Perheviljelmä ja perhemaatalous ovat haasteellisia asioita. Monesti esitetään vaikkapa maataloustukien maksuperusteeksi perheviljelmää niin, että tuet maksettaisiin ensisijaisesti vain perheviljelmille. Tämä on kuitenkin aina torjuttu sillä, että perhemaataloutta ei voida määritellä. Ottamatta mitenkään tässä yhteydessä kantaa tukioikeuksiin, tai tukien maksamiseen, niin uskalla väittää, että perhemaatalous ja perheviljelmä on mahdollista määritellä.
Perhemaatalous ei ole kiinni tuotantosuunnasta, maatilan kokoluokasta, sijoitetun pääoman tuotosta, tai maatilan verotuksesta (mvl vs. Oy). Missään tapauksessa perheviljelmällä ei saa tarkoittaa ainoastaan pientä ja tehotonta maatilaa, no way! Ratkaiseva tekijä on maatilan yrittäjäperheen työpanoksen arvo suhteessa palkatun työvoiman työn arvoon. Yrittäjätyöpanoksen tulee olla arvokkaampi, kuin on palkattujen työntekijöiden, jotta maatila voidaan katsoa perheviljelmäksi. Tämä työn arvon suhde on määritettävissä taloudellisin laskelmin, samalla tavalla kuin nyt määritetään maatilan yritystulon määrä vaikkapa haettaessa investointiavustusta kuivurin rakentamiseen, tai aloittamisavustusta maatilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.Haettava tunnusluku olisi vaan tässä tapauksessa toinen.
Asian nopeaan selvittämiseen on käytettävissä myös hyvä nyrkkisääntö, jossa lähtökohtaisesti maatilayrittäjän työpanoksen arvo on keskimäärin kaksinkertainen palkatun työntekijän työn arvoon verrattuna. Tätä suhdelukua olen vuosikymmenet pohtinut, laskenut ja lopulta tähän päätynyt. Niinpä maitotila, jossa on emäntä ja isäntä viljelijöinä voi rakentaa 5 robotin/300 lehmän navetan, ja palkata neljä kokopäivätoimista työntekijää, ja edelleen perheviljelmän kriteerit täyttyvät. Edelleen vanhempien ja lapsen muodostama maatalousosakeyhtiö voi rakentaa 7 robotin ja 500 lehmän navetan, palkata kuusi työntekijää, ja toimia perheviljelmänä.
Mutta jos yksi maanviljelijä pyörittää 300 lehmän mvl-maitotilaa, jossa on viisi palkattua työntekijää, ei silloin ole enää kyseessä perheviljelmä, vaan kyseessä on enemmänkin maidontuotantoyritys. Joku saattaa ajatella, että juuri siihen tulisikin pyrkiä, ja kyllä se minullekin sopii, mutta silloin ei tulisi markkinoida maatilan tuotetta perheviljelmän maitona. Tätä pohdintaa harjoitin aiemmassa blogissani.
Viljatilalla sama suhdeluku sallii yhden viljelijän maatilalle kaksi palkattua työntekijää, ja kahden viljelijän viljatilalle lisäksi neljä henkilötyövuotta. Sillä ryhmällä pyörittänee jo niin isoa viljapinta-alaa, että Suomen olosuhteissa perheviljelmäviljatilan rajat tulevat vastaan enemmänkin maatieteellisistä syistä. Kasvinviljelytilalla perheviljelmän määrittäminen tällä nyrkkisäännöllä onkin hieman haasteellisempaa, koska työvoiman tarve on kausiluontoista, ja henkilötyövuosien laskeminen ei välttämättä anna oikeaa vastausta.
Mielenkiintoista perhemaataloudessa on se, että sitä pidetään markkinoinnissa esillä eniten niiden elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden kohdalla, jotka Suomen mittakaavassa kaikkein vähiten ovat perheviljelmillä tuotettuja. Juurikin broilerkasvatus, kananmunantuotanto ja sianlihantuotanto tulevat jo merkittäviltä osin (ei toki kaikki) sellaisilta maatilayrityksistä, joissa tuotanto ei ole sidottu kyseisen maatilan rehuntuotantoon, tai viljelijäperheen työpanokseen, eivätkä siten nähdäkseni täytä perhemaatalouden kriteereitä. Varsinaista tehomaataloutta ei niilläkään kansainvälisen vertailun mittakaavassa harjoiteta.
Lopuksi anteeksipyyntö kaikille maatilojen palkatuille työntekijöille. Tiedän, että maatiloilla toimii tosi päteviä työntekijöitä, joita ilman ei pärjättäisi, ja joiden työpanos on hyvinkin verrattavissa viljelijöiden työpanokseen.