Vuoden alkaessa pitää laittaa oma taloutensa järjestykseen sillä tavalla, että tietää, missä mennään. Paljonko on velkaa vuoden 2024 lopussa ja mikä oli maatalouden kokonaisliikevaihto 2024 sekä, mikä oli juoksevien kustannusten osuus siitä. Samat kolme asiaa kun laittaa muistiin joka vuosi samaan aikaan, syntyy jo melko hyvä näkemys siitä, mikä on talouden suunta ja mikä ontuloksen etumerkki. Koko homman tarkoitushan on tehdä voitollista tulosta ja kerryttää osalla saatavasta tulosta omaa henkilökohtaista varallisuuttaan, joka taas helpottaa jokapäiväistä yksityiselämää.
Maatalouden harjoittaminen näyttää olevan useinkin poikkeus edellä mainittuun, koska maatilan pyörittämisestä saatava tulos käytetään useimmiten kokonaisuudessaan maatilan kehittämiseen, ostetaan koneita, rakennetaan ja korjataan. Yksityiskäyttöön otetaan vain minimaalinen osuus saadusta kokonaistuloksesta,jolla ostetaan välttämättömät: ruoka, vaatteet, asunnon ja auton ylläpito. Varsinaista yksityisomaisuuden kartuttamista ja voitto-osuuden siirtämistä sivuun tehdään maatiloilla hyvin harvoin.Joko sitä ei synny, tai sitä ei katsota tarpeelliseksi tehdä.
Yksityisomaisuuden kartuttaminen, jos se mitenkään on mahdollista, on kuitenkin hyvin suositeltavaa. Viimeistään sen arvon huomaa tehtäessä maatilan sukupolvenvaihdosta. Jos vanhempien kaikki omaisuus on kiinni maatilan tuotanto-omaisuudessa, on eläkeläisten asuminen tai sisarusten lakiosat haastavia järjesteltäviä spv-tilanteessa. Lakiosathan eivät virallisesti kuulu sukupolvenvaihdokseen mutta sekin asia on hyvä keskustella auki tässä vaiheessa, jos sitä ei ole jo aiemmin selvitetty. Vähintäänkin maatilan spv-kauppahinta, ja jatkajan velan määrä, tuppaa nousta ylös, jos vanhemmilla ei ole yksityisiä säästöjä, tai muuta omaisuutta.
Yksi suositeltava tapa kartuttaa viljelijän yksityisomaisuutta, on laittaa joka vuosi sivuun yksi prosentti maatilan liikevaihdosta. Käytännössä tämän voi tehdä vaikkapa juuri vuoden vaihtuessa. Kun tiedetään, että viljatilan liikevaihto oli viime vuonna n. 1.300 €/ha, niin 100 hehtaarin viljatilalla sivuun on perusteltua laittaa 1.300 € vuodessa. Saman voi toki tehdä pienemmissä erissä, vaikkapa 110 € kuukausittain. Maitotilalla vastaava liikevaihto oli n. 6.500 €/ha, jolloin oletuksena on, että peltoa on saman verran kuin on lehmien keskilehmäluku. Niinpä 65 lehmän maitotilalla tulisi sivuun laitettavaksi n. 4.200 € vuosittain, tai 350 € kuukausittain.
Maatilan kokoluokan kasvaessa lienee armollista pienentää suhteellista osuutta vaikkapa 0.7 prosenttiin, koska tunnetusti maatilan kannattavuus ei enää juurikaan parane, vaikka liikevaihto kasvaisikin laajentuvan tuotannon myötä. Tuotannollinen rajaalennukseen voisi olla maitotilalla 130 lehmää ja viljatilalla 300 peltohehtaaria.
Vuosittain sivuun laitettavasta summasta riippuu, mihin se kannattaa sijoittaa. Pienemmillä summilla voi ostaa esimerkiksi rahastojen osuuksia, ja vähän suuremmalla summalla suoraan pörssiyhtiöiden osakkeita. Pörssiosakkeiden ostaminen edellyttää oman arvo-osuustilin avaamista pankissa, jossa omistetut osakkeet ”säilytetään”. Erinomainen vaihtoehto piensijoittajalle on osakesäästötilin avaaminen omaan pankkiin, koska silloin voin esim. sijoitusten osingot saada verovapaina siihen saakka, kunnes nostaa tililtä varoja itselleen. Tai eihän niitä verovapaina saa, vaan verotuksen realisoituminen siirtyy nostopäivään saakka. Ja voihan sitä aina sijoittaa säästön kaikkein tärkeimpään, itseensä. Vaikka kyllä siinä Levin lomassa on säästömielessä pieni itsensä pettämisen maku. Sekin sallittakoon.
Kaikissa sijoittamisen vaihtoehdoissa on oleellista muistaa korkoa korolle -efekti. Vasta se saa sijoitukset kasvamaan, koska jatkossa vuotuista tuottoa ei siirretä kulutukseen, vaan se jätetään lisäyksenä pääomaan. Näin pääoma kasvaa kuin itsekseen. Josmaatila jättää joka vuosi säästöön 1.000 € ja sijoittaa sen niin, että vuotuinen korko on 5.00 %, ja korkotuotto jätetään kasvattamaan pääomaa, eikä pääomatulolajin veroa tarvitse maksaa vuosittain, kertyy pääomaa mukavasti. Yhden sukupolven aikana on pääoma kasvanut n. 100.000 €:n uruusluokkaan. Toki siitä pitää maksaa vero siinä vaiheessa, kun pääoman ottaa omaan käyttöönsä.
Jos säästöjen sijoittaminen, riskianalyysit, korkoa korolle ja muu venkoilu tuntuu vieraalta, pääsee samaan lopputulokseenostamalla metsää. Jos metsäpalstan ostaa velaksi, käytetään vuotuinen maatilasta otettava säästösumma lainan koron maksuun ja satunnaiset puunmyyntitulot lainan lyhentämiseen. Kun metsänostolaina alkaa olla puoliksi maksettu pois, voidaan ostaa seuraava metsäpalsta, ja maksaa senkin kuluja mainitulla tavallakoko sijoitusmetsän osalta. Lopputuloksena on 30 vuoden jälkeen velaton sijoitusmetsä, jota on helppo käyttää osana maatilan sukupolvenvaihdoksen järjestelyjä. Jos metsäpalsta on ostettu omalla pääomalla, merkitsee se sitä, että aina seuraavan lisämetsän hankintaan pääsee aikaisemmin. Kannattaa muistaa hankkia sijoitusmetsäänkin pari hehtaaria heikkokuntoista, myöhemmin ehkä metsitettävää peltomaata, jotta metsän luovutukseen saadaan maatalouden verohuojennukset.
Jos tuon edellä mainitun 100.000 euron summan lahjoittaa lapsilleen, ei vanhempien tarvitse maksaa siitä enää luovutuksen yhteydessä veroa lainkaan. Mitä nyt lapsi joutuu maksamaan n. 10 % lahjaveroa saamastaan summasta. Jos lapsi puolestaan sijoittaa saamansa 100.000 € edellä kuvatulla tavalla, on siitä kertynyt sijoituspääoman summa seuraavan 30 vuoden kuluttua huomattavan suuri. Niin suuri, että ei kehtaa tähän näkyville kirjoittaa. Äkkiä se selviää, excel raksuttamaan.
Otsikossa lupailin, että vaihtamalla paranee. Tuskin se missään muussa pitää paikkansa, mutta ainakin vuosi paranee vaihtamalla, kun edellinen oli niin kehno. Tervetuloa 2025!
Comments