top of page
Search
  • Writer's pictureJarmo Keskinen

Löytyykö rahaa investoinnille?


Kuivurin rakentaminen, traktorin vaihtaminen tai lisämaan ostaminen ovat ensisijaisesti taloudellisia hankkeita. Käytännön kysymykset kyllä järjestyvät, kunhan talousasiat ovat kunnossa.Investointien suunnittelu, ja siihen liittyvä rahoituksen hankkiminen on osa maatilan kokonaisvaltaista strategista johtamista, mikä maanviljelijän on osattava.  


Maatilan investointien määrä, laatu ja aikataulutus tulee tehdä riittävän pitkälle aikavälille, pääsääntöisesti seuraavaan sukupolvenvaihdokseen saakka. Vaikka laaditut suunnitelmat lähes aina muuttuvatkin vuosien mittaan, on tärkeää, että kokonaisuus on hahmoteltuna eri vaihtoehdoille. Kun suuren mittakaavan tavoitteet peltopinta-alasta, tuotantosuunnasta, tai lehmien lukumäärästä on kiinnitetty, voidaan valitun linjauksen pohjalta tehdä pienemmän mittakaavan päätöksiä tuotannosta ja tuotantotaloudesta.  


Kaikissa vaihtoehdoissa tulee koko ajan olla lähtökohtana perheen yksityistalouden taloudelliset tarpeet, maatilan velansietokyky, ja henkilöresurssien tarve. Investoinnit ja niihin liittyvät velanhoitomenot on mitoitettava niin, että yksityiskäyttöön on jäätävä n. 10.000 €/v./henkilö. Se määrittää osaltaan tulevien vuosien verotettavan tulon tason. Jos halutaan pitää maatilankokonaisriski kohtuullisena, on velan ottamisessa hyvänä perussääntönä se, että uusi iso laina voidaan ottaa vasta sitten, kun edellisestä isosta investointilainasta on maksettu puolet pois.


Navetta- ja kuivuri-investoinnissa tulee rahoitusta suunnitellessa huomioida, että yleensä kohteiden toteutunut rakentamismeno on korkeampi, kuin mitä ovat ns. valtion yksikkökustannukset, tai laaditut kustannusarviot. Sen seurauksena joudutaan ottamaan rakennusinvestointiin pankkilainaa enemmän, kuin mikä on laskennallinen tarve. Lisäksi joudutaan laajennusinvestoinneissa ottamaan lainaa ensimmäisen tuotantovuoden käyttötalousmenoihin, mikä helposti unohtuu taloussuunnitelmista.


Rahoittajapankkien suhtautuminen maatalousinvestointienrahoittamiseen on pääsääntöisesti tiukentunut kuluneen neljänvuoden aikana. Se lienee seurausta tuotannon kannattavuuden yleisestä heikkenemisestä, mutta myös yksittäisten maatilojen muodostaman riskin suuruudesta rahoittajapankille hankkeiden yhä kasvaessa. Esimerkiksi navetan rakentaminen on rahoittajapankille haastava lainoitettava, koska investoinnin seurauksena maatilan velkamäärä kasvaa, mutta kiinteistön vakuusarvo ei kasva samassa suhteessa. Samaan aikaan maatilojen taloudessa on näkynyt jako kahteen. Viljatilojen kohdalla tärkein tekijä on ollut onnistuminen viljanmyyntien ajoittamisessa, ja nautakarjatiloilla rehuomavaraisuuden vaikutus rehukustannuksiin.                                                                                                                                   Järkevän kokoiselle investoinnille, jossa viljelijän ammattitaito on hyvä, peltoa on oikeassa suhteessa hankintaan ja vanhoja velkoja ei ole syntilastina liikaa, on rahoitus edelleen löytynyt pankkiryhmästä riippumatta.  


Lisämaakauppainvestointien rahoituksessa tulisi ostettavan maan hintatason olla ratkaisevassa merkityksessä investointi- ja lainapäätöksiä tehtäessä. Pellon tuottoarvon mukaisesti hinnoiteltuihin kauppoihin rahoitus on lähes aina järjestynyt, ja sillä hinnalla kannattaa viljelijän ostaa maata. Monessa tapauksessa rahoittajapankki on valmis rahoittamaan lisämaakaupan tuottoarvoon saakka, mutta sen yli menevä kauppahinnan osuus on yrittäjän rahoitettava muulla tavalla. Tuottoarvon ylittävä osuus on ikään kuin yksityistalouden investointi, joka pitää itse maksaa. Tuottoarvo kuvaa sitä peltomaan hintaa, joka pystytään maksamaan ostettavan pellon antamalla tuotolla perustellussa takaisinmaksuajassa. Etelä-Suomessa peltomaan tuottoarvo on viljanviljelyssä n. 4.000 €/ha, ja maidoksi jalostettuna n. 5.000 €/ha. Tuottoarvo voi kuitenkin vaihdella tilakohtaisesti. Valitettavasti tuottoarvolla ei peltomaata onnistu ostamaan muuten kuin lähinnä sukulaisten välisissä kaupoissa.                                                                                                                              Peltomaan hintataso Etelä-Suomessa on tasaisesti kasvanut n. 5 % vuosittain vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2010 saakka. Sen jälkeen hintataso vakiintui nykyiselle tasolleen.  Pellon peruslohkon koolla vaikuttaa olevan entistä suurempi vaikutus pellon markkinahintaan. Maatalouskoneiden kokoluokan kasvaessa pienillä lohkoilla ei ole mahdollista työskennellä tehokkaasti, joten isommat maatilat ovat kiinnostuneita ainoastaan suuremmista peltokuvioista. Sen sijaan maksettavilla pellon EU-tukien tasolla ei näytä olevan välitöntä suoraa vaikutusta pellon käypään hintaan. Myöskään vuokrattavan pellon hintatasoon sillä ei ole ollut toistaiseksi vaikutusta, vastoin odotuksia. Vuokratarjouksia ei siten jätetä pelkästään liiketaloudellisin perustein, vaan mukana on muita tekijöitä.


Maatalouden investointien rahoituksessa vaikuttaa kohteiden polarisoituminen edelleen voimistuvan; korkean riskin kohteisiin rahoitusta on hyvin vaikea saada, mutta kohtuullisen riskin hankkeita edelleen rahoitetaan. Positiivista tässä kehityksessä on ammatillisen osaamisen kohonnut arvostus, koska ammattitaito pienentää riskiä.

                                                                                                   

 

 

                                                                                                                                                                                                             

 

638 views0 comments

Recent Posts

See All

Jokaiselle maatilalle löytyy järkevä kehityspolku

Julkinen maatalouskeskustelu sortuu helposti yleistykseen, että maatiloilla menee jollakin tietyllä tavalla, yleensä että menee todella huonosti. No, niinhän se ei tieteenkään ole tilanne. Suomessa on

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page