top of page
Search
Writer's pictureJarmo Keskinen

Annus horribilis 2022

Vuosi 2022 oli kauhua ja tuskaa täynnä. Sitä se oli monelle suomalaiselle maanviljelijälle, kun maatilan talous ahdisti aina vaan.


Erityisen kaamea viime vuosi oli kuitenkin ukrainalaisille, jotka joutuivat Venäjän raukkamaisen ja julman hyökkäyksen kohteeksi. Mutta kaiken julmuuden keskellä Ukrainassa on tapahtunut asioita, jotka ovat hämmästyttäviä kaikessa positiivisuudessaan ja ainutlaatuisuudessaan.

Ukrainan maanviljelijät ovat tehneet hämmästyttäviä asioita sodan melskeessä. Varmasti kaikki oletimme, että kun Venäjä oli keväällä 2022 pahimmillaan valloittanut 20 % Ukrainan maapinta-alasta ja samalla peltomaasta, ei siellä kukaan voi lähteä peltotöihin. Vaan mitä näimme televisiosta?


Maajussit vetivät luotiliivit päälle, kypärän päähän, laittoivat äkeen perään ja lähtivät peltotöihin. Säätiedoista piti katsoa, että sataako vettä vai kranaatteja.


Kranaatiniskemien aiheuttamia kuoppia ja räjähtämättömiä ohjuksia kierreltiin, mikä varmasti toi uuden näkökulman äkeen etukulmien kolhimiseen, mutta suurin osa peltoalasta kylvettiin myös sota-aikana. Sen ansiosta ainakin leipäviljaa Ukrainassa riittää.


Historiaan jää myös tämä meemi, jossa traktori hinaa perässään panssarivaunua. Se on niin positiivisesti karua tilannetta kuvaava, että mikään mainostoimisto ei olisi koskaan pystynyt sitä kehittelemään. Mutta nyt ei tarvinnut luovan johtajan tehdä luovaa työtä, koska sopivia meemikuvan aiheita ajeli kyläteillä. Varsinkin epäonnistuneen Kiovan valtausyrityksen jälkeen Venäjän armeija hylkäsi sadoittain panssarivaunuja pitkin peltoja ja metsäteitä. Ja nehän piti hakea pois, että päästiin viljelyhommiin. Kuvan idea ja hauskuus piilee juuri siinä, että tavallinen ukrainalainen siviilitraktori on ikään kuin voittanut mahtavan venäläisen T-72 taistelupanssarivaunun. Daavid vastaan Goljat - ja Daavid voitti. Sen tarinan me suomalaiset olemme aina valmiit ostamaan.


Tämä meemi tuli niin suosituksi, että muutamat ryppyotsaiset panssariharrastajat Suomessakin kielsivät kesällä sen käytön sosiaalisen median panssarikeskusteluiden sivulla. Koettiin kait, että kuvassa nolattiin taistelupanssarivaunu käsitteenä, mikä kuitenkin monelle alaan vihkiytyneelle on ollut se taistelukentän alfauros. Samoin noissa keskusteluissa kyseenalaistettiin tavallisen maataloustraktorin kyky vetää 40 tonnin panssarivaunua. No, ei ehkä ihan pikkufergu tehtävässä onnistu, mutta ukrainalaiset mammuttitraktorit ja lehtikuvien Jontikan 8-sarjalaiset siinä hyvin näyttivät pärjäävän. Panssarikillan ammattilaisten mukaan isokin panssarivaunu liikkuu yllättävän helposti, kunhan tie on kovapintainen, panssarivaunun telakoneiston on ehjä ja vaihde pois päältä.


Suurin historiaan jäävä positiivinen asia vuodelta 2022 lienee olla Ukrainan presidentti Zelenskyi. Hän kun näytti, mitä se edestä johtaminen on käytännössä. Kun Venäjän armeija jo kolisteli Kiovan porteilla, niin amerikkalaiset tarjosivat hänelle kuljetusta turvaan länteen. Siihen Zelenkyi vastasi: ”I need ammo, not a ride”. Myös tuota edestä johtamisen asennetta me suomalaiset osaamme arvostaa ja vaadimme sitä myös omilta johtajiltamme. Sitä, että johtaja istuu ensimmäisenä muurahaispesään, jos siihen jonkun on istuttava, ja ottaa viimeisenä ruokaa, kun sitä on vähän. Tänä päivänä on yrityksissä ihan liikaa esikuntajohtamista; menkää te sinne töihin, niin minä seuraan täältä aateekoolta, että miten kassavirta kehittyy.


Vaikka otsikossa lainaankin edesmenneen kuningatar ElitzabethII:n masentunutta lausahdusta, positiivisen blogin lopuksi pitää antaa kehuja. Tällä kertaa pääministerille. Alkuhapuilun jälkeen pääministeri Marin on hoitanut Suomen ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa esimerkillisen hyvin. Talouteen palataan myöhemmin.

325 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page