Suuruuden ekonomia ei tunnetusti toimi alkutuotannossa, esim. maataloudessa, koska suurimmatkaan maatilayritykset eivät ole juurikaan sen kannattavampia, kuin pienemmätkään. Tällöin maatilayrityksen laajentaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, koska se ei paranna sijoitetun pääoman tuottoa, jolloin kannattava yrityskoko säilyy suhteellisen pienenä. Kaikissa Suomen maatalouskouluissa toki opetetaan edelleen suuruuden ekonomian toimivuutta, mitä talousteesiä rohkenen epäillä. Vasta-argumenttina suuruuden ekonomian toimimattomuudelle kuulee usein kysyttävän, että miten tilanne maataloudessa voisi olla erilainen, kuin muussakaan yritystoiminnassa? Vaan ei se olekaan.
Hyvä esimerkki, joka kuvaa ammatinharjoittamisen taloutta, ovat metsäkoneyrittäjät. Puutavaran korjuupalvelua tekevät koneurakoitsijat ovat pääsääntöisesti omalla yksittäisellä motollaan, tai ajokoneellaan toimivia ammatinharjoittajia. Aika paljon alkaa olla myös ns. yhden koneketjun koneurakoitsijoita, jolloin yrittäjällä on omistuksessaan sekä hakkuukone, että ajokone. Tätä suurempiakin metsäkoneyrittäjiä ja -yrityksiä toki löytyy, mutta niiden osuus on varsin pieni. Suomen puutavara korjataan edelleen suhteellisen pienten ammatinharjoittajayritysten toimesta, aivan samalla tavalla, kuin hoidetaan Suomen perusmaatalous ja maataloustuotteiden tuotanto. Jos metsäkoneurakointi olisi aina sitä kannattavampaa, mitä suurempi on sitä harjoittava yritys, oltaisiin jo aikoja sitten siirrytty metsissäkin metsäyhtiöiden omaan puunhankintaan. Vaan eipä ole näkynyt UPM-moto Ltd:n, tai Stora Enso -Motoforest Oy:n koneita hoodeilla. Eikä ole myöskään Valio-Oy, tai Hankkija-Oy ostelemaan maatiloja ja alkanut harjoittaa perusmaataloutta.
Sama tilanne on myös metsähoitopalvelun kohdalla. Pääosa Suomen taimikoista hoidetaan edelleen yksittäisten metsuriyrittäjien, tai metsänomistajien toimesta. Vielä vuosisadan alussa oli metsäfirmoilla palveluksessaan metsureita, jolloin metsänomistaja sai palvelunsa isoilta yrityksiltä. Nyttemmin firmat ovat luopuneet metsäpalveluosastoistaan, ja ostavat samat palvelut yksittäisiltä metsuriyrittäjiltä. Samaan aikaan metsänhoitoyhdistysten rooli metsäpalveluiden tuottajina on myös hiljalleen pienentynyt. Suuruuden ekonomia ei tunnut toimivat metsissäkään.
Muita esimerkkejä löytyy paljonkin. Suomen takseista valtaosa on yhden henkilön yrityksiä; oli jo ennen taksiuudistusta. Joitakin alueellisia toimijoita on toki tullut markkinoille, mutta toisaalta esim. uber on lisännyt yksinyrittämistä. Samoin maanrakennusurakoitsijoista ovat useat yhden koneen toimijoita, samoin kuin ns. monttukuskeista, jotka hoitavat lyhyen matkan maa-aineksen kuljettamista rakennustyömailla.
Tärkein syy, miksi suuret yritykset eivät menesty sen paremmin maataloudessa, kuin muussakaan alkutuotantoa lähellä olevassa yritystoiminnassa, on yrittäjän oma työpanos. Se on niin arvokas, että sitä ei oikein pysty korvaamaan millään. Suurinkaan yritys ei pysty tekemään riittävän suurta sijoitetun pääoman tuottoa, tai liikevoittoprosenttia toimialalla, jossa vastassa on omaa selkänahkaansa venyttävä maanviljelijä, tai muu ammatinharjoittajayrittäjä. Pienyrittäjä kun pitää 5 %:n sijoitetun pääoman tuottoa riittävän hyvänä, ja on valmis tekemään sen eteen töitä 24/7, mutta isolle pörssiyhtiölle ei kelpaa mikään yksinumeroinen voittoprosentti.
Maataloudessa voi kysyä myös arvopohjan perään. Mikä on elämän tarkoitus?
Suomessa tarvitaan joka tapauksessa 2.500.000 ha peltoa ja 300.000 lehmää riittävään elintarviketuotantoon. Hoitaako tuon elintarviketuotannon nykymallin mukaisesti 20.000 talonpoikaista maanviljelijää + 2.000 palkattua työntekijää, vai 2.000 osakeyhtiötä + 20.000 maataloustyöläistä?
Comments