top of page
Search
  • Writer's pictureJarmo Keskinen

Kenestä on heittämään ensimmäisen ympäristökiven


Sosiaalisessa mediassa nuorison edustajat tilittävät usein, että boomerit ja vanhat setämiehet eivät ole koskaan välittäneet ympäristöasioista, ja että nykynuorison on sekin asia yksin hoidettava. Tuntuu tosi epäreilulta. Ehkä se on sama kuin toimittajilla ja asianajajilla, että ei pidä antaa totuuden pilata hyvää juttua.


Lukioaikoina 1970-luvulla oli suuri huoli siitä, kun myrkyllisiä jätteitä upotettiin valtioiden luvalla maailman meriin. Sitä vastaan muodostui ympäristöliike, jonka slogan oli: Stop pollution sail. Itsekin olin siitä kovin innoissani. Peräti mopokypärässäkin oli aiheesta tarrat. Että osattiin sitä ympäristöasiasta ahdistua ennenkin. Liekö ollut mielenosoituksilla vaikutusta, mutta vähitellen merien käyttämisestä myrkkyjen kaatopaikkana luovuttiin.


Seuraava huolenaihe oli 1980-luvulla Keski-Euroopan metsien harsuuntuminen. Ilmansaasteiden vuoksi sikäläiset vanhat kuusikot alkoivat menettää neulasmassaansa, harsuuntua ja vähitellen kuolla. Jossakin vaiheessa olimme varmoja, että Keski-Euroopan kuusikot ovat mennyttä kalua ja seuraavana ovat vuorossa Pohjoismaat. Kovasti kannettiin asiasta meilläkin huolta ja itsekin olin mukana ihmettelemässä tuhoja Saksassa. Harsuuntumisesta ei enää puhuta, mutta valitettavasti hyönteistuhoja on entistä enemmän osaltaan lämmenneen ilmaston vuoksi. Meilläkin on kirjanpainaja yhä suurempi ongelma. Joskin puuston iällä lienee olla siihen suuri vaikutus. Mhy:n Jatualainaten: ”Jos haluaa kasvattaa kuusikot yli 80-vuotiaiksi, ei kannata valittaa kirjanpainajasta”.


Ympäristöuhkista on aina oltu tietoisia, ja uskallan väittää, että maanviljelijät ovat keskivertoväestöä enemmän huolissaan asiasta. Siinä kun on kysymys idealismin lisäksi myös perheen elannosta. Jo sata vuotta vanhoissa maanviljelysopin oppikirjoissa kehotetaan vuoroviljelyyn ja sellaisiin viljelymenetelmiin, jotka lisäävät peltomaan eloperäisyyttä, humuspitoisuutta. Kaiketi täsmälleen samasta asiasta on kysymys nykyisessä hiiliviljelyssä. Viljelymenetelmien avulla pyritään sitomaan ilman hiilidioksidia peltomaahan.


Terminologia on vaihtunut, mutta asia on sama kuin aina ennenkin, toki vähän oikoen.

Ilmastomuutoksen hidastaminen ja lämpenemisen pysäyttäminen on kohtalonkysymys jokaiselle ihmiselle, myös maanviljelijälle. Jos siinä ei onnistuta, meidät hukka perii. Mutta näin setämiehenä en pysty siitä ihan hirmuisesti ahdistua, koska uskon vahvasti insinööreihin. Ongelmahan on se, että ilmassa on liikaa hiiltä, ja pelloissa on sitä liian vähän. Paljon monimutkaisempiakin asioita on pystytty parin vuosikymmenen ajanjaksolla ratkaisemaan. Jonkinlaisella paikallisella ”maamiesseuran imurilla” kun suodatetaan hiiltä ilmasta ja levitetään se kylän pelloille, pitäisi ongelman ratketa. Ymmärtääkseni tekniikka on jo olemassa, mutta se on vielä tehotonta ja liian kallista kaupalliseen käyttöön. Kunhan valjastetaan tekoälyt ja kvanttitietokoneet remmiin, niin eiköhän sekin ongelma ratkea.


Sitä odotellessa keskitytään viljelymenetelmiin ja tehdään kaikki se, mitä pystytään maanviljelijänä. Sekin on myönnettävä, että paljon olemme ryssineet ja turhaan vastustaneet hyviä asioita. Mielestäni hyvin voisi kaikilla peltolohkoilla olla 3 metrin nurmikaistat ympäri pellon. Se lisäisi myös työturvallisuutta, kun ei tarvitsisi ojan penkalla isoilla koneilla keikkua, eikä tukikelpoisena juurikaan vähentäisi pellosta saatavaa tuottoa. En myöskään ymmärrä merkittäviä turvemaiden raivaamisia. Raivatut hehtaarit kun tulevat jossakin vaiheessa tukien piiriin ja siten laskevat kaikkien muiden peltojen tukitasoja. Samoin ne lisäävät maataloustuotantoa Suomessa, vaikka meidän kaikkien etu olisi vähentää tuotantoa, ja siten nostaa tuotteista saatavaa hintaa. Pellonreunojen oikomiset on eri juttu.


Jotakin kummallista on tässä nykyisessä hiiliviljely, -neutraalius, ja -kompensaatiokeskustelussa. Suomessa on aina ollut ansioituneita tieteenharjoittajia, jotka ovat työuransa hiiliviljelyasioita tutkineet ja yrittäneet saada niitä julkisuuteen. Vaan eipä ole valtakunnanmediaa aihepiiri kiinnostanut. Sentään MT, KM ja Pellervo aina joskus, mutta eipä muita. Mutta jos olet julkisuuden henkilö, tai ostat kartanon ja kerrot olevasi asiantuntija ilmastoasiassa ja hiiliviljelyssä, ilman mitään koulutusta, tai kokemusta, niin johan tulee kutsuja aastudioon ja levyraatiin asiaan kantaa ottamaan.


Ympäristökiviä ei pitäisi heitellä muutoin kuin pellolta metsään.

465 views0 comments

Recent Posts

See All

Maitotilojen jako kahteen

Maitotilojen lukumäärä on laskenut hurjaa vauhtia viime vuodet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana laskua on ollut pahimmillaanlähes 10 % vuodessa ja keskiarvonakin n. 7 % vuosittain. Nykyisellään Suome

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page