Syödä kakku ja säästää se - onhan vaikea kysymys, kun molempia tekisi mieli. Joskaan meidän pullamössösukupolvemme ei tunnetusti säästä, syödään vaan. Sama haaste tulee vastaan maatilan taloudessa, onko tärkeämpää tehdä vuotuista voittoa, vai onko arvostetumpaa omistaa hieno maatila?
Maatalouskouluissa tämä opetetaan luonnollisesti niin, että ne kulkevat käsi kädessä. Tekemällä vuotuista voittoa kasvatetaan maatilan omaisuutta. Ja omaisuudella tehdään lisää voittoa. Ei yhtä ilman toista. Elävän elämän todellisuus suomalaisessa agraariyhteisössä menee useinkin eri tavalla. Esimerkiksi peltomaan markkinahinta kertoo, että tehtävältä maainvestoinnilta ei odoteta järkevää voitto-osuutta, vaan maaomaisuus itsessään on tärkeämpää, kuin sen antama tuotto. Sama tulee esiin koneinvestoinneissa, joissa loppujen lopuksi aika harva viljelijä laskee koneelle tulevat tuntien määrät ja niille saatava tuotto-odotuksen suhteessa siihen, että käytettäisiin oman koneen sijaan urakoitsijaa. Koneiden omistaminen on tärkeämpää kuin niiden avulla saatava voitto-osuus. Muualla Euroopassa aika harvoilla viljatiloilla on omaa leikkuupuimuria, tai viljankuivaamoa, vaan käytetään niiden sijaan rahtiurakoitsijaa. Jollakin oudolla tavalla suomalaiseen geeniperimäämme on rakennettu omistamisen ja omaisuuden erityinen itseisarvo.
Sama logiikka koskee myös pörssiosakkeisiin tai asuntoihin sijoittamista. Niissä omaisuuden arvo on osakkeiden lukumäärä kerrottuna niiden markkinahinnalla. Arvo-osuustilin saldosta näkee heti, paljonko minulla on niissä omaisuutta tänään, jos heti kaikki myisin. Jotenkin se herättää turvallisuuden tunnetta, vaikka summa ei kovin suuri olisikaan. Voitto-osuutta saadaan lähinnä osakkeista kerran vuodessa maksettavalla osingolla. Se on ikään kuin korko sijoitetulle pääomalle. Veroilmoitusta tehtäessä osinkojen määrä (voitto) ei kuitenkaan herätä ollenkaan samanlaista tunnetta kuin osakeomaisuuden määrä. Eikä kaikille osakkeille makseta lainkaan osinkoa, esimerkiksi amerikkalaiset suuret teknologiayritykset. Niiden voitto uskotaan kertyvän omaisuuden kasvusta pörssikurssien noustessa. Se taitaa ollakin pörssiosakkeiden omistamisen paras piirre, osakkeen arvo on omaisuutta, osinko on voitto-osuutta ja pörssikurssin kehitys niitä molempia.
Myös asuntosijoittamisessa tuntuu vatsassa hienommalta omistaa arvokas ja kaunis asunto hyvällä paikalla, kuin asunnosta saatava kuukausivuokra. Joskin asunnon arvon määrittäminen tarkasti on hankalaa, eikä sillä ole välttämättä päivän arvoa ollenkaan, koska arvo määräytyy vasta myyntipäivänä. Käypä arvo saattaa myös vaihdella kymmeniä prosentteja riippuen markkinatilanteesta, maantieteellisestä sijainnista ja asuntolainojen korkotasosta.
Hieman samantyyppinen kakun syöminen tai säästäminen liittyy metsäomaisuuteen, varsinkin sen hiilensidontaan ja hiilivarastoon. Siinähän metsäkasvustoon sitoutunut hiilen kokonaismäärä on sitä omaisuutta, ja kasvukauden aikana sitoutunut uuden hiilen määrä (hiilinielu) sen voitto-osuutta. Julkisessa ympäristökeskustelussa nämä asiat menevät herttaisen onnellisesti sekaisin. Vaaditaan samaan aikaan samalta pinta-alalta lisää sekä hiiliomaisuutta, että hiilivoitto-osuutta, vaikka se on mahdoton yhtälö. Jos hiiliomaisuuden määrä pitää olla mahdollisimman suuri, jolloinsen varastoon ei saa kajota, ei myöskään synny uutta hiilinielua. Tai jos halutaan metsään uutta hiilinielua, pitää silloin sallia hiiliomaisuuteen kajoaminen uuden kasvun aikaan saamiseksi. Onneksi metsän arvostuksessa ja tuotossa sen puuntuottokyky, puuston määrä ja sijainti ovat kuitenkin ne merkityksellisimmät tekijät.