top of page
Search
  • Writer's pictureJarmo Keskinen

Maatilan verosuunnittelun prinsiipit – kolme pointtia

Usein kuulee, että maatilan verosuunnittelu on niin monimutkaista ja hankalaa, että ei sitä itse pysty hoitamaan. Jos pelkästään verokirjanpidon ja veroilmoituksen laatimiseen kuluu aikaa toista viikkoa, kannattaa toki harkita tilitoimiston käyttöä. Siitä huolimatta kannattaa pitää verotuksen prinsiipit ja pointit omassa hallinnassa.

 

Ensimmäinen pointti on määrittää omalle maatilalle ja viljelijälle itselleen sopiva ja järkevä verotettavan tulon taso. Maatilan kannalta tulo määräytyy lähinnä olemassa olevan tuotannon perusteella. Varminta olisi laatia aina seuraavalle vuodelle budjetti, josta saadaan näkyviin tulot ja menot. Jos sitä ei ehdi/jaksa/osaa/viitsi, tai kannata tehdä, voi käyttää paremman puutteessa vanhaa nyrkkisääntöä vuoden liikevaihdosta, siitä paljonko tulee tilille rahaa vuodessa: maitotilalla 6.000 €/lehmä ja viljatilalla 1.000 €/pelto-ha. Vastaavasti juoksevien kustannusten osuus liikevaihdosta vaihtelee välillä 50–75 %. Vuoden kokonaisliikevaihdosta tulisi jäädä verotettavaksi tuloksi 15–20 %. Viljelijän itsensä näkökulmasta tulotaso tulee olla sellainen, että sillä pystyy maksamaan yksityismenonsa, verot ja usein myös lainojen lyhennykset ainakin maanostolainojen osalta. Kohtuullinen verotettava tulo on 10.000 € vuodessa perheenjäsentä kohden. Kun tiedetään, mihin pyritään helpottaa se maatilan verosuunnittelua.

 

Toinen pointti on velan määrän hahmottaminen ja sen vaikutus verotukseen. Lähtökohtaisesti mitä velkaisempi maatila, sitä enemmän se joutuu näyttämään verotettavaa tuloa ja sitä enemmän se maksaa veroja. Tilastojen mukaan Suomen maatiloista on n. 30 % velattomia. Ne ovat pääasiassa jo kokeneempien viljelijöiden maatiloja, joissa ei ole tehty investointeja enää muutamaan vuosikymmeneen. Toki on myös niitä nuorempia viljelijöitä, jotka ovat saaneet järkevän kokoisen kotitilan erittäin edullisesti, eivätkä ole lähteneet hulluttelemaan markkinahintaisilla lisämaan ostoilla. Silloin ylläpitoinvestoinnit pystyy tekemään kassavaroilla eikä velkaa tarvitse ottaa. Tyypillisesti aktiivitiloilla on velkaa eri suuruisia määriä, nuorilla eniten ja karjatiloilla enemmän kuin viljatiloilla.

 

Maatilan velan järkevän tason määrittämiseen on erilaisia tunnuslukuja. En tiedä, mikä niistä on toimivin, tärkeintä on seurata velkatilanteen kehittymistä jollakin keinolla. Asiakastyössä päädyin käyttämään, erilaisten kokeilujen jälkeen, velan kokonaismäärän ja liikevaihdon suhdetta. Se on yksinkertainen, toimiva ja ymmärrettävä tunnusluku. Jos velkaa on yhtä paljon kuin on vuotuinen liikevaihto, on tunnusluku 1. Jos velkaa on kaksi kertaa niin paljon kuin on liikevaihto, on tunnusluku 2 jne. Tätä tunnuslukuasiaa olen käsitellyt aiemmissa blogeissani enemmänkin, mutta perussääntö verotuksen suunnittelussa on pitää tunnusluku maksimissaan 1:ssä. Jos mennään yli 2:n on syytä jo huolestua. Ja mitä epävakaammat ajatovat menossa ja suuremmat tuotanto- ja hintariskit, sitä pienempänä tulisi velan suhteellinen määrä pitää. Tärkeää olisi myös verotuksen kannalta pitää velan kokonaismäärä pienempänä kuin mitä on tuloverotuksen poistopohja yhteensä, koska silloin ei synny ns. verovelkaa. Silloin velkojen vuotuinen lyhennys on perusteltua määrittää samalle tasolle, kuin on tuloverotuksessa hyödynnetty poistojen yhteismäärä. Jos maatilan talous on sellainen, että tuloverotuksen poistopohja säilyy entisellään vuodesta toiseen, koska kannattamattoman tuotannon vuoksi poistoja ei tarvitse hyödyntää, on jo syytä olla huolissaan.

 

Kolmas pointti on maksettava vero-%. Se, kuinka monta prosenttia tuloverotuksen tuloeurosta maksetaan verottajalle. Verokarhulle kuuluu sen lakisääteinen osuus, mutta ei enempää.Oleellista on hahmottaa kokonaisveroasteen ja marginaaliveroasteen (ns. rajavero) erot. Kokonaisveroaste kertoo, kuinka monta prosenttia maksetaan kaikista verotettavista ansiotuloista veroa, ja marginaalivero ilmoittaa siitä viimeisestä korkeimmasta verotettavan tulon eurosta maksettava veroprosentti. Lähtökohtaisesti verosuunnittelu pitäisi perustua kokonaisveroasteeseen. Jos se on alle 20 % on tilanne verotuksellisesti erinomainen ja alle 30 % on vielä hyvä. Sen yli menevä osuus maatilan tuloksesta olisi hyvä saada siirrettyä pääomatulon luokkaan. Niin kuin on aiemminkin ollut puhetta, keskivertomaatila pystyy tekemään verotettavaa tulosta alle 20.000 euroa vuodessa, joten eipä siitä kovinkaan paljoa tarvitse viljelijän veroa maksaa. Ja onhan niitä muitakin pienyrittäjiä samassa tilanteessa esim. useimmat kampaamoyrittäjät ja taksiautoilijat.

 

Prinsiippien ja pointtien jälkeen kannattaa muistaa, että verotus on ainoastaan ”piirretty kuva” kunkin maatilan taloudesta ja maatilalla eletystä elämästä. Elämää ei kannata suunnitella liian pitkälle vain sen vuoksi, että taiteilija saisi piirrettyä siitä kauniin kuvan. Mona Lisakin oli tärkeämpi kuin hänestä maalattu maalaus.

 

 

747 views0 comments

Recent Posts

See All

Maitotilojen jako kahteen

Maitotilojen lukumäärä on laskenut hurjaa vauhtia viime vuodet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana laskua on ollut pahimmillaanlähes 10 % vuodessa ja keskiarvonakin n. 7 % vuosittain. Nykyisellään Suome

コメント


Post: Blog2_Post
bottom of page