Search
  • Jarmo Keskinen

Maatilan talous kriisin keskellä

Yksittäisen maatilan omavaraisuutta ehdittiin jo pitää vanhanaikaisenakin, mutta nyt sen arvostus on palannut. Omavaraisuuden idea on maatilan toiminnan pitkäjänteisyys. Ei haeta sen hetken edullisinta vaihtoehtoa, vaan suunnitellaan toiminta pitkällä aikavälillä niin, että toimintaa pystytään jatkamaan kaikissa olosuhteissa.


Nautakarjatilalla se tarkoittaa rehuomavaraisuutta, jossa käytännössä kaikki eläimien tarvitsema rehu, niin nurmirehu kuin viljarehukin pystytään tuottamaan omilla pelloilla. Maatilan ulkopuolisina ostorehuina hankitaan ainoastaan kivennäisrehut ja vitamiinit. Näin saadaan ostorehukustannus minimoitua. Tyypillisesti maitotiloilla ostorehuihin on käytetty vuodessa 300-1500 €/lehmä, mutta nykyisillä viljarehun hinnoilla mentäneen paljon ostorehun varassa toimivilla maitotiloilla pitkälle yli 2.000 euron. Omavarainen maitotila pystyy toimimaan tuon hintahaarukan edullisemmassa päässä. Ostorehun kustannusero saattaa tänä vuonna olla 10-kertainen eri maitotilojen välillä. Jos vielä saadaan lämpö omasta hakelämpökeskuksesta ja sähkö aurinkokennoista, niin vahvoilla ollaan. Omavarainen maitotila pärjää kyllä, antaa tulla mitä vaan, niin kuin laulussa sanotaan.


Viljatilan omavaraisuus liittyy kustannustehokkuuteen ja tuotantopanosten järkevään hankintaan, sekä tuotantopanosten ja viljan varastointiin. Lannoitteita ja kevyttä polttoöljyä sai ostaa kesällä 2020 huomattavan edullisesti, mutta vastaavasti viljan hinta oli poikkeuksellisen matala. Jos viljatila pystyi tuolloin ostamaan katettuun varastoon kahden vuoden lannoitteet ja kahden vuoden polttoaineet, mutta ei suostunut myymään lainkaan viljaa, tekee viljelijä tavattoman hyvän tilin tällä hetkellä. Jos tuli tehtyä päinvastoin, on nyt todella syvällä suossa; viljaa ei ole myydä, mutta kaikki ensi kesän tuotantopanokset on pakko ostaa ns. sotahinnoilla. Helppo tietty sanoa näin jälkiviisaasti, kuinka olisi pitänyt toimia ja hyvää maksuvalmiustilannetta tuo toimintatapa edellyttää. Se kuitenkin tiedetään, että aina kun tuotantopanos on poikkeuksellisen edullinen, sitä kannattaa ostaa varastoon välitöntä tarvetta enemmän, ja kun hinta on poikkeuksellisen korkea, vältetään ostamista.


Jos on pakko ostaa, kannattaa ostot jakaa ajallisesti useaan pienempään kauppaan. Näin vältetään iso kauppa juuri huonoimpaan hintapiikkiin. Jos Ukrainan sota helpottaa huhtikuun puolivälissä, saattaa lannoitteiden nykyinen ns. sotahinta laskea nopeastikin. Keskimääräistä korkeammalla hintatasolla toki jatkettaneen ainakin seuraava vuosi.

Matalasuhdanteessakin lannoitteiden ja öljyn osalta kannatta kuitenkin muistaa kohtuus. Varastointiajat eivät ole nykyisillä tuotteilla kovin montaa vuotta. Sama juttu viljalla, kyllä sitä vuosittain olisi hyvä tuulettaa. Rajat tulee muistaa myös itsekkyydessä. Hurjimmat isännät kertovat netissä, kuinka heillä on usean vuoden lannoitteet varastossa. Sitten kun tulee poikkeusaika niin he ovat vahvoilla, kun heillä on, mutta muilla ei, silloin se tili tehdään. Valitettavasti ja onneksi niin ei tulisi käymään. Poikkeusoloissa otetaan käyttöön poikkeuslaki, jolloin Suomen maatalouden pyörittäminen tulee ns. VAP-järjestelmän vastuulle. Tuotantotarvikkeet ja välineet eivät ole enää viljelijän hallinnassa, vaan esim. lannoitteet, öljy ja koneet otetaan yhteiseen käyttöön, ja niillä viljellään yhteiseen lukuun niitä peltoja, jotka ovat kustannustehokkaimmin viljeltävissä. Viljelytyöt tehtäisiin niiden 40-60-vuotiaiden VAP-varattujen viljelijöiden toimesta, jotka siihen tehtävään on sotilaspiirin ja maataloushallinnon toimesta nimetty.

