Search
  • Jarmo Keskinen

Karjatilan ahdinko 2021

Karjatilojen talousahdinko kuluneen kesän onnettoman satotason jälkeen on herättänyt runsaasti kannanottoja mediassa. Aiheellista se onkin, koska osalla karjatiloista taloudellinen ja toiminnallinen tilanne on todella huolestutttava. Ei kuitenkaan pidä yleistää, että kaikilla karjatiloilla tilanne olisi epätoivoinen. Suurimmissa vaikeuksissa näin katovuonna ovat ne maatilat, joiden kotieläintalous perustuu ostettavan rehuviljan käyttöön.


Toinen merkittävä taloudellinen ero eri tilojen välillä syntyy otetun velan määrästä, niin kuin yleensäkin. Lähes velaton sikatila pärjää rehun hinnan vaihtelussa aivan eri tavalla kuin tappiin saakka lainoitettu. Velattomalla sikatilalla on lisäksi mahdollista laittaa sikala tyhjilleen siksi aikaa, kun lihan hinta palaa edes kohtuullisesti kannattavalle tasolle. Raskaasti velkaisella naapurilla se ei ole käytännössä mahdollista. Ydinkysymys onkin, kuinka aktiivisesti kehittävä sikatila siihen velattomuuteen pääsisi?


Toinen hyvin merkityksellinen taloustekijä, varsinkin kesän 2021 jälkeen, on maatilan rehuomavaraisuus. Rehuomavaraisuus taas on paljolti riippuvainen käytettävissä olevan pellon pinta-alasta suhteessa eläinten määrään. Ja toki tuurista, kuinka sateet sattuvat kohdalle.


Varsinkin aktiivisesti laajentavalla karjatilalla syntyy helposti tilanne, jossa pellon pinta-ala ei seuraa lisääntyvää eläinten määrää. Normaalisti se ei ole akuutti ongelma, koska rehuomavaraisuutta voidaan korjata rehua ostamalla. Silloin ostorehun varassa toimiva sikatila ei välttämättä ole yhtään sen heikommin kannattava, kuin itse rehuviljan tuottava naapuritila. Suhteellisen pienen peltopinta-alan aiheuttama riski liittyykin rehun hinnan vaihteluun – harva sikatila kestää rehuviljan hintapiikit. Kun hintapiikkiin yhdistetään korkea velkaantuneisuus, ollaan useinkin jo syvällä suossa.


Monesti epäillään, että juuri maitotilan ei kannata viljellä itse viljaa, koska rehuviljan viljely on kannattamatonta. Niinhän se laskennallisesti onkin, mutta kyllä ostettavan rehuviljan hintapiikki on ongelma myös maitotilalle. Jos maitotilalla on peltoala mitoitettu tasolle 1,5 ha peltoa lehmää kohden, ollaan varsin turvallisellisilla vesillä myös kuivana kesänä. Kun vaadittava säilörehu pystytään normaalisti tuottamaan n. 0,7-0,8 hehtaarin nurmialalla, päästään samaan nurmisatoon kuivana kesänä n. 1,0-1,2 hehtaaria per lehmä nurmen pinta-alalla. Siitä jää rehuviljan tuottamiseen peltoalaa 0,3- 0.5 hehtaaria lehmää kohden. Kesän 2021 satotasolla se merkitsee n. 600-1.000 kg rehuviljaa lehmän ja sen nuorkarjan tarpeisiin. Toki se ei riitä, mutta on kuitenkin merkittävästi taloutta tasapainottava tekijä maitotilan tuotantotaloudessa.


Joka tapauksessa maito- ja nautatilan rehuomavaraisuuden ja tuotantotalouden kannalta ratkaisevinta on riittävä säilörehun määrä. Säilörehun satotasoon liittyy pienempi riski, kuin rehuviljan satoon, koska säilörehusta korjataan tyypillisesti kolme satoa. Rehuviljan viljelyssähän kaikki panokset ovat siinä kuuluisassa yhdessä korissa ja yhdessä sadossa. Siksi sika- ja kanatiloilla joudutaan rehun tuotannossa ottamaan suurempi sääriski , kuin nurmiviljelyä harjoittavilla nautatiloilla. Nautatilalla yleensä riittää, kunhan noista kolmesta korjuukerrasta kahden kohdalla sato on normaali. Kolmas sato on ikään kuin reservissä. Kesällä 2021 oli täällä Etelä-Suomessa säilörehun 1. sato hyvä, toista ei tullut juuri lainkaan, ja kolmas sato oli taas pelastavan normaali. Tyypillisestihän tämä menee niin, että 1. ja 2. ovat hyviä, eikä kolmatta tarvitse juuri korjata.


Kesän mittaan ylikuumentuneena käyneessä turvemaiden viljely –keskustelussa jäi unohduksiin, että multa- ja turvemaat ovat useinkin juuri nurmiviljelyssä, jolloin ne pienentävät omalta osaltaan suomalaisen elintarviketuotannon sääriskiä yhä oudoimmaksi käyvän säätilan tuiverruksessa.

411 views0 comments

Recent Posts

See All