Aiemmissa blogeissani on ollut esillä, että maitotilan kokoluokassa ei ole mitään yhtä kokoluokkaa, joka olisi muita kannattavampi. Toki kannattavuuskirjanpitotilojen materiaalin perusteella voidaan todeta, että maitotilan kannettavuus paranee 130 lehmän (keskilehmäluku) kokoluokkaan saakka.
Mutta ei kannattavuus sen jälkeenkään oleellisesti heikkene lehmämäärän kasvaessa siihen tyypilliseen ns. ison maitotilan kokoluokkaan, jossa on kolme lypsyrobottia ja 200 lehmää. Sekin eläinmäärä on hyvä tavoite, niin kuin taannoin oli esillä. Ns. normitilanteessa, jolloin maidon tuottajahinta pitoisuuslisineen on n. 0,40 €/l. päästään kolmen robotin tilalla siihen miljoonan liikevaihtoon, mikä joskus saattaa olla tavoitteena sekin. Samoin pystytään tuolloin palkkaamaan taloudellisin perustein jo kaksi kokopäivätoimista työntekijää helpottamaan maitotilallisten arkea.
Joskus saattaa olla perusteltua kasvattaa maitotilan kokoluokka vielä suuremmaksi. Suomen kymmenen suurimman maitotilan keskilehmäluku lienee olla n. 500 lehmää. Se kuulostaa hurjalta lukemalta, koska siihen päästäkseen on tehtävä mittavat rakennusinvestoinnit ja peltoakin pitää saada omaan käyttöön muodossa, tai toisessa minimissään 500 ha ja mielellään 650 ha, jota päästään kotovaraiseen rehuntuotantoon.
Toki pitää muistaa, että jo naapurimaassamme Virossa tyypillinen uusi lypsylehmänavetta on kokoluokaltaan n. 600 lehmää. Siihen suhteutettuna meidän 500 lehmää pitäisi olla vielä ihan rutiinia. Maailman suurimmat ”navetat” lienevät olla arabimaissa, missä aavikolla saattaa olla kymmeniä tuhansia lehmiä samalla tontilla.
Automaattilypsynavetassa 500 lehmää edellyttää 8 lypsyrobotin hankintaa. Pelkästään niiden kustannus lienee olla asennettuna miljoonan euron luokkaa. Jos navetta rakennetaan kerralla uudelle tontille, lienee rakentamiskustannus olla suuruusluokaltaan n. 4.500.000 €. Luonnollisesti noin isoa navettainvestointia ei kannata toteuttaa yhdellä kertaa, koska investointitukien ylärajat (1.500.000 €) tulevat äkkiä vastaan. Talouden näkökulmasta voisi suositella rakennettavaksi ensin 4 robotin yksikkö ja kolmen vuoden päästä sen tuplaus. Lisäksi nuorkarjatilat ja rehuvarastot vaativat merkittävät lisäinvestoinnit, vähintään 500.000 €.
Palkattuja työntekijöitäkin tarvitaan viljelijäperheen lisäksi ainakin 6 henkilöä.
Tuskin siinä enää jokaista lehmää nimeltä muistaa rapsutella, eikä maanviljelijän ja maitotilallisen elämä ole sellaista, missä jokainen yksityiskohta on omissa näpeissä. Tämän kokoluokan maitotiloilla on useinkin kysymyksessä usean maatilan yhteishanke. Se onkin monessa mielessä suositeltava järjestely, koska silloin yrittäjätyöpanos on suhteellisesti korkeampi ja voidaan säästää työntekijöiden kustannuksissa.
Hieman oikoen 500 lehmän maitotilalla päästään nykyisellä 50 sentin maidon hinnalla ja 10.000 litran meijerimaidon myynnillä jokseenkin 3.000.000 euron vuotuiseen kokonaisliikevaihtoon.Juoksevien kustannusten suhteellinen osuus on useimmiten 75-80% liikevaihdosta, joten peruskatteeksi jää noin 700.000 €/v. Siitä joudutaan tyypillisesti käyttämään velkojen lyhentämiseen n. 260.000 €/v, ylläpitoinvestointeihin 250.000 €/v, velkojen korkoihin 120.000 €, sekä tuloverojen maksuun 40.000 €(osakeyhtiömuodossa). Omaan yksityistalouteen ei jääne juurikaan sen enempää, kuin mitä saadaan merkittävästi pienemmältä maitotilalta. Toki lainamäärän vähitellen pienentyessä velanhoitomenot laskevat, jolloin voitto-osuus kasvaa. Edellyttäen, että uusia investointeja ei heti tehdä uudella velkapääomalla.
500 lehmän maitotila on järkevä tavoite, jos edellytykset ovat kunnossa. Riittävä peltoala käytettävissä, tarvittava yrittäjätyöpanos, kohtuullinen velan määrä alkutilanteessa, hyvä tuotanto-osaaminen (tuotostaso) ja terve strateginen yrittäjäasenne.
Yorumlar