Suomessa on pyritty lainsäädännöllä turvaamaan kansalaisten tasapuolinen kohtelu. Niinpä tuloverotuksessa suurituloisimmat maksavat marginaaliveroa reippaasti yli 50% palkkatuloistaan erilaiset maksut huomioiden. Vastaavasti varsin suuren osan palkansaajista ei tarvitse maksaa valtionveroa lainkaan. Onko järjestelmä oikeudenmukainen tai ei, riippuu katsantokannasta, ainakin sillä on pyritty kohtuuteen.
Yksi tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta tavoitteleva sääntö on ns. lakiosa. Lakiosan tarkoituksena on, että kaikki lapset saavat vanhemmiltaan perintönä jotakin – vähintään lakiosan. Vanhemmat eivät voi siten jättää ketään lapsistaan ns. perinnöttömäksi, vaan laki takaa kaikille osansa vanhempien perinnöstä. Vanhemmilla on kuitenkin oikeus vaikkapa testamentilla muuttaa lasten perimää osuutta, mutta vain tietyssä määrin. Lakiosasäädösten perusteella jokaisella lapsella on oikeus saada vähintään puolet perintöosuudestaan.
Jos perheessä on kolme lasta, on jokaisen lapsen perintöosuus yksi kolmasosa vanhempien jättämästä perinnöstä. Kun lakiosa on puolet perintöosasta, on lakiosa jokaisen lapsen kohdalla yksi kuudesosa kokonaisperinnöstä. Jos esimerkiksi vanhemmat olisivat halunneet testamentata koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen, se ei ole mahdollista, koska se on ristiriidassa lasten lakiosan kanssa. Lasten tulee saada joka tapauksessa oma lakiosansa, ja vasta sen yli menevän omaisuuden, puolet omaisuudesta, he voivat testamentata perheen ulkopuolelle.
Yleensä lakiosalogiikka on selkeää, mutta maatilan ja maanviljelijöiden kohdalla tilanne saattaa olla haasteellinen. Miten huomioida jokaisen lapsen lakiosa silloin, kun kaikki omaisuus on maatilassa ja maatila luovutetaan edullisesta tuottoarvosta yhdelle lapsista? Pahimmassa tapauksessa asiaa ratkotaan käräjäoikeudessa vanhempien kuoltua, kun joku lapsista on nostanut lakiosan täydennyskanteen koettuaan tulleensa kaltoin kohdelluksi.
Erityisen tärkeää on, että lakiosa otetaan esille aina, kun maatilan sukupolvenvaihdosta suunnitellaan. Ja asia pitää ottaa esille kaikkien perheenjäsenten kanssa samassa tilaisuudessa, jotta sama tieto tulee kaikille samanaikaisesti. Pahin virhe on sopia asioista vain jatkajan kanssa, ja muut lapset kuulevat päätöksistä vain vähitellen tipoittain jokainen tahollaan.
Sukupolvenvaihdoksen ideahan on, että maatila luovutetaan yhdelle lapsista maatilan tuottoarvon mukaisesta hinnasta. Se on käytännössä aina matalampi, kuin mitä olisi maatilan käypä markkina-arvo. Tyypillisesti maatilan tuottoarvo on noin viidennes sen käyvästä markkina-arvosta. Näin halutaan toimia, koska käypää markkina-arvoa ei ole mahdollista maksaa maatilan antamalla tuotolla. Kun vanhemmat tämän kertovat kaikille lapsille, on se sisarusten helpompi hyväksyä.
Ajatus, että maatilan sukupolvenvaihdos on vanhempien ja tilanpidonjatkajan välinen kauppa, eikä se koske muita lapsia, pitää paikkansa kaupan ehtojen osalta ja kauppahinnan maksamisen kohdalla. Koko kauppahinta maksetaan ainoastaan vanhemmille, eikä sisaruksilla ole siinä osuutta. Mutta lakiosa on puhuttava selväksi sitä ennen.
Hyvin suunniteltuun maatilan sukupolvenvaihdokseen kuuluu aina myös lakiosan huomioiminen. Helpoiten se onnistuu, jos vanhemmilla on muutakin omaisuutta kuin maatila. Tällöin voidaan muu omaisuus jakaa jo eläessään lahjana sisaruksille, ja siten saada lakiosa toteutumaan. Yleisin tapa lakiosan toteuttamiseen on tehdä jo sukupolvenvaihdoksessa sopimus, että kun vanhemmilta aikanaan vapautuu heidän eläkeläisasuntonsa, jaetaan asunnon myynnistä saatava raha sisarusten kesken. Tällöin tilanpidonjatkaja luopuu osuudestaan muiden sisarusten hyväksi, jolloin ainakin kohtuullinen lakiosa toteutuu.
Oleellista on muistaa, että sisaruksilla on aina oikeus lakiosaansa. Sisarusten lakiosan määrä on kuitenkin suhteutettava maatilan tuottoarvoon, ei käypään markkina-arvoon. Niin vanhemmat ovat sen halunneet menevän. Avoimuudella on vältätetty monta sukuriitaa.
Comments