Julkisessa keskustelussa kuulee usein kauhisteluita siitä, kuinka Brasiliassa on taas tuhottu ennätyksellisesti Amazonin sademetsiä. Aiheellista tuo kritiikki varmasti onkin, koska sademetsiä tuhoamalla vaikutetaan meidän kaikkien yhteiseen tulevaisuuteen ilmastokehityksen kautta.
Brasilian sademetsistä raivatut pellot käytetään yleensä naudanlihan tuotannon lisäämiseen, mistä suuri osa tuodaan Eurooppaan, ja osa tänne Suomeenkin saakka. Naudanlihan tuotanto Etelä-Amerikassa ei tosiaankaan ole mitään luonnontilaisella pampalla laiduntamista, niin kuin mainoksissa kerrotaan, vaan raakaa bisnestä.
Vuoden vanhoina naudat ajetaan tarhoihin, jossa ne ruokitaan maissilla ja annetaan hormonipistokset, jotta saadaan kasvu kiihtymään ja lihan solurakenne meheväksi. Lannanpoistoa ei tarvita, koska seuraavalle kasvatuserälle rakennetaan oma tarhapaikkansa edellisen viereen, ja lannat saavat jäädä paikoilleen. Hyvin kyseenalaista siis, mutta se jatkuu niin kauan, kuin kuluttajat tämän hyväksyvät ja suomalaiset ravintolat ostavat brasilialaista lihaa.
Sademetsien tuhoamisella on myös toinen puoli. Paikallisten viljelijöiden näkökulmasta se ei ole sademetsän tuhoamista, vaan se on maatilan kehittämistä ja pellon raivaamista kaskeamalla. Kaskeamisessa kaadetaan metsän puusto, kerätään siitä käyttökelpoinen puutavara parempaan käyttöön (sahatavaraksi), ja loput oksat ja rungot poltetaan tuhkaksi. Tuhkassa on runsaasti ravinteita ja kalkkia, jotka parantavat maan kasvukuntoa. Jos poltettavalle alueelle tuodaan muualta puuainesta lisätuhkan aikaansaamiseksi, kutsutaan polttamista silloin viertämiseksi. Siksi Suomessakin monen maatilan nimi on Viertola.
Samalla tavalla on aikoinaan raivattu kaikki Euroopan ja Suomen pellot. Ilman tuota ”metsien tuhoamista” ei olisi Toscanassa, tai Moselin laaksossa niin hengästyttävän kauniita maisemia, kuin mitä nyt on. Eikä Ranska, Britannia, ja Hollanti olisi sellaisia elintarvikkeiden suurtuottajia, kuin mitä ne nyt ovat. Suomen elintarvikkeiden omavaraisuus perustuu siihen, että meillä on peltoa n. 0,5 ha asukasta kohden, mikä on yksi parhaita suhdelukuja maailman valtioiden joukossa. Se mahdollistaa ruoan omavaraisuuden myös ilman öljypohjaisia keinolannoitteita. Ilman kaskeamista ja Suomen metsien osittaista muuttamista pelloiksi, emme olisi elintarvikkeiden osalta omavaraisia.
Henkistä ihottumaa aiheuttaa kysymys, miksi brasilialaiset kollegamme eivät saisi raivata metsiään pelloiksi, siis tuhota sademetsiä, kun me täällä hyvinvoivassa Euroopassa olemme tehneet sen saman jo muutama sata vuotta sitten? Itsekin olen syyllistynyt yli 10 hehtaarin metsän tuhoamiseen ja sen raivaamiseen pelloksi. Vai pitäisikö meidän tasapuolisuuden nimissä uudelleen metsittää omat peltomme, jotta ilmasto voisi paremmin ja hiilidioksidiekvivalentit saataisiin kohdalleen?