa toisesta päästä. Paljonko rahaa saadaan nykyisestä maataloustuotannosta ja paljonko siitä jää itselle? Tunnenko ahdistusta aamuisin mennessäni navetalle, että mikä siellä on taas mennyt rikki yön aikana? Paljonko meillä on velkaa ja koska se saadaan maksettua pois, jos saadaan? Onko se meidän Meeri-tyttäremme kiinnostunut näistä hommista, vai onko moottoritie liian kuuma? Ja jos jatketaan näin, niin mitä konehankintoja pitää tehdä heti, ja seuraavan viiden vuoden aikana? Kannattaako navettaa enää korjata kolmatta kertaa, vai rakentaisiko sittenkin ihan uuden?
Sitten kun tietää mitä mieltä on nykytilanteesta ja on niitä pohtinut yhdessä puolison ja lasten kanssa, voi ryhtyä miettimään niitä isoja asioita. Ei siinäkään välttämättä tarvita konsulttijargonia, jos ajatukset ja suunnitelmat tuntuvat selviltä. Jos eivät ole, suosittelisin luottoasiantuntijan kanssa yhteistyön tekemistä. Kahden kesken on helpompi puhua myös luottamuksellisista asioista. Vaikka erilaiset tiimit ovat nykyään kovin muodissa, en oikein jaksa ymmärtää niiden logiikkaa.
Jokaiselle maatilalle löytyy järkevä etenemissuunta. Joko jatketaan maanviljelijänä, tai luovutaan siitä. Luopuminen on joskus hyvinkin järkevä vaihtoehto. Jos jatketaan, onko nykytilanne hyvä, vai haetaanko muutosta? Jos luovutaan, niin mikä on järkevin tapa luopua verotus huomioiden, tai myyntihinnan maksimoimiseksi? Jos jatketaan ja halutaan muutosta, niin paljonko rahaa pitää uudesta tuotannosta jäädä, ja millä eläin- ja peltomäärällä siihen on mahdollista päästä. Maitotilalla on bruttotulot n. 6.000 euroa lehmää kohden vuodessa ja viljatilalla 1.000 € per hehtaari ja molemmilla jää verotettavaksi tuloksi n. 15-20 % liikevaihdosta. Jos ei tunnu realistiselta niin oma tilanne saattaa hyvinkin olla erilainen. Onko uusiin investointeihin mahdollisuutta ja miten nykyinen velan määrä vaikuttaa tulevaisuuden kehityssuuntiin? Mitä halutaan tehdä isona ja mitä tuleva tilanpidonjatkaja ajattelee tilanteesta?
Lopulta päästään niihin arvoihin, visioon strategian toteuttamiseen, kunhan kiivetään tyvestä puuhun maanpinnan pienemmistä asioista aloittaen. Yhtä oikeaa vastausta ei ole vaan on 40.000 yhtä oikeaa vastausta.