Kriisiaikana tulisi karsia kaikki sellaiset kustannukset pois, jotka eivät ole elintärkeitä maatilan eteenpäin viemiselle. Jos on tullut hankittua vuokrapeltoa järkyttävällä hinnalla ihan vaan naapurin kiusaksi, kannatta miettiä, miten siitä pääsisi eroon. Jos pellosta maksaa vuokraa 700 € hehtaarilta, lienee sen kannattava viljely 1.000 euron lannoitteiden ja kahden euron polttoöljyn hinnoilla mahdotonta. Toki ei muulloinkaan. Samoin joutuu pohtimaan, onko mitään perustetta nykyisillä polttoaineiden hinnoilla käydä siellä kaukaisimmilla vuokrapelloilla 40 km päässä paalaamassa säilörehua ja ajeluttamassa niitä kotiin, jos se ei ihan välttämätöntä ole rehuomavaraisuuden osalta? Lannoitteiden käytön osalta pitää ainakin ”varmuuden vuoksi lannoittamisesta” tänä keväänä luopua. Peltolohkoja ei kannata jättää pois viljelystä, mutta uskaltaako laskea typpitaso 95 prosenttiin suosituksesta, jos normaalisti on tullut käytettyä 110 %?


Kriisiaikana lainojen lyhennysten kanssa saa olla tarkkana.Ylimääräisiin lyhennysvapaisiin liittyy kuitenkin iso riski, jos vapaita joutuu ottamaan useiden vuosien aikana. Nyt se riski näyttää laukeavan, kun lainojen korkotaso on merkittävästi noussut. Tästä eteenpäin siirretylle lainalle joutuu maksamaan useinkin 5 %:n korkoa, kun se menneinä vuosina olisi ollut vain 2 %. Puolen miljoonan velkapääomalle se tarkoittaa 15.000 euron vuotuista lisäkustannusta korkojen muodossa. Lainojen lyhennysvapaita voi suositella vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä maksuvalmiuden ylläpitämiseksi.


Viime päivinä on julkisuudessa käyty outoa keskustelua ruoan hinnasta ja saatavuudesta. En ymmärrä. On selvää, että ruoan hinta tulee nousemaan kaupoissa, koska viljelykustannukset ovat nousseet tavattoman paljon niin meillä kuin muuallakin, eivätkä maatilat pysty enää kustannusnousua kattamaan omasta osuudestaan. Ainoa keino estää elintarvikkeiden hinnan nousu, on korvata verovaroilla maatiloille niiden kustannusten nousu täysimääräisesti. Jos tähän ei olla valmiita, niin sitten ruoka maksaa kaupassa sen, mitä sen kuuluukin maksaa. Suomalaisten nykyisellä keskimääräisellä tulotasolla se ei liene olla ongelma. Mutta että Suomesta loppuisi ruoka, niin se ei nähdäkseni pidä mitenkään paikkaansa, jos luontoäiti ei ihan oudoksi heittäydy ensi kesänä. Suomessa on peltoa n. 0,5 hehtaaria asukasta kohden. Sillä alalla pystytään tuottamaan yhden henkilön ruoka ilman keinolannoitteita ja öljyä. Suomi on siten omavarainen ruoan suhteen. Mutta jossakin päin maailmaa ruoasta tulee varmasti pulaa Venäjän röyhkeästi hyökättyä Euroopan vilja-aittaan. Suurimmat Ukrainan viljan tuojat lienevät Egypti, Turkki ja Libanon; siellä olisin huolissani.


PS. Jos huumori sallitaan vakavassa asiassa, niin on Ukrainan sodassa jotakin hyvääkin. Viljelijät ovat siellä evakuoineet runsaasti hylättyjä venäläisiä sotilasajoneuvoja. Kyllä se PMB-rynnäkkövaunu äestäkin vetää; vetokoukut niissä on jo valmiina.

460 views0 comments

Recent Posts

See